
Vuokrattavat sähköpotkulaudat saapuvat jälleen Salon katukuvaan. Yrittäjä Jan Jaakkolan mukaan sähköpotkulautoja aletaan tuoda kaupungille maanantaina 4. huhtikuuta.
– Kyselyjä on tullut jo paljon, Jaakkola kertoo.
Jaakkola toteaa, että ennen sähköpotkulautakauden aloittamista pyöräteiltä olisi hyvä saada hiekoitushiekat pois.
– Viemme potkulautoja ensin sellaisille alueille, missä hiekat ensimmäisenä poistetaan. Sitten pikkuhiljaa laajennamme muualle, hän kuvailee.
Jaakkolan Kulkupeli-yritys toi vuokrattavat sähköpotkulaudat Saloon keväällä 2020. Nyt on alkamassa niiden kolmas käyttökausi.
– Viime kausi meni ihan kivasti, vaikka korona vähän meitä kurittikin. Siihen nähden olimme siis ihan tyytyväisiä. Toivotaan, että tänä kesänä kaikki rajoitukset olisivat poissa ja ihmiset alkaisivat liikkua normaalisti, Jaakkola sanoo.
Potkulautoja on tulossa vuokrattavaksi saman verran kuin viime vuonna, yhteensä 121 kappaletta. Vuokraus toimii tuttuun tapaan Bird-sovelluksella, jonka voi ladata kännykkäänsä.
Sovelluksen avulla näkee, missä potkulautoja on ja mikä on lähimpänä. Kun löytää potkulaudan, siinä oleva QR-koodi skannataan puhelimella, minkä jälkeen voi lähteä ajelemaan.
– Pyrimme siihen, että lautoja olisi saatavilla sellaisissa paikoissa, missä ihmiset niitä kaipaavat. Sovellus näyttää meille, missä päin asiakkaat etsivät lautoja, Jaakkola kertoo.
Potkulautoja tulee muun muassa Salon rautatieaseman, linja-autoaseman ja torin luo. Niissä kysyntää on eniten.
– Myös joillakin reuna-alueilla on kysyntää, kuten Alhaisissa ja Paukkulassa. Niistä ollaan tulossa keskustaan päin, Jaakkola toteaa.

Sähköpotkulautoja voi käyttää Salon keskusta-alueella. Niillä voi ajaa esimerkiksi ABC Piihoville, Halikon kirkonkylään, Vuohensaareen, Sirkkulaan ja Tupuriin asti. Käyttöalue näkyy sovelluksen kartasta.
Kulkupelin pakettiauto kiertää hakemassa pysäköityjä potkulautoja aamuisin ja iltaisin ja viikonloppuisin myös yöaikaan.
– Sovelluksesta näemme, missä laudat ovat ja mitkä tarvitsevat huoltoa. Meillä on hyvä opiskelijoiden ja eläkeläisten porukka, joka tekee tätä sivuhommana, Jaakkola kertoo.
Kulkupelin sähköpotkulautoja on heitetty joitakin kertoja Salonjokeen, mutta ne on aina saatu ylös. Yhtään lautaa ei ole vielä menetetty, vaikka ne ovatkin välillä saaneet osakseen huonoa kohtelua.
– Mitään sellaista laudoille ei ole tapahtunut, etteikö niitä olisi pystytty korjaamaan. Lautojen kohtelu on aikaa myöten koko ajan parantunut. Asiakkaita on saatu vähän koulutettua ja kylään on saatu yhteishenki: nyt muutkin ihmiset katsovat, miten lautoja kohdellaan, Jaakkola kuvailee.
– Tämä on pieni kaupunki, ja täällä yrittäjän leipä on ohkaista. Ihmiset ymmärtävät, että jos potkulautoja kohdellaan kovin huonosti, ei niitä kauan enää ole.
Neuvoja sähköpotkulautailuun
Muista nämä, kun lähdet matkaan
- Sähköpotkulaudalla noudatetaan pyöräilijän liikennesääntöjä.
- Aja pyörätiellä, mikäli sellainen on lähellä.
- Suunnittele reittisi etukäteen.
- Jalkakäytävällä ajaminen on kielletty.
- Sähköpotkulaudan paikka ajoradalla on oikeassa reunassa.
- Tullessasi pyörätieltä ajoradalle väistät risteävää liikennettä, ellei liikennemerkillä ole muuta määrätty. Pyörätien yli kääntyvä ajoneuvo taas on väistämisvelvollinen.
- Sovita ajonopeus ja välimatka muihin liikennetilanteen ja ympäristön mukaan.Lähde: Kulkupeli.fi
”Jos potkulautoja kohdellaan huonosti, ei niitä kauan enää ole.”