Asukkaiden piharakennuksia pitäisi purkaa – Halikon kallion tukeminen olisi valtava urakka

6
Vaskiontien varrella olevassa kallioseinämässä on selvityksen mukaan useita heikkousvyöhykkeitä, jotka lisäävät irtolohkareiden riskiä. Kallioseinämän tukemiseksi tarvittaisiin yli miljoona euroa maksava kaksivaiheinen työ. Kuva: SSS/Marko Mattila

Mikäli Halikon Vaskiontien kalliota ryhdytään tukemaan, työ tehdään kahdessa vaiheessa.

– Ensin irtonainen kallioaines irrotetaan, mitä kutsutaan rusnaukseksi,  kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi sanoo.

Työn toinen vaihe sisältää jäljelle jääneen kallioaineksen tuennan verkolla tai teräspalkki- ja vaijeriruudukolla.

Lisäksi kallioon on istutettava useita metriä pitkiä pultteja tukemaan suojausta.

– Alustava kustannusarvio on seitsemännumeroinen, Mannervesi kuvailee.

Menetelmästä riippumatta työvaiheista kertyisi yli miljoonan euron lasku.

Kallioalueen sortumaherkkien kohtien korjaus tarkoittaisi myös alueella olevien piharakennusten purkua, sillä rusnaamista eli irtonaisen aineksen pudottelua varten on tehtävä kallion juurelle alue, jolle tavara pysähtyy.

Auki kuitenkin on, mitä voidaan tehdä ja mitä saadaan tehdä.

Mannervesi sanoo, että alkuviikko menee siihen, että hän käy suunnittelijoiden kanssa läpi, mitä lupia vaaditaan.

Hän aikoo selvittä myös sen, voiko alueen riskiarviota jotenkin tarkentaa. Parhaillaan viisi kiinteistöä on todettu sellaisiksi, ettei niissä ole turvallista asua.

Konsulttityön mukaan Vaskontien varrella olevan luonnontilaisen kallion seinämässä on heikkouskohtia, jotka altistavat lohkareiden putoamiselle.

Lue myös:

Kallion tuenta maksaisi yli miljoona euroa – Halikon kalliosortumasta mittava jälkityö, jonka teettäminen vaatii valtuuston päätöksen

Keijo Säkkinen heräsi meteliin ja tärinään – Kalliosta irronnut järkäle murskasi halikkolaisen saunan

Kallionkieleke sortui asuinalueelle Halikossa – kivet murjoivat saunarakennuksen ja auton

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Luonnonvoimat näyttäytyvät
1 vuosi sitten

Maisemallisesti arvokas kallio, jota mittavan kallis tukioperaatio muuttaisi lopullisesti. Olisiko tuenta sittenkään ikuinen. Ainakin sitä pitäisi tarkastaa ja huoltaa, mikä jälleen aiheuttaisi lisää kuluja tulevaisuudessa. Nyt lienee tarkoituksenmukaisinta tehdä kaavamuutos, jolla poistetaan kallion jyrkän seinämän alla sijaitsevat rakennuspaikat. Pääosa rakennuksista on valokuvien perusteella yli 50 vuotta vanhoja. Näin ollen lunastus olisi todennäköisesti veronmaksajien kannalta myös edullisin ratkaisu.

Z.Z.Zalolainen
1 vuosi sitten

Kyllä. Olen samaa mieltä, että asukkaille uudet kodit jostain lähistöltä ja unohdetaan miljoonia maksava kallion kunnostus. Olisi järkevin ja edullisin ratkaisu. Sitten joskus myöhemmin, jos on halua, voi räjäytellä irtonaisimpia lohkareita pois ja tehdä siitä kalliokiipeilijöille turvallisen hatrastepaikan.

Entäs maisema
1 vuosi sitten

Mitenkä maiseman suojelu? Tuo kallio on osa Halikon tärkeää kulttuurimaisemaa. Jos sinne pykätään tukisysteemiä, niin kai se näkyy pitkälle?

Urpo
1 vuosi sitten
Reply to  Entäs maisema

Ehkä turvallisuus on maisemaa tärkeämpi asia. Eikä kallion lujittaminen maisemaa pilaa.

Järkisyyt
1 vuosi sitten

Järkevin vaihtoehto Halikossa on, että Salon kaupunki lunastaa asuinrakennukset käyvällä kauppahinnalla ja asukkaat saavat tai etsivät uudet asunnot. Alue on aivan liian vaarallinen asuinrakennuksille, ja siellä on vaarallista asua.

Mistä tässä maksetaan?
1 vuosi sitten

Kustannusarvio kallion tukemisen osalta on yli miljoona euroa. Tosiasiassa menisi siis kaksi miljoonaa euroa, ja 20 vuoden päästä taas sama summa peruskunnostukseen.

Ilmakuvan perusteella vaaravyöhykkeessä olisi 5-6 taloa. Nyt jonkun pitää puhaltaa pilliin ja hoitaa talojen lunastukset.