Minkälainen kulttuurikaupunki Salo voisi olla tulevaisuudessa – kaupunki järjestää kyselyn asukkaille, mökkiläisille ja vierailijoille

0
Minkälaista kulttuuria Sinä toivoisit Saloon? Arkistokuvassa Taikahuilun modernisoitu versio Kulttuuritalo Kivassa viime marraskuussa. Kuva: Veli-Matti Henttonen

Salolaiset pääsevät kertomaan kevään aikana, minkälainen kulttuurikaupunki Salo on ja minkälainen se voisi olla tulevaisuudessa.

Kaupunki on käynnistämässä kulttuuriohjelmatyön, jonka tavoitteena on linjata, mihin suuntaan kulttuuritoimintaa tulisi kehittää ja miten palveluita voisi tuottaa entistä monimuotoisemmin.

Työtä on tarkoitus tehdä yhdessä sidosryhmien kanssa. Mukaan halutaan esimerkiksi kulttuuripalveluiden käyttäjät ja niitä käyttämättömät, kulttuuripalveluita toteuttavat toimijat ja kulttuuripalveluista päättävät.

Asiasta kiinnostuneille avataan kulttuurikysely, joka on avoinna 10. huhtikuuta asti.

Kyselyyn toivotaan kokemuksia, mielipiteitä ja toiveita kuntalaisilta, ulkopaikkakuntalaisilta, kesäasukkailta ja Salossa vierailevilta.

Vastaaminen on mahdollista sähköisellä lomakkeella osoitteessa https://urly.fi/2xdG.

Perjantaista alkaen kyselyyn voi osallistua myös paperilomakkeilla, joita on saatavilla kaupungintalolla, uimahallilla ja kaupungin palvelupisteissä.

Kyselyyn voi osallistua nimettömänä, mutta kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan kulttuuritila Näkkärin kausikortti, Museokortti, kirjoja ja Salo-tuotteita.

Yhteystietoja ei yhdistetä kulttuurikyselyn vastaajiin, ja annetut tiedot hävitetään asianmukaisesti arvonnan päätyttyä.