PeU-Basket hävisi tutulla tyylillä – ensin kaksinumeroinen johto ja lopussa vastustaja ohi

0
PeU-Basketin kapteeni Niko Huoponen jakoi perjantaina Karkkilassa viisi koriin johtanutta syöttöä.

PeU-Basket kärsi perjantaina Karkkilassa jo kolmannen peräkkäisen tappionsa Divari B:ssä. Myös tyyli oli sama: PeU-Basket aloitti ottelun hyvin ja johti reiluhkosti (perjantaina 49–37), mutta menetti johtonsa päätösneljänneksellä.

67–77-tappio tiesi sitä, että PeU-Basket on sarjataulukossa viimeisellä pudotuspelipaikalla, eikä joukkueen pudotuspelipaikka ole enää omissa käsissä. Vaikka PeU-Basket voittaisi sunnuntain päätösottelussaan Jyväskylän Weikot, Espoo Basket Team voi tulla ohi voittamalla molemmat omat ottelunsa (JyWe ja Ura).

PeU-Basketin pettynyt päävalmentaja Jussi Savolainen näki, että perjantaina Karkkilassa tapahtui sama asia kuin edellisissä tappio-otteluissa Lahtea ja Uraa vastaan.

– Ensin pelasimme pelisuunnitelman mukaisesti ja johdimme yli 10 pistettä.

– Sitten ajattelimme, että kun kerran johdamme, voimme tehdä uskomattomia asioita yksin. Otimme huonoja heittoja, emme tuplanneet ja niin edelleen. Sitten ollaankin jo tasoissa ja mennään loppu kori korista. Kolmatta kertaa peräkkäin se päättyi tappioon.

PeU-Basket heitti ottelussa yhteensä 53 kertaa ohi. 32 kolmosesta upposi vain viisi.

– Silti taistelimme ottelun voitosta. Mitä se olisikaan, jos osuisimme edes kohtalaisesti? No, sitä on turha jossitella, Savolainen harmitteli.

PeU-Basketista kaksi pelaajaa heitti yli 20 pistettä: William Loyd ja Patrik Poutiainen.

Vilppaan loukkaantumisia mallikkaasti paikanneen Loydin tilanne on silti huolestuttava sunnuntaita ajatellen. Loyd pelasi perjantaina lähes 38 minuuttia ja hän on lauantaina Vilppaan kokoonpanossa Pyrintöä vastaan. Sunnuntain PeU-JyWe-ottelu tulee olemaan Loydille jo kuudes ottelu yhdeksään päivään.

Miesten I divisioona B: Karkkila–PeU-Basket 77–67 (22–18, 12–21, 18–13, 25–15)

PeU-Basketin pisteet/levypallot: William Loyd 21/8/5 riistoa, Patrik Poutiainen 20/5, Timur Emaldynov 8/3, Niko Huoponen 2/6/5 syöttöä, Onni Mäkynen 7/7, Aleksi Bragge 0/0, Juhana Melkkilä 5/1, Alex Romu 0/0, Timo Niitynperä 0/5, Saku Ahonen 4/0.

PeU-Basketin seuraava ottelu: sunnuntaina PeU–Basket–JyWe Perniön liikuntahallilla kello 17.