Uuden Tervaskannon suunnittelu jatkuu – ensi vuonna valmistuvan palvelutalon hintalapusta ei ole varmuutta

1
Uusi palvelutalo rakentuu terveyskeskuksen taakse kuvan vasempaan alakulmaan. Nykyinen Tervaskanto näkyy kuvan oikeassa yläkulmassa. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määtänen

Somerolle rakennettavan vanhusten palvelutalon suunnittelu edistyy. Tekninen lautakunta hyväksyi uuden Tervaskannon luonnokset, joihin sisältyvät asemapiirustukset, pohjakuvat, leikkaukset ja julkisivut. Lautakunta sai tiedokseen hankkeen kustannusarvion ja myönsi luvan suunnittelun jatkamiseen.

60-paikkaisen palvelutalon tämän hetkinen kustannusarvio on 9,45 miljoonaa euroa. Rakentamisen yleinen kustannusindeksi on noussut noin viisi prosenttia viime elokuusta, jolloin edellinen kustannusarvio tehtiin. Kustannukset vaihtelevat paljon myös alueellisesti: Turun seutu on kolmisen prosenttia Salon seutua kalliimpi.

Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen toteaa maailman tilanteen olevan erittäin epävarma kustannusten kehittymisen suhteen.

– Energiakustannukset ovat viime viikkoina nousseet huomattavasti, ja se vaikuttaa kuljetuskustannuksiin. Myös tarvikkeiden saanti ja toimitusajat ovat kysymysmerkkejä.

Sementti tuotetaan pääosin Suomessa, mutta esimerkiksi ilmanvaihtokoneissa on paljon sinkittyjä peltiosia, jotka ovat tuontitavaraa.

Palvelutalon kerrosala on 3 498 neliömetriä ja kokonaisala 3 893 neliömetriä. Kaupunki on neuvotellut Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn kanssa, ja sen puolesta kilpailutukseen voidaan edetä luonnosten perusteella. Tavoitteena on saada urakkalaskenta-asiakirjat valmiiksi huhtikuussa, jonka jälkeen rakennusurakka voidaan kilpailuttaa.

Tervaskannon rakentamisen pitäisi alkaa kesäkuussa, jolloin rakennus valmistuisi ensi vuoden kesäksi.

– Rakennuksen varustelu voitaisiin tehdä kesä–heinäkuussa 2023 ja toiminta voisi alkaa loppukesästä, Marko Mäkinen haarukoi.

Luonnospiirustuksista pyydetään lausunto myös kaupungin vanhusneuvostolta ja vammaisneuvostolta.

Someron Lämpö ja Vesihuolto siirtää kevään aikanaSomeron terveyskeskuksenmäelläkaukolämpö- ja vesijohtolinjatuudisrakennuksen alta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo K
1 vuosi sitten

Täytyy ottaa vielä huomioon, jos jollain sattuu olemaan asiasta jotain valittamisen aihetta.