
Ruuan hinta saattaa nousta tänä vuonna tuplasti enemmän kuin aiemmin on ennustettu. Vielä viime vuoden lopulla Luken (Luonnonvarakeskuksen) tutkimusprofessori Jyrki Niemi arvioi SSS:lle, että keskiverto kahden hengen kotitaloudessa ruuan lisämeno olisi tänä vuonna sadan euron luokkaa.
– Jos ruuan hinta nousee yleisen inflaation verran, lisämeno olisi parisataa euroa vuodessa, hän sanoo nyt.
Luken tuorein arvio viime tammikuun lopulla oli 2–2,5 prosentin nousu. Niemi sanoo, että vanhat ennusteet menevät romukoppaan ja ruuan hinta nousee ainakin inflaation verran eli vajaat viisi prosenttia, mutta jopa enemmän.
Suomen Pankki on ennustanut inflaation eli kuluttajahintojen kallistumisen olevan tänä vuonna 4–5 prosenttia.
Niemi sanoo, että jos kasvaneet kustannuspaineet saadaan vietyä alkutuotantoon ja jalostukseen, ruuan hinta voi nousta vieläkin enemmän.
– Alkutuotannossa on haasteita.
– Viljan hinta on nousussa, mikä tuo paineita kotieläintuotantoon ja myös teollisuuteen, Niemi taustoittaa.
Korkea viljan hinta nostaa Niemen mukaan viljapohjaisten tuotteiden hintaa. Kotieläintiloilla viljan hinta heijastuu sekä maitotaloustuotteisiin että lihaan.
Niemen mukaan parhaillaan on myös ”yhteiskunnallisia paineita” siihen, että saataisiin korotuksia alkutuotannon ja jalostuksen tuotteisiin.
Miten se tulisi lopulta näkymään kaupan hyllyllä olevissa tuotteissa, riippuu itse tuotteesta. Esimerkiksi nyt maatalousraaka-aineiden osuus ruuan lopullisesta hinnasta on keskimäärin 15 prosenttia.
Osuus kuitenkin vaihtelee tuotteittain. Esimerkiksi ruisleivässä raaka-aineen osuus on vain viisi prosenttia, mutta liha- ja maitotuotteissa enemmän.
– Neljännes, kolmannes lopputuotteesta, Niemi haarukoi.
Ukrainan sota heijastuu vielä laajasti ruokamarkkinoihin, sillä maa on ollut tärkeä viljan viejä.
– Nyt on hyvä, jos ukrainalaiset pystyvät turvaamaan oman maansa tarpeen, Niemi sanoo.
Myös Venäjä saattaa olla pois vientimarkkinoilta. Jos näin käy, se tietää Niemen mukaan niukkuutta markkinoilla.
– Viljan hinta on noussut huimasti jo viime päivinä, yli kaksinkertaisesti pitkän ajan keskiarvoon verrattuna, Niemi sanoo.
Hänen mukaansa tämä ennakoi poikkeuksellisen korkeaa viljan maailmanmarkkinahintaa ensi syksyyn.
Hän myös sanoo, että tilanne ei todennäköisesti mene nopeasti ohi.
Viljan maailmanmarkkinahinta heijastuu myös Suomeen, vaikka Suomi onkin hyvin omavarainen.
Ukrainan sota on myös nostanut keskustelua ruuan omavaraisuuden turvaamisesta. Muun muassa ProAgria on ilmaissuut huolensa, sillä sen mukaan tiukka taloustilanne estää tiloja satsaamasta täysipainoisesti peltoviljelyyn. Taustalla on lannoitteiden raju hinnan nousu.
Niemi sanoo, että myös energian hinnannousu on merkittävä.
– Se heijastuu myös lannoitteiden valmistukseen, kemikaaleihin ja kemianteollisuuden tuotteisiin, Niemi luettelee.
Lue myös: Onko ruoan hinnalla merkitystä? Näin salolaiset vastaavat
Lannoitteiden hinnat nousseet yli 100 prosenttia, polttoaineet 50 prosenttia, viljan maailmanmarkkinahinta tuplaantunut ja edelleen puhutaan 2-2,5 % noususta. Nyt valot päälle. Ruokaan tarvittava rahamäärä tullee kaksinkertaistumaan, varsinkin, jos ei pystytä motivoimaan viljelijöitä pellolle. Nyt vaan liian monelta puuttuu tuotantopanoksia ja rahaa.
Arvioita on hyvä tehdä, mutta sääolosuhteet vaikuttavat ruoantuotantoon enemmän kuin inflaatio. Venäjällä voi tapahtua hyvinkin pian totuusvallankumous, joka lopettaa maan sotatoimet. Silloin öljyn ja energian hintataso normalisoituu, mutta samalla Euroopan työvoimapula helpottaa miljoonien siirtolaisten ansiosta. Meneillään on paremminkin hintapiikki kuin pysyvä ruoan hinnannousu.
Kotimaisen tuotannon varmistamiseksi muun muassa luomutuotanto on tärkeää. Tuotannon määrä tippuu, mutta ruoka on toisaalta puhtaampaa.
Maailmassa käytetään ruuaksi kelpaavaa soijaa kalan rehuksi. Hyötysuhde aika heikko.
Se on vaan tosiasia, että nälkäisiä vatsoja ei täytetä luomutuotannolla. Kriisitilanteessa pitäisi pyrkiä ruuan maksimituotantoon, ja siihen ei luomusta ole.
Kyllä kai tuo jotenkin vielä tuottajien syyksi saadaan kammettua.
Vaikka heidän osuutensa on pienin pala kakusta.