Valmet Automotive valmisti viime vuonna ennätysmäärän akkuja toimittamalla asiakkailleen yli 400 000 akkupakettia. Luku on kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.
Tuotantoennätyksen taustalla vaikuttivat korkea asiakaskysyntä ja siihen liittyvä tuotannon tehostaminen, Salon akkutehtaan laajentaminen sekä Uudenkaupungin akkutehtaan käynnistäminen.
IoT Campuksella sijaitseva Salon akkutehdas on kasvanut ripeää tahtia. Tehdas aloitti toimintansa marraskuussa 2019, ja tuolloin sen palveluksessa oli 150 työntekijää. Nyt akuntekijöitä on Meriniityssä jo yli 800, mutta tarvetta lisäväelle olisi edelleen. Entinen tehtaanjohtaja Esa Saarinen kertoi aiemmin maaliskuussa (SSS 16.3.), että yritys pyrkii rekrytoimaan alaisuuteensa kymmeniä uusia insinöörejä.
Valmet Automotiven Uudenkaupungin akkutehdas aloitti tuotantonsa viime syyskuussa. Siellä työntekijöitä on 200, mutta tehdasta aiotaan lähitulevaisuudessa laajentaa ja täten myös työntekijämäärää nostaa.
Myös Salon akkutehtaalla suoritettiin laajennustöitä vain tovi tuotantolinjojen avaamisen jälkeen. Laajennustyöt alkoivat loppuvuodesta 2020, ja ne valmistuivat alkusyksystä 2021. Tällä hetkellä tehtaan kokonaispinta-ala on noin 23 500 neliömetriä.
”Tuotantoennätys on upea saavutus, joka osoittaa, kuinka nopeasti Valmet Automotive on lisännyt osaamistaan kaikessa akkuihin liittyvässä toiminnassa.”
Valmet Automotive ilmoitti viime syyskuussa solmineensa merkittävän valmistussopimuksen, minkä johdosta Salon tehdas laajensi repertuaariaan korkeajänniteakkuihin. Myöhemmin korkeajänniteakkujen tuotanto käynnistettiin myös Uudessakaupungissa.
Tällä hetkellä Valmet Automotiven tehtaat valmistavat korkeajännite- ja 48 voltin akkuja usealle autoteollisuuden asiakkaalle. Kasvava kaupankäynti näkyy myös akkujen tuotannosta vastaavan EV Systems -liiketoimintalinjan henkilöstömäärässä, joka on ylittänyt jo 1 000 työntekijää.
– Tuotantoennätys on upea saavutus, joka osoittaa, kuinka nopeasti Valmet Automotive on lisännyt osaamistaan kaikessa akkuihin liittyvässä toiminnassa. Jatkamme liiketoimintamme kehittämistä, jotta voimme vastata asiakastarpeisiin jatkossakin, EV Systems -liiketoimintalinjan johtaja Jyrki Nurmi toteaa tiedotteessa.