”Heti kun sota loppuu, palaamme kotiin” – ukrainalaisperhe pitkän seikkailun jälkeen turvaan Somerolle

2
Somerolla asuvat Tony Forozzanfar ja Leena Harkke (oik.) ottivat kaverinsa Viacheslav Paiusovin (takana keskellä) perheen muitta mutkitta kotiinsa. Tatyana Paiusova, hänen siskonsa Taisiia Biloys ja lapset Max Bilokin, Sofia Bilokin ja Nazar Paiusov ovat lopen uupuneita viikon koettelemusten jälkeen. Harken takana seisova Stepan Martsenyuk on asunut Suomessa jo seitsemän vuotta.

Somerolla asuvien Tony Forozzanfarin ja Leena Harken olohuoneen sohvalla istuu rättiväsynyt perhe.

Suomen Varastokontti Oy:ssä työskentelevä Viacheslav Paiusov on saanut edellisenä yönä turvaan vaimonsa Tatyana Paiusovan, tämän siskon Taisiia Biloysin ja molempien lapset.

Naisilla ja lapsilla on takanaan raastava viikko, joka alkoi Venäjän yllätyshyökkäyksestä Ukrainaan.

– Kukaan ei uskonut, että tulee sota. Lapset olivat hyökkäyspäivän aamuna koulussa, kun tieto tuli, Tatyana Paiusova kertoo. Puhetta tulkitsee seitsemän vuotta Suomessa asunut Stepan Martsenyuk.

Paiusovan perhe asuu Vinnytsian kaupungissa Keski-Ukrainassa. Pääkaupunki Kiovaan on matkaa noin 260 kilometriä.

Venäjän hyökkäys alkoi näkyä ja kuulua kaupungissa nopeasti. Rakettihyökkäykset ja pommitukset osuivat ensin sotilaskohteisiin, mutta pian tulitus levisi myös muualle.

– Perhe asui ensimmäiset neljä päivää kellarissa. He tulivat välillä maan pinnalle, mutta kun kuului hälytys, he menivät takaisin kellariin suojaan, Martsenyuk kertoo.

Somerolla syyskuusta asti työskennellyt Viacheslav Paiusov piti yhteyttä perheeseensä Messenger-viestipalvelun kautta.

Perheen isä mietti ensin lähtöä Ukrainaan ja rintamalle taistelemaan maansa puolesta. Yhdessä päädyttiin kuitenkin siihen, että naiset ja lapset yritetään saada turvaan Suomeen.

– Jos ei olisi lapsia, emme olisi lähteneet, Tatyana Paiusova myöntää.

Viacheslav Paiusov mietti sodan alussa lähtöä rintamalle. Tärkeämmäksi nousi kuitenkin perheen saaminen turvaan. Sofia Bilokin, Tatyana Paiusova ja Taisiia Biloys toivovat sodan loppuvan pian, jotta perhe pääsee palaamaan kotiin.

Paiusova ja Biloysin lapsineen lähtivät ajamaan autolla kohti Puolan rajaa, ja Viacheslav Paiusov lähti Suomesta heitä vastaan.

Naisten ja lasten automatka kesti ruuhkien takia yli 30 tuntia. He näkivät ja kuulivat pommituksia pitkin matkaa.

– Paha tilanne, pelottava, he kuvailevat. Äitien tuskaa lisäsi lasten viaton kysymys: koska me menemme takaisin kotiin?

Myös rajalla oli ruuhkaa. Rajalla piti odottaa päivä, ja Paiusov odotti kärsimättömänä Puolan puolella.

– Olin hyvin iloinen, kun näin perheeni, mies sanoo.

Somerolaiset Tony Forozzanfar ja Leena Harkke ottivat perheen kotiinsa asumaan muitta mutkitta.

– ”Slava” on mieheni kaveri. Haluamme ehdottomasti auttaa kaveria. Mihin muualle perheen voisi laittaa, Leena Harkke kysyy.

Forozzanfar ylistää ystäväänsä kovaksi työmieheksi. Hänen mukaansa ukrainalaiset suhtautuvat töihin tosissaan, ovat rehellisiä ja ahkeria.

– Anna ukrainalaiselle mahdollisuus, ja hän tarttuu siihen! He haluavat käydä koulua, oppia kielen, opiskella ammatin ja tehdä oman osansa yhteiskunnassa, Forozzanfar vakuuttaa.

Suomen Varastokontti Oy:n toimitusjohtajan Henri Seppälä sanoo sodan tulleen äkkiä lähelle. Yrityksen työntekijöistä puolet on ukrainalaisia. Kaksi miestä lähti heti sodan syttyessä rintamalle, ja Somerolla jatkavillakin on suuri huoli sukulaisistaan ja ystävistään.

Viacheslav Paiusov kiittelee vuolaasti Suomea, Puolaa ja koko Eurooppaa perheensä ja Ukrainan saamasta avusta. Hän kiittää erikseen myös työnantajaansa Henri Seppälää, joka on auttanut ukrainalaisia työntekijöitään monin tavoin.

Suomen Varastokontti Oy:ssä on 30 työntekijää, joista noin puolet on ukrainalaisia. Suurella osalla heistä on perheet Somerolla.

– Kaksi miestä lähti meiltä Ukrainaan sotimaan heti sodan alussa. He ovat jo rintamalla. Monilla on perheenjäseniä ja sukulaisia taistelemassa. Tilanne on tullut äkkiä kovin lähelle meitä, Henri Seppälä ihmettelee toivoen sodan loppuvan mahdollisimman pian.

Somerolle turvaan päässeiden mieltä kaihertaa Ukrainaan jääneiden vanhempien ja sukulaisten tilanne.

– Isäni on sairas, eikä voi liikkua. Äitini ei jätä häntä. Äitini soitti aamulla ja kertoi, ettei kaupassa ole enää ruokaa. He saavat onneksi apua Punaiselta Ristiltä, Tatyana Paiusova kertoo.

Perhe seuraa tiiviisti Ukrainan uutisia ja tilanteen kehittymistä. Viacheslav Paiusov pitää yhteyttä tuttaviinsa, jotka ovat mukana taisteluissa.

– Tiedän, että kymmeniä tuhansia ukrainalaisia on palannut Euroopasta suojaamaan kotejaan. Ihmiset haluavat mennä sotaan, mutta ei ole tarpeeksi aseita ja suojatarvikkeita, hän murehtii.

Somerolle turvaan päässeet sanovat, että eivät tarvitse nyt mitään. Ainoa toive on, että sota loppuisi pian.

– Heti kun sota loppuu, haluamme takaisin kotiin, Tatyana Paiusova sanoo.

 

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Täti Salosta
6 kuukautta sitten

Ukrainalaiset ovat rehtiä tekemisiin tarttuvaa väkeä ja palaavat varmasti kotikulmiaan rakentamaan, kun olot normalisoituvat. Siten Suomen evakot Karjalaankin palasivat, mutta toisen sodan jälkeen ei enää paluuta ollut. Toivottavasti ukrainalaiset saavat maansa pitää.

Books
6 kuukautta sitten
Reply to  Täti Salosta

Niin siis mitä meinaat? Eikö muka muita sotaan joutuvia maita voi kutsua rehdiksi?