PeU-Basket ei juuri lähempänä olisi voinut käydä koripallon miesten Divari B:n finaalipaikasta kuin keskiviikkona Perniön liikuntahallissa.
Kotijoukkue pelasi viimeisen viiden sekunnin aikana tilanteessa 78–79 kaksi vapaata kaukoheittopaikkaa Saku Ahoselle , mutta kumpikin voittokolmonen kolahti rautaan. Näin tiukka välieräsarja päättyy varmuudella lauantaina Pussihukkien kotikentällä Vantaalla.
Vaikka tappio oli taatusti kirvelevä, oli siinä pieni kultareunus. Susijengi-valmentaja Mikko Larkaksen PuHu nimittäin dominoi ottelun avauspuoliaikaa täydellisesti ja johti parhaimmillaan 20 pisteellä (29–49).
– Annoimme heidän tehdä kaikki aloitteet. He saivat juosta settejään samalla tavalla kuin harjoituksissa viidellä nollaa vastaan, PeU-Basketin päävalmentaja Jussi Savolainen ihmetteli.
Kotijoukkue teki tauolla valtavan ryhtiliikkeen, nosti puolustuksen intensiteettiä ja prässitasoa, ja sai PuHun vaikeuksiin. Kotijoukkue piipahti päätösneljänneksellä jopa muutamaan kertaan johdossa, mutta nuori PuHu osoitti valtavaa kypsyyttä kääntämällä ottelun itselleen.
– Olen ylpeä jätkistä, että pystyimme nousemaan noin kaukaa vielä voittotaisteluun, Savolainen kehui.
PeU-Basket oli keskiviikkona liikaa William Loydin ja avausviisikkonsa varassa. Loyd heitti 30 pistettä ja otti 11 levypalloa.
– Esimerkiksi avauspuolikkaalla kaivoimme palloa sukasta ja hyökkäykset olivat hitaita. Niissä hyökkäyksissä pallo pelataan usein Loydille. Toisella puolikkaalla saimme enemmän riistoja ja pääsimme juoksemaan enemmän, Savolainen muistutti.
PeU-Basketin parhaimmistoon kuului myös 22 minuutin peliajalla kentän parhaan plusmiinuslukeman (+14) merkkauttanut Onni Mäkynen . Patrik Poutiainen heitti 13 ja Niko Huoponen 10 pistettä. Vaihtopenkin pisteet menivät PuHulle tylysti 41–14
Yksi iso muutos PeU:n 74–59 voittamaan avausotteluun oli se, että PuHu sai nyt mukaansa Valtteri Leinon , joka heitti 13 pistettä.
Toisessa välieräparissa Hyvinkään Ponteva varmisti finaalipaikkansa 78–70-voitolla Panttereista. Divari B:n finaalit alkavat keskiviikkona.
Miesten I divisioona B:n 2. välierä: PeU-Basket–PuHu 78–79 (20–25, 12–24, 24–14, 22–16)
PeU-Basketin pisteet/levypallot: Taneli Lindström 4/3, William Loyd 30/11/4 riistoa, Patrik Poutiainen 13/4, Tuukka Juntunen 0/4, Niko Huoponen 10/2, Onni Mäkynen 11/5, Juhana Melkkilä 0/0, Alex Romu 0/1, Timo Niitynperä 3/3, Saku Ahonen 7/1.
Yleisöä: 157
Voitot: 1–1.
3. välierä lauantaina Vantaalla kello 17.