Nyt Someron valtuuston vuoro puhua toimintatavoista – valtuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen ihmetteli, miksi hän ei saanut viime viikolla kutsua ryhmien kokoukseen

4
Someron kaupunki tarvitsee uuden hallintojohtajan, kun kaupungissa yli kymmenen vuotta työskennellyt Hanna Saarni (vas.) siirtyy hallintojohtajaksi Forssaan. Kuvassa myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen (kesk.) ja kaupunginjohtaja Sami Suikkanen. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Someron kaupunginvaltuuston kokouksessa sivuttiin päättäjien toimintatapoja, jotka ovat puhuttaneet Somerolla niin viime syksynä kuin tänä keväänä. Tällä kertaa käsiteltiin myös luottamushenkilöiden välisiä suhteita.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen (kesk.) kysyi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jutta Varjukselta (kok.), miksi häntä ei kutsuttu valtuustoryhmien puheenjohtajien viime viikolla pitämään kokoukseen.

Perinteisessä kokouksessa ovat normaalisti mukana eri valtuustoryhmien sekä kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajat. Ennen kaupunginvaltuuston kokouksia pidettävissä kokoontumisissa käsitellään tulevan valtuuston kokouksen asioita sekä mahdollisia muita ajankohtaisia asioita. Tällä valtuustokaudella kokoonkutsujaksi on sovittu hallituksen puheenjohtaja Varjus.

Kokous pidettiin viime viikon keskiviikkona ilman Kurvista, sillä tämä ei saanut kutsua.

Varjus vastasi Kurvisen kysymykseen lukeneensa lehdestä, ettei Kurvinen ymmärrä, miksi tällaisia kokouksia pidetään.

– Luulin, ettet halua kokouksiin mukaan, Varjus sanoi.

Kurvinen totesi Varjukselle, että hänen Salon Seudun Sanomissa (SSS 9.4.2022) ollut lehtilausuntonsa koski nimenomaan Salon Seudun Sanomien tekemän kyselyn jälkeen pidettyä kokousta.

– Lehtilausuntoni ei koskenut normaaleja valtuustoja edeltäviä kokouksia, Kurvinen huomautti.

Salon Seudun Sanomat lähetti Someron päätöksentekokulttuurista ja toimintatavoista kyselyn neljän suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajalle29. maaliskuuta. Kysely lähetettiin sen jälkeen, kun hallintojohtaja Hanna Saarni oli nostanut Facebook-kirjoituksessaan esille somerolaisten luottamushenkilöiden epäasiallisen toiminnan.

Varjus kutsui valtuustoryhmien puheenjohtajat koolle samana päivänä hieman sen jälkeen, kun sähköpostikyselyt olivat lähteneet. Kurvinen totesi Salon Seudun Sanomissa, että hänelle jäi epäselväksi valtuustoryhmien kokoonkutsumisen tarkoitus lehden tekemän kyselyn jälkeen.

Jutta Varjus jatkoi valtuustossa paljon puhuttaneesta aiheesta:

– Puuttukaa nyt hyvät ihmiset, jos näette että jotain henkilöä kiusataan. En ymmärrä, miksi näin ei ole tehty.

Samalla Varjus ohjeisti luottamushenkilöitä olemaan aktiivisia ja ottamaan selvää asioista.

– Kritiikkiä pitää meidän kaikkien, niin viranhaltijoiden kuin luottamushenkilöidenkin, kestää, mutta maalittamista, ajojahtia tai kiusaamista ei niinkään.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja onnitteli samalla kaupunginhallituksen pöytäkirjanpitäjänä toimivaa Saarnia, joka on vahvoilla Forssan hallintojohtajaksi.

Keskustan valtuustoryhmä jätti käytöstavoista valtuustoaloitteen. Aloitteessa esitetään, että Somerolle laaditaan luottamushenkilöiden eettiset ohjeet.

– Kunnalla on velvollisuus puuttua luottamushenkilöiden epäasialliseen käytökseen, keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Riitta Ryhtä totesi.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Mäki-Teeri huomautti, että jonkun pitää myös valvoa nollatoleranssia.

– Se on suurin ongelma.

 

Palvelutalon hinta askarruttaa

Someron valtuusto hyväksyi tulevan palvelutalon 9,45 miljoonan euron kustannusarvion. Samalla talon tuleva hinta mietitytti jo valtuutettuja:

– Joudumme luultavasti palaamaan kustannusarvioon ennenkuin tekninen lautakunta voi päättää urakoitsijoista. Tähän kustannustasoon tuskin saadaan tarjouksia, Juha Salo (kesk.) totesi.

Keskustan Mirja Rouhiainen huomautti, että uudesta palvelutalosta tuleva velka on Someron kaupungille normaalia raskaampi kantaa, sillä sote-uudistuksen myötä kunnan tulot puolittuvat.

– Viisi vuotta sitten tilanne olisi ollut paljon helpompi, mutta nyt kustannukset tuntuvat tuplana. Itse palvelutalo on hyvä asia ja tulee tarpeeseen, Rouhiainen sanoi.

Jani Kurvinen (kesk.) totesi, että ensimmäisen valtuuston tekemän päätöksen mukaan kaupungin piti saada palvelutalohankkeesta velan sijasta rahaa. Kurvinen viittasi valtuuston kesällä 2018 tekemään päätökseen, jonka mukaan Mehiläinen olisi ostanut Tervaskannon palvelutalon ja rakentanut uuden talon. Päätöksestä valitettiin. Mehiläinen vetäytyi hankkeesta keväällä 2020.

Kaupunki aikoo sitoa tulevasta palvelutalosta pyydettävät tarjoukset Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ohjeiden mukaisesti indeksiin. Näin tarjouksissa otetaan huomioon alan hintojen nousu.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Salolainen
1 vuosi sitten

Nyt ollaan ihan hiekkalaatikolla.

Hahhahhaa
1 vuosi sitten
Reply to  Salolainen

Seuraavaksi voidaankin sitten riidellä ämpärien ja lapioiden väreistä.

Keijo K.
1 vuosi sitten

Loppuukohan tämänkaltainen uutisointi ennen kuin Somero on yhdistetty johonkin toiseen alueeseen? Sen johtaminen muualta käsin.

Uskomatonta pelleilyä
1 vuosi sitten

Mitä ihmettä kokoomuksen edustaja Jutta Varjus luuli tekevänsä? Kutsu on lähetettävä aina kaikille, vaikka henkilö ei sitten haluaisi osallistua kokoukseen. Se on henkilön itsensä päätettävissä oleva asia.