Halikkolaisen Rannikon Puutarhan yrittäjä Esa Rannikko huokaa. Hän on tahtomattaan joutunut Venäjän hyökkäyssodan polttopisteeseen.
– Tilanne on hullu. On valtavasti kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Kaikki on epävarmaa.
Esa Rannikko tuntee suurimman osan ukrainalaisista kausityöntekijöistään, tietää heidän lastensa nimet ja perheiden elämäntarinat. Samat ihmiset ovat tulleet Rannikon pelloille poimimaan marjoja satokaudesta toiseen. He ovat enemmän kuin kausityöntekijöitä. He ovat tuttuja, joiden kanssa Rannikko pitää yhteyttä.
– Nyt en tiedä, missä he ovat tai ovatko he kaikki edes hengissä.
Kun Venäjä torstaina aamulla 24. helmikuuta hyökkäsi Ukrainaan, Rannikko ilmoitti työntekijöilleen, että heidän perheensä voivat tulla turvaan Halikkoon. Puutarha pystyisi ainakin aluksi majoittamaan tulijat, ja lastenhoitokin järjestettäisiin.
Rannikko tiesi turvapaikkaa tarjotessaan, että ukrainalaisten perheet ovat Suomessa totuttua isompia. Lasten lisäksi perheeseen kuuluvat usein ainakin isovanhemmat.
Vielä perheitä ei ole tullut. Jossakin ovat myös ne työntekijät, joilla olisi työlupa tulla vaikka heti.
Rannikko muistuttaa, ettei omasta kodista lähteminen ole sotatilassa niin yksinkertaista kuin voisi kuvitella.
– Inhimillisiä kysymyksiä on valtavan paljon, ja päätöksenteko on raskasta.
Jääkö joku suojelemaan kotia? Jos jää, niin kuka? Voiko edes lähteä, kun mies on sodassa ja voi haavoittua? Miten ikääntyneet isovanhemmat jaksavat?
Myös polttoaineen saantia ja käteisen nostoa on rajoitettu. Bensiiniä saa kymmenen litraa ja rahaa enintään sata euroa päivässä. Kaikilla naisilla ei ole edes ajokorttia, koska puoliso on aina ajanut autoa. Nyt miehet ovat rintamalla.
– Naapurin autoon ei voi hypätä. Yksi perhe ei mahdu yhteen autoon, kun mukana ovat lapset ja isovanhemmat. Busseja kulkee vähän ja ne on sullottu täyteen ihmisiä ja matkatavaroita.
Rahat saattavat olla tilillä, johon vain toisella puolisolla on käyttöoikeus. Ja hän voi olla puolustamassa maata.
Esa Rannikko on ajautunut tilanteeseen, jossa ukrainalaiset työntekijät kysyvät häneltä, mitä heidän pitäisi tehdä. Siihen Rannikolla on antaa vain yksi vastaus.
– Jokaisen on tehtävä päätös itsensä ja perheensä kannalta. Kukaan muu ei voi sitä tehdä.
Suomalaiset puolestaan kysyvät Rannikolta, miten ukrainalaisia voisi auttaa. Millä tavoin apu saadaan lyhentämättömänä suoraan perille?
– Haluaisin sydämestäni auttaa ukrainalaisia ja neuvoisin, mutta en minä tiedä oikeita vastauksia. Tilanne muuttuu koko ajan ja informaatio on ristiriitaista.
Esa Rannikko on ollut aina valmis haastatteluihin lehdissä, radiossa ja televisiossa. Nyt sota on saanut hänet pohtimaan omaa rooliaan mediassa. Voiko julkisuus vaarantaa työntekijöiden turvallisuuden? Yhä useampi tilalla oleva ukrainalainen vaikenee sotatilanteesta, eikä miehiä saa enää kuvata. Rannikko haluaa suojella heidän henkilöllisyyttään.
Hiljaisuus koskee myös kysymystä, onko Salosta lähtenyt miehiä Ukrainaan puolustamaan maataan.
– Ukrainalaiset käyvät selviytymistaistelua ja olen tyytyväinen, että heidän maanpuolustustahtonsa on korkealla, Rannikko vastaa.
Rannikon puutarhassa on työskennellyt joka vuosi satoja ukrainalaisia.
