Yleisön eteen astuminen jännittää yhä Pate Mustajärveä. Suomi-rockin legenda aloitti keskiviikkona 37 keikan soolokiertueensa Tämä(kin) tarina on tosi, joka tuo hänet huhtikuussa Saloon.
– Totta kai jännittää! Tulen aina olemaan superjännittäjä. Jännitys on oleellinen osa keikkarituaalia.
Mustajärvi arvelee, että jos jännitys jäisi pois, pitäisi jo vaihtaa alaa. Hän muistelee esiintymistään 1990-luvulla Tampereen työväen teatterilla Niskavuoren Aarnet -revyyssä.
Ryhmässä oli mukana myös kaksi ammattinäyttelijää ja trio. Ennen ensi-iltaa vanhempi ammattinäyttelijöistä katseli Mustajärven teputusta, ympyrän kävelyä, itsekseen puhumista ja vessakäyntejä, ja kysyi sitten vaivihkaa kitaristi Ari ”Kankku” Kankaanpäältä, että onkohan Mustajärvellä kaikki hyvin. Kankaanpää rauhoitteli kaiken olevan kunnossa.
Soolokonserttien alla Mustajärvi kokee muita esiintymisiä raukeampaa ”jännittelyä”. Raukeudesta ei ollut kuitenkaan tietoa ensimmäisellä soolokonserttikiertueella, kun tupaten täysi sali odotti miestä kello 19 ja oli pelottavasti hiirenhiljainen.
– On ihan toista mennä vauhdissa olevan festariyleisön eteen puolen yön aikaan. Konserttisalikiertue on eri maailma väliaikoineen ja toisine näytöksineen.
Festivaaleilla ja rock-klubeissa yleisö laulaa spontaanisti mukana kaikki Popedan biisit. Soolokonserttien yleisö on hillitympää.
– Festarikeikka on kuin urheilusuoritus ja salikeikka kuin nuotioilta tarinoineen. On seurattava yleisön reaktioita ja punnittava, mitkä jutut menevät läpi tällä kertaa.

Mustajärvi aloitti soolomateriaalinsa esittämisen Ari Kankaanpään kanssa pubien nurkissa akustisilla duokeikoilla.
– Se oli kauheaa. Jengi oli ympäripäissään ja huusi, että ”soittakaa Kaasua”, Mustajärvi nauraa viitaten Popedan hittiin Kaasua, komisario Peppone.
Soolokonserteissaan hän laulaa ainoastaan soolomateriaaliaan ja kertoo tarinoita niiden ympäriltä. Bändikama kuuluu Popedan keikoille.
Vuosi sitten Mustajärvi levytti Jarkko Honkasen sanoittaman ja Esa Elorannan säveltämän kappaleen Jos maailma on pystyssä huomenna.
– Se on tällä hetkellä hyvin ajankohtainen. Biisi lähti liikkeelle Jarkon kanssa käymästämme puhelusta, jonka päätteeksi sanoin, että soitellaan nyt, jos maailma on pystyssä vielä huomenna. Lause jäi pyörimään Jarkon päähän ja hän lähetti tekstin viikon päästä.
Mustajärvi nauraa, että biisien synty on monesti sattuman sanelemaa.
– Kerran luin kahvilan vanhasta Seura-lehdestä jutun Suomen viimeisestä isosta nälänhädästä. Juttu päättyi lauseeseen Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä. Siitä paikasta soitin Arille, että meidän seuraavan levyn nimi on valmiina.
Albumia alettiin koota saman tien. Mustajärven oma levymerkki Turpiini Records julkaisi 13 biisin levyn vuonna 2019.
Mustajärvi on tehnyt uransa aikana pitkälti yli 200 sanoitusta. Niistä 140 miehen yksin kirjoittamaa on taustatarinoineen koottu helmikuussa ilmestyneeseen kirjaan Tohtori Mustajärvi, otaksun. Mustajärvi summaa kokoavansa sanoituksiin kaikenlaista ”koettua, kuultua ja keksittyä”.
– Äänikirjaa lukiessani huomasin, että olen harvoin kirjoittanut tekstejä suoraan omasta elämästäni. Poikkeuksen tekee Maarit ja Antero, joka kertoo siitä, miten löysin nykyisen vaimoni.

Pauli Antero Mustajärvi meni toissa kesänä naimisiin toimittaja Tina Maarit Finnin kanssa seitsemän vuoden seurustelun jälkeen.
– Olen usein sivusta seurannut tai kuullut juttuja, joita voi hyödyntää teksteissä. Luen paljon ja katselen leffoja, ja niistäkin tarttuu paljon ideoita. Ennen kuulin baareissa enemmänkin juttuja, mutta nykyisin olen umpikuuro!
Mustajärvi laulaa useimmiten omia tekstejään, mutta monesti myös Juice Leskisen lyriikkaa.
– Jussi teki mulle paljon biisejä.
Leskinen mentoroi Mustajärveä tekstinteossa ja tämä onkin ottanut riimittelyn haltuunsa. Popedan 500 cc -levyä tehtäessä vuonna 1997 kynä ei kulkenut vielä yhtä sujuvasti:
– Costello oli lupaa kysymättä vienyt kaikki tekstini Jussille, ja tämä oli tehnyt niihin korjauksia. Kun törmäsimme kaupungilla, kysyin, että laitetaanko hänenkin nimensä krediitteihin. Jussi sanoi Dunhill kädessään ”kuule mä korjasin muutaman karkean kieliopillisen virheen, mutta muuten ne ovat sun tekstejäsi”, Mustajärvi naurahtaa.
Säveltäjä Vesa-Pekka ”Costello” Hautamäki tunnetaan Popedan kitaristina.
– Ennen teimme musiikkia niin, että Costello soitti sävellyksistään demoja C-kasetille. Hän lauloi soiton päälle jotain Remu-englantia, ja minä tein suomenkieliset tekstit.
Nykyään toimitaan toisin päin. Soololevy Teillä oli nimet, ja kerran te kuljitte täällä syntyi kokonaisuudessaan niin, että Mustajärvi teki ensin tekstit, jotka Ari Kankaanpää sitten sävelsi.
– Se on hyvä metodi.
Mustajärvi sanoo tehneenä aikoinaan sellaisia sanoituksia, ettei kehtaa enää laulaa niitä.
– Sitä penskamaista uhoa ei pysty edes kuuntelemaan, mutta jostainhan on pitänyt aloittaa. Jörn Donneria lainatakseni voin sanoa, että paljon on tullut kirjoitettua myös paskaa.
Tohtori Mustajärvi, otaksun -äänikirjaan sisältyy 17 alkuperäistä ääniraitaa Mustajärven vähemmän tunnetuista levytyksistä.
– Se on samalla jonkinlainen suomalaisen miehen kehitystarina epätavallisessa ammatissa.

Hitsarin töitä jonkin aikaa tehnyt Mustajärvi päätyi harrastuksen kautta musiikin ammattilaiseksi jo nuorena. Ammatinvalintaa ohjasi muun muassa Led Zeppelinin II -vinyyli, jonka nuori-Pate osti Tampereen Soitinkaupasta.
– Käänsin nupit kaakkoon ja kuuntelin täysin ällistyneenä! Samalla päätin, että minusta tulee rocktähti. Aina ollut aika selvää, mitä tulen tekemään, mutta tuo on yksi niistä hetkistä, jolloin ajatus kristallisoitui.
Mustajärvi perusti kaveriporukastaan Popedan vuonna 1977. Ensimmäisen soololevynsä hän teki vuonna 1984, jonka jälkeen niitä on tullut yksitoista lisää.
Soololevyn teon aikaan Popedan edesmennyt kitaristi Tapani ”Arwo” Mikkonen murehti, tekeekö Mustajärvi ”rodstewartit” ja lähtee bändistä.
– Lupasin, etten lähde, ja niinhän Popeda porskuttelee edelleen. Ilman soolouraa ei olisi Popedaa eikä ilman Popedaa soolouraa. Kun mitta tulee täyteen toista, voi keskittyä toiseen. Monipuolisuus on pitänyt homman kasassa.
Sekä Popeda että Mustajärven sooloura ovat ikonisia. 20 studioalbumia levyttänyt Popeda on ikuistettu postimerkkiin vuonna 2010. Viisi vuotta sitten Pate Mustajärvi sai nimikkokorusarjan Ukkometso, jonka muotoilija Eelis Aleksi suunnitteli korutehdas Saurumille.
Popedan basisti Jyrki Melartin jätti yhtyeen marraskuussa.
– Olihan se outoa, kun oikealla olkapäällä yli 40 vuotta seissyt mies lähti kuin puskista, mutta tilalle tuli Costellon poika Alex Hautamäki, Mustajärvi kertoo.
Hänen keikkakalenterinsa on nyt niin tiukassa, että ”Volvon ratissa saa taas istua ihan tarpeeksi”. Kauaskantoisempia tulevaisuuden suunnitelmia miehellä ei ole.
– Jotkut sanovat, että rocklevy pitäisi tehdä, mutta mennään nyt vuosi kerrallaan.
Kuluvan vuoden täysi kalenteri sisältää sentään pieniä lomapätkiäkin:
– Toukokuussa menemme rouvan kanssa pohjoiseen. Perunamaakin pitää ehtiä istuttaa, vähän myös porkkanaa ja jos kokeilisi punajuurta, Mustajärvi suunnittelee.
Hänen perheeseensä kuuluu vaimon lisäksi saksanpaimenkoira Apila, jolla on poliisikoiratausta.
– Rouva haki sen meille ”hoitoon” muutama vuosi sitten, mies naurahtaa.

Mikkelistä 23. maaliskuuta alkanut soolokiertue saapuu Saloon 9. huhtikuuta. Mustajärvi joutui koronarajoitusten takia siirtämään kiertuettaan niin, että se pääsi alkamaan vasta neljännellä yrityksellä.
– Lippujen myynti on vähän tahmeaa. Ihmiset pelkäävät ostaa niitä etukäteen, jos taas viikon päästä sanotaan, ettei mitään konserttia voidakaan pitää. Ehkä ihmiset pikkuhiljaa heräävät, Mustajärvi toivoo.
– Yritän pysyä kiertueella jutuissani positiivisella fiiliksellä, että ihmiset saavat edes pari tuntia olla ajattelematta naapurimaan pikkumiehen touhuja.
Soolokiertue on tauolla kesän ja jatkuu taas syksyllä, kun Popeda on saanut kesäkeikkansa tehtyä. Bändin ensimmäinen festarikeikka on 3. kesäkuuta.
– Sitten mennään koko kesä festarilta toiseen. Heinäkuussa on neljän keikan viikkovauhti, joka sopii tällaiselle eläkeläisukolle, Mustajärvi hörähtää.
Mustajärvi ajaa itse keikkamatkat. Muutama vuosi sitten hän joutui Himokselle mennessään useamman auton kolariin.
– Volvon ansiosta ei käynyt pahemmin. Onneksi alla ei ollut kesäautoni Buick vuodelta 1962, Mustajärvi sanoo.
Koronapandemian aikana tien päällä pörrääminen on jäänyt vähiin, kun keikkoja ei ole ollut.
– Sen sijaan olen julkaissut kuusi singleä ja kuusi videota, ja siinä samalla työllistänyt muusikoita, kuvaajia ja studioväkeä.
Mustajärvi perusti oman yrityksen Ikurin Turpiini Oy:n vuonna 2016.
– Kyllästyin siihen, että levy-yhtiössä joku raati valitsi 62 demosta minulle sopivia kappaleita. Nyt teen sellaista musiikkia, mitä itse haluan, pohtimatta yhtään, soiko se radiossa ja jos, niin millä kanavilla. Vastaanotto on ollut hienoa.
Tämä(kin) tarina on tosi. Pate Mustajärven soolokonsertti Salossa Teatteri Provinssissa la 9.4. klo 18.
PAULI ”PATE” MUSTAJÄRVI
Ikurin Turpiini
Muusikko syntyi 12.7.1956 Tampereella ja varttui Ikurin lähiössä.
Asuu Tampereella vaimonsa Tiina Mustajärven ja Apila-koiran kanssa.
Popedan perustaja ja yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen tunnetaan lempinimellä Ikurin Turpiini.
Sanoittanut lukuisia Suomi-rockin klassikoita kuten Kuuma kesä, Punaista ja makeaa sekä Repe ja Lissu.
Palkittiin Iskelmä-Finlandialla vuonna 2015.
Sai Popedan kanssa Erikois-Emman vuonna 2018.
Kertoo urastaan ja elämästään kirjoissa Pate Ikurista (2016), Matkani varrelta (2020) ja Tohtori Mustajärvi, otaksun (2022).