Salolaiset haluavat keskustaan lisää elämää ja viihtyisyyttä – toiveista koottiin keskustavisio 2030

5
Salolaiset toivovat lisää elämää ja viihtyisyyttä ydinkeskustaan. Tori voisi olla avoinna nykyistä pidempään, ja Salonjoen ympärille voisi kehittää tapahtumia. Jokivarteen kaivataan myös lisää paikkoja, joissa voisi viettää aikaa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Tori, Salonjoen ranta, ostosympäristö, asunnot ja liikkuminen nousivat tärkeimmiksi kohteiksi, kun salolaisilta kysyttiin ajatuksia keskustan kehittämiseksi.

Kaupunkilaiset ovat toivoneet muun muassa torin ja joen ympäristön kehittämistä nykyistä viihtyisämmäksi ja elävämmäksi. Torin aukioloaikoja halutaan laajentaa.

Torille ja jokirantaan toivotaan lisää oleskelupaikkoja ja palveluita kioskeista pop up -yrityksiin. Jokirantaa voisi ehostaa valaistuksella ja kasveilla. Joelle toivotaan myös uusia tapahtumia.

Torin alueen ja jokivarren kehittämiseen toivotaan mukaan yrityksiä, alueen käyttäjiä ja nuoria, innovatiivisia ihmisiä.

Salo on pikkukaupunki, ja salolaisten mielestä sujuvaa pikkukaupunkimaisuutta tulisi myös hyödyntää. Esimerkiksi kivijalkakauppojen halutaan pärjäävän, ja niiden toivotaan saavan tukea nettikaupasta.

Yrittäjien toivotaan järjestävän tapahtumia, jotka tuovat elämää ja asiakkaita kaupalliseen keskustaan. Kaupungin ja kiinteistöjen omistajien pitäisi panostaa myös katuympäristön viihtyisyyteen.

Salon katukuvaa rumentavat huonokuntoiset liikerakennukset. Niistä kaupunkilaiset haluaisivat eroon.

Tilalle pitäisi rakentaa esimerkiksi uusia asuntoja eri ikäryhmille senioreista lapsiperheisiin. Vanhoja kauniita rakennuksia tulisi remontoida ja ehostaa.

Liikkuminen on yksi tärkeä asia kaupunkilaisten toivelistalla. Salolaiset ovat toivoneet kävelykatukokeiluja, mutta samalla henkilöautoilun turvaamista.

Asukkaat toivovat asemanseudun kehittämistä, paikallisliikenteen kehittämistä ja helpompaa ja selkeämpää kulkua esimerkiksi asemalta keskustaan. Myös esteettömyyttä pidetään tärkeänä.

Espoolainen Pia Honkanen (vas.) oli kyläilemässä Salossa kaksi kuukautta asuneen Heidi Viinikaisen luona. Viinikaisen mielestä Salossa hyvää ovat muun muassa elävä tori, urheilupuisto ja tuleva yhteysalusliikenne Mathildedaliin. – Keskustassa voisi olla lisää sellaisia paikkoja, joissa ihmiset voisivat tavata toisiaan ja pitää piknikkiä, hän toivoi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Kaupunkilaisten toiveita on koottu Salon keskustavisioon 2030. Kaupunkikehityslautakunta käsitteli visiota tiistaina ja päätti asettaa sen nähtäville ja kommentoitavaksi.

Salon asemakaavapäällikkö Tarja Pennasen mukaan visiota on tehty tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Se pohjautuu Turun yliopiston ja Salon kaupungin yhteiseen projektiin, jossa on pyritty osallistamaan kaupunkilaisia harvinaisen laajasti.

Asukkaiden mielipiteitä Salon keskustan kehittämisestä on kysytty kahdella laajalla kyselyllä, joista ensimmäinen lähetettiin 2 500 satunnaisesti valitulle vastaanottajalle.

Toisessa kyselyssä ihmiset pääsivät merkitsemään kartalle paikkoja ja alueita, jotka kaipaisivat kehittämistä.

Hankkeessa järjestettiin kaksi työpajaa, jossa asukkaat pääsivät keskustelemaan ja esittelemään ideoitaan. Lisäksi haastateltiin esimerkiksi yrittäjiä.

– Visio on tehty hyvin pitkälle kaupunkilaisten omien toiveiden pohjalta, Pennanen sanoo.

Salon keskustavisiossa tavoitteeksi on otettu, että keskusta olisi vuonna 2030 koko Salon olohuone. Se tarjoaa viihtyisän, houkuttelevan pienen kaupungin turvallisen ympäristön asioida, asua, viettää aikaa ja käydä töissä.

Visiossa muistutetaan, että Salo on laaja ja siihen kuuluu myös kyliä ja maaseutualueita. Silti kaupungilla on vain yksi keskusta, jota tulisi kehittää.

– Keskusta on aina tietyllä tavalla kaupungin kuva ulospäin, Tarja Pennanen muistuttaa.

Salossa on tehty vuosien saatossa useita erilaisia ehdotuksia keskustan kehittämisestä. Osa suunnitelmista on hyväksyttykin, mutta ne ovat jääneet toteuttamatta rahan puutteessa.

– Kaikki tekeminen vaatii rahaa. Tämän tuomme esille myös päättäjille, Pennanen sanoo.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Netti-Matti
7 kuukautta sitten

Kivijalkakauppojen säilymistä toivotaan, mutta jos kauppiaat eivät tajua ainoaa myyntivalttiaan (s.o. asiakaspalvelu), niin ostan verkosta vähemmällä tylytyksellä.

Toiminnot takaisin keskustaan
7 kuukautta sitten
Reply to  Netti-Matti

Asiakaspalvelu edellyttäisi, että olisi asiakkaita, joita palvella. Nyt liikeyritysten siirtymä keskustasta kauppakeskuksiin ja peltomarketteihin on hiljentänyt Salon ytimen.

Merkittävä edistysaskel olisi palauttaa vapaa-ajan palveluita keskustaan aina kuntosaleista ja yökerhoista alkaen. Sitten jos ihmisiä liikkuisi kaduilla jälleen kaikkina kellonaikoina, kuten Saloran aikaan, kivijalkakauppa kannattaa ja luo ympärilleen uutta yritystoimintaa.

Skarppaamisen varaa olisi
7 kuukautta sitten
Reply to  Netti-Matti

Näin on. Jos menen etsimään itselleni sopivaa edes suhteellisen tyylikästä vaatetta Salon kaupoista, niin harmitus tulee. Ensinnäkin sisäänostajat ottavat ihan toivottomia vetimiä valikoimiin, ja toiseksi palveluhaluista myyjää ei näy mailla halmeilla.

Olen ostanut vaatteita myös Saloa vastaavilta pikkupaikkakunnilta, ja tehnyt hyviä löytöjä – ja saanut hyvää palvelua, vaikka en olekaan ollut vakiasiakas.

Kun lähtee Turkuun, voi samalla reissulla käydä hyvässä kahvilassa ja sivusilmällä vilkuilla tyylikkäitä turkulaisia (heitä on aina pidetty hyvinpukeutuneina) ja käydä ostamassa itselleen uutta kevätvaatetta.

Yksi poikkeus on Turuntiellä oleva miestenvaateliike, jonka nimeä en nyt tässä mainitse. Terveisiä, laadukas valikoima ja ystävällinen palvelu.

PS
7 kuukautta sitten

Totta, hyvä miesten vaateliike on. Mutta onhan Turuntiellä myös hyviä naistenvaateliikkeitä, joissa saa erinomaista palvelua. Ja Horninkadulla. Eikä Sokostakaan tule vähätellä. Monet helsinkiläiset ja turkulaiset tulevat ostoksille Saloon. Miksiköhän?

Tavis torilta
7 kuukautta sitten

Kivijalkaliikkeen tuotto jää pieneksi pelkillä vaatteita hypistelemässä käyvillä asiakkailla. Kahviloita ja ravitsemusliikkeitä on Salon kokoiseen kaupunkikeskustaan hyvinkin riittävästi. Asiakkaita tulee olla riittävästi päivittäin, että saa kulut maksettua.