Salon terveyskeskussairaalan kaksi osastoa aiotaan jakaa neljäksi

1

Salon terveyskeskussairaalan kaksi 45-paikkaista osastoa aiotaan muuttaa kuluvan vuoden aikana neljäksi noin 20-paikkaiseksi osastoksi.

Osastojen jakamisen tavoitteena on sujuvoittaa potilasvirtaa ja selkeyttää esimerkiksi johtamista ja työjärjestelyjä.

Ajatuksena on, että Salossa toimisi jatkossa neljä eri tavoin profiloitunutta osastoa. Viides on geriatrinen osasto.

– Nykyiset osastot ovat kokonaisuudessaan turhan isoja. Pienemmät voisivat toimia profiloidummin. Tämä on lähinnä terveyspalveluiden sisäistä organisointia, jonka ei pitäisi näkyä asiakkaille, Salon vt. terveyspalveluiden johtaja Petri Salo kertoo.

Terveyspalveluissa suunniteltiin alun perin, että muutos toteutettaisiin huhtikuun alusta alkaen. Nyt aikataulusta on tingitty, ja tavoitteena on muutoksen toteuttaminen kuluvan vuoden aikana.

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti tällä viikolla puoltaa muutosta ja siihen liittyviä työsuhteiden muutoksia.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Hienoa
1 vuosi sitten

Nyt saadaan lisää osastoja sairaalaan – valitukselle tultava loppu.