Hanhia ja joutsenia on tuhansittain kevätmuutolla

0
Talvesta selviytyneet sinisorsat joutuvat välillä uimaan jääsohjon ja kasvimaskien seassa. Kuva: Seppo Sällylä

Lintujen kevät on ollut kovasa vauhdissa, vaikka lunta ja jäätä on maisemassa vielä runsaasti. Maaliskuun lopulla on korostunut hanhien ja joutsenien massamuutto. Lounais-Suomen jäisille pelloille on kertynyt tuhansittain isoja vesilintuja ruokailemaan. Muuttolintulajeja on saapunut jo yli 100.

Varsinais-Suomen kaikilla hyvillä lintulahdilla on nyt erittäin runsaasti eri hanhilajien edustajia. Halikonlahden rantapelloilla on viime päivinä viihtynyt 2500 metsähanhea ja 500 tundrahanhea. Hanhiparvissa on lisäksi merihanhia, valkoposki- ja kanadanhanhia sekä harvinaisia lyhytnokkahanhia. Mietoistenlahden alueella on laskettu pelkästään metsähanhia 7000–8000 yksilöä.

Arktiset hanhet ovat joutuneet keskeyttämään pitkän muuttomatkansa tänne lounaiseen Suomeen, koska kauas pohjoisen pesimäalueille ei ole vielä mitään asiaa. Siperiassa kaikki on tähän aikaan keväästä metristen hankien ja jään peitossa.
Valtavat hanhiparvet ovat vetäneet joukkoonsa myös hyvin harvinaisia hanhia. Porin hanhipelloilla on nyt havaittu erittäin harvinainen pikkukanadanhanhi. Laji on Pohjois-Amerikasta. Luvialla nähty kaunis punakaulahanhi pesii kaukana Siperiassa.
Hanhien seassa pelloilla ruokailee myös runsaasti laulujoutsenia. Salon seudunkin suurissa joutsenparvissa on nyt nähty siperialaisia pikkujoutsenia.

Kevätmuutolla on saatu Suomeen runsaasti pienempiäkin vesilintuja. Sinisorsaparvista on löytynyt haapanoita, taveja, jouhisorsia, heinätaveja ja harmaasorsia. Kahlaajista ovat tulleet ensimmäiset tyllit, meriharakat, kuovit, lehtokurpat, taivaanvuohet ja kapustarinnat.
Hyönteissyöjien muutto on käynnistynyt, vaikka yöpakkaset vielä kiusaavat kevättä ja hyönteisten lentämistä. Saapuneita hyönteissyöjiä ovat muun muassa kivitasku, västäräkki, niittykirvinen, tiltaltti, punarinta, peukaloinen, rautiainen ja hippiäinen.

Halikonlahdella on jo maaliskuun aikana havaittu kolme haikaralajia. Useiden harmaahaikaroiden lisäksi alueella on nähty kaulushaikara ja harvinainen jalohaikara.
Luvatun kylmän jakson mentyä on kevätmuutolla luvassa runsaasti rastaita ja hyönteissyöjiä. Kevään edistyminen vaatii nyt leutoa lounaisvirtausta ja vesisateita.
Lintujen talviruokintaa pitää jatkaa näin keväälläkin, sillä monet muuttolinnut joutuvat turvautumaan ruokintapaikkoihin selviytyäkseen kylmästä keväästä.

Erikoisista kevätlinnuista voi kertoa kirjoittajalle numeroon 0400 523301.