Entisen Hometownin paikalla avautuu uusi rock-henkinen pubi –  ”Kovia nimiä on tulossa”

7
Pub Rock Stars aloittaa toimintansa remontoiduissa tiloissa, esittelee Juha Mustaruusu. Myös takapihalla oleva terassi on laitettu uuteen uskoon. Terassi mukaan lukien pubissa on 250 asiakaspaikkaa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Tammikuussa avatun Rock Hotel Salon alakerrassa perjantaina ovensa rock-henkinen pubi Pub Rock Stars. Samalla Rock Hotel Salosta tulee ”oikea hotelli”, kuvailevat hotellin perustajat, salolaiset Juha ja Elina Mustaruusu.

– Tähän asti hotelli on toiminut automaattihotellina, jossa avaimen on saanut koodilla ulko-oven viereisestä tallelokerosta. Nyt pubi ja hotellin respa toimivat samassa, Juha Mustaruusu kertoo.

– Ukrainan sota on saanut aikaan sen, että kaikkia tauluja ja valomainoksia ei ole vielä tullut, mutta pubi saadaan kuitenkin jo auki, hän lisää.

Hotellia ja pubia pyörittää Elina Mustaruusun yritys Zelina Oy, jonka alla toimii myös Turuntiellä sijaitseva rock-vaatekauppa Zelina Design. Pubin, hotellin ja kaupan virallisia avajaisia vietetään 5. toukokuuta.

Pub Rock Stars panostaa hyvään olutvalikoimaan, kertoo ravintolapäällikkö Reetta Harju. Kuva: SSS Minna Määttänen

Mustaruusut ovat remontoineet Pub Rock Starsin tiloihin, joissa viimeksi toimi ravintola Hometown. Värimaailma on vaihtunut mustaan ja punaiseen.

– Lattialle ja katolle ei tarvinnut tehdä mitään. Mutta kaikki siltä väliltä on vähintään maalattu, myös terassi, Mustaruusut kertovat.

Pubin painopiste on rockin lisäksi hyvässä olutvalikoimassa. Someron Panimon kanssa on valmisteilla myös oma olut, jonka nimi on pubin osoite: Asemakatu 5.

– Olen ihmetellytkin, miksei Salossa ole ollut kunnon rokkibaaria. Uskon, että tämä paikka vetää ihmisiä yli kuntarajojen. Toiveemme on saada ihmisiä lähtemään myös esimerkiksi töiden jälkeen yhdelle, sanoo ravintolapäällikkö Reetta Harju.

Pub Rock Stars avaa ovensa joka aamu kello yhdeksältä. Sunnuntaista torstaihin se on avoinna yökahteen ja perjantaista lauantaihin aamuviiteen. Rock-pubissa soi tietysti rock, mutta maltillisella volyymillä.

– Täällä pystyy keskustelemaan, Elina Mustaruusu korostaa.

Ravintolaan on tulossa myös elävää musiikkia, mutta lähinnä duokeikkoja ja akustisia keikkoja, jotta ei häiritä yläkerroksissa majoittuvia hotellivieraita.

– Kovia nimiä on silti tulossa. Keikat myös alkavat jo alkuillasta, Mustaruusut kertovat.

Juha ja Elina Mustaruusu ovat tehneet pitkää päivää Pub Rock Starsin avautumisen alla. Tänään pubi päästään jo avaamaan, ja virallisia avajaisia vietetään ensi torstaina. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Entisissä Hotelli Salon tiloissa toimivan Rock Hotel Salon käytössä on toistaiseksi kymmenen remontoitua hotellihuonetta, joissa jokaisessa on teemana tietty ulkomainen rock-yhtye. Kesällä määrä yritetään saada tuplattua. Seuraavaksi ryhdytään tekemään Suomi-rock-teemaisia huoneita, jotka sijaitsevat ravintolan yläpuolella.

– Niihin huoneisiin kuuluu vähän ravintolan musiikki. Niitä voi varata vain hotellilta, ja sisäänkirjautuminen niihin alkaa klo 18 ja uloskirjautuminen on klo 15. Tarkoitus on, että näitä huoneita myydään illan aikana pubin asiakkaille, Juha Mustaruusu kertoo.

– Hotellilla menee tällä hetkellä niin hyvin kuin tällaisella pienellä hotellilla voi mennäkin. Kun Pii Hotellista tuli vastaanottokeskus, Salon majoituskapasiteetti pieneni, ja meillä on monina päivinä ihan täyttä, hän jatkaa.

Pubisalin viereiseen saliin on remontoitu uutena myös hotellin aamiaishuone. Ensi tiistaina hotellissa käynnistyy aamiaistarjoilu, ja aamiaista myydään myös muille kuin hotelliyöpyjille.

– Salossa on tosi paljon työmatkalaisia, joille aamiainen on majoittuessa tärkeä. Sen takia aamiaistarjoilumme alkaa jo klo 6.30, Juha Mustaruusu kertoo.

Tulevaisuudessa myös Pub Rock Starsista saa ruokaa, mutta ei aivan vielä.

– Etsimme parhaillaan sekä hotelli- että keittiöhenkilökuntaa, Mustaruusu sanoo.

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Asukas
2 kuukautta sitten

Salossa ei kohta muuta ole kuin juomapaikkoja, pizzerioita ja partureita.

Jake
2 kuukautta sitten
Reply to  Asukas

Mitäs muuta kaipaat? Noilla vaihtoehdoillahan jo saa tukan kuntoon, vatsan täyteen ja sosiaaliset suhteet hoidettua.

Joona
2 kuukautta sitten
Reply to  Jake

Pysyyhän salolaisilla ainakin paikat vetreinä. Turuntien kulmaus on täynnä hieromalaitoksia.

Veka
2 kuukautta sitten
Reply to  Asukas

Mieluummin tyhjillään olevia entisiä kivijalkakauppoja? Länsimaiden kehityssuunta on, että kaupat siirtyvät nettiin ja automarketteihin, eikä sitä ole missään saatu pysäytettyä.

Plazasta voisi tosin kehittää tällaisen automarketin, mutta jostain syystä siihen ei ole ollut halua. Mieluummin uutta hallia pellolle, näemmä.

Pertti
2 kuukautta sitten

Vanhuksille tänne pitäisi diskoja tehdä. Heitä on täällä kohta enemmistö.

Veka
2 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Kysynnän ja tarjonnan laki. Jos näille on asiakkaita, niin ei se ole teiltä pois. Siitä vain rohkeasta perustamaan vanhusdiskoja! Aina kannattaa yrittää, mutta ei pidä pakottaa muita yrittämään puolestasi.

Pertti
2 kuukautta sitten
Reply to  Veka

No eihän sitä nyt Suomessa voi ketään pakottaa yrittämään.