”Päivänpolttavat asiat käsitellään tässä pöydässä” – aurinkoinen sää täytti tuoleja Salon torikahviloissa torstaina

0
Plusleidit eli Ritva Jalonen (vas.), Pirjo Mäkinen, Marjaleena Heino, Erja Määttänen, Maija Vasama-Pekkala ja Leena Röntynen nauttivat kiireettömästi torikahvilan tunnelmasta - Ihanaa, kun aurinko paistaa ja saa olla ulkona, he iloitsivat. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Tuolit täyttyivät torikahviloissa torstaina. Aurinkoinen ja ajankohtaan nähden lämmin sää oli houkutellut Salon kahteen torikahvilaan mukavasti väkeä. Osa hörppi kevään ensimmäisiä kahvejaan ulkosalla, osa oli paikalla jo ainakin kymmenettä kertaa.

Kuuden hengen naisporukka kokoontui ensimmäistä kertaa ulos tänä keväänä. Paikkana oli Salon Torikaffe.

– Ryhmämme nimi on plusleidit. Kokoonnumme joka kuukausi. Talvella istumme sisällä eri salolaiskahviloissa, kesäisin täällä, useasti iltatorin aikoihin, Maija Vasama-Pekkala kertoi.

Hänen seurassaan olivat Erja Määttänen, Marjaleena Heino, Pirjo Mäkinen, Ritva Jalonen ja Leena Röntynen.

– Olemme vanha työporukka. Asemakadulla oli aikoinaan ruokaravintola nimeltä Plussa, jossa työskentelimme. Siitä asti kun Plussa loppui, olemme treffanneet tällä porukalla. Alun perin ryhmään kuului kahdeksan–yhdeksän, mutta muutama on lähtenyt täältä pois, Määttänen sanoi.

Plusleidit keskustelevat ”kaikesta maan ja taivaan välillä”.

– Politiikkaa emme kovin paljon puhu, Jalonen ilmoitti.

Vasama-Pekkala kertoi käyneensä Tallinnassa, joten ainakin matkasta ja matkustelusta riitti juttua.

– Päivänpolttavat asiat käsitellään tässä pöydässä, Määttänen sanoi ja sai koko kuusikon repeämään hersyvään nauruun.

– Muistelemme myös vanhoja työaikoja. Kaikenlaisia kommelluksia siellä sattui. Kun kukaan meistä ei ole enää työelämässä, voimme istua ajan kanssa.

Torikahville pääsy on monille yksi kevään kohokohdista, niin myös Mikko Reunaselle, joka istui Kahvipaikka Kurilan pöydässä seuranaan Mira Lehtonen, Susanna Brandt-Kallio ja vaunuissa ollut Maisa Reunanen.

– Kaksi–kolme kertaa viikossa tulee käytyä torikahvilla. Sää vaikuttaa täällä viihtymiseen, Mikko Reunanen pohti.

– Ei tänne sateessa tulla, Lehtonen komppasi vieressä.

Lämmin sää oli houkutellut Maisa Reunasen (vas.), Mikko Reunasen, Susanna Brandt-Kallion ja Mira Lehtosen torikahville torstaina. – Kahvi ja patonki toimivat aina, he sanoivat. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kurilalla istuivat myös Taru Leppänen, Veikko Järviö ja Arja Ahonen.

– Ilma houkutteli tänne. Mukava syödä ulkona ja juoda kahvit auringossa. Tuntuu, että on jo melkein liikaakin vaatetta päällä, Leppänen tuumi.

Ahonen sanoi, ettei säälläkään ole lopulta niin suurta vaikutusta torikahvilla olemiseen.

– Jos on sopinut ystävän kanssa tapaamisen täällä, niin sitten tullaan, oli ilma mikä tahansa.

Arja Ahosella (vas), Veikko Järviöllä ja Taru Leppäsellä oli pöydässä suolaista ja makeaa. – Viikottain melkein tulee käytyä torikahvilla kesäisin, Leppänen sanoi. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Torikaffessa istunut Jari Nuutinen ei ollut torstaina ensimmäistä kertaa torilla.

– Tämä on jo varmaan kymmenes kerta tänä keväänä. Heti ensimmäisenä päivänä olin Kurilalla, kun se aukesi. Täytyy sponsoroida molempia. Torikaffessa otan kahvin ja makeaa, Kurilalla suolaista, Nuutinen kertoi.

Nuutinen kertoi tulleensa kahville suoraan hautausmaalta.

– Vaimo nukkui pois pari kuukautta sitten. Tänne on hyvä tulla, niin näkee vähän muitakin ihmisiä.

Jari Nuutinen käy torin molemmissa kahviloissa. – Tämä on jo varmaan kymmenes kerta tänä keväänä, hän laski. Kuva: SSS/Minna Määttänen