Realiteetit tulivat vastaan – kiristynyt kilpailu ja pienentyneet resurssit jättivät LP Viestin pronssiotteluihin

0
Toisen ilo on toisen suru. (kuvat: SSS/Marko Mattila)

LP Viestin viime kausina pienentynyt budjetti ja ennen kaikkea lentopallon naisten Mestaruusliigan kiristynyt kilpailu johtivat tietyllä tavalla vääjäämättömään. Seuran finaaliputki katkesi 1–3-kotitappioon LP Kangasalaa vastaan. Pronssiottelut alkavat sunnuntaina Hämeenlinnassa.

Kangasala on saanut houkuteltua riveihinsä nipun Varalan urheiluopistossa lentopallo-oppejaan aikanaan saaneita vuosimallin 1994 pelaajia. Kun mukana ovat lisäksi maajoukkuetason yleispelaajat Ronja Heikkiniemi ja Emmi Riikilä sekä kaksi melko laadukasta ulkomaalaista, oli kokonaisuus tällä kertaa liian kova LP Viestille.

– Pitää olla sellainen aloitusseitsikko, joka pystyy pelaamaan alusta loppuun. LP Kangasalalla sellainen enimmäkseen oli, kun taas meillä Linnea (Kuusela) ja Ellu (Elena Becheva) vaihtelivat kentällä koko välierien ajan, mietti LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

Vastustaja joutui tekemään hyvin vähän muutoksia, ja nekin vähät toimivat erinomaisesti. Passari Emmi Jalosen pokka piti ja peli pyöri Salohallissakin sujuvasti. Kaiken lisäksi Jalonen napsi ratkaisuottelussa viisi torjuntapistettä – hän torjui yksinään esimerkiksi Bechevan ja Jessica Kososen.

– Meillä oli tässä ottelusarjassa kuudesta seitsemään huonoa erää, Kangasalalla yksi, Lemminkäinen huomautti.

Loppujen lopuksi sankareita nousi lähes pelipaikalta kuin pelipaikalta.

– Olen aika monet arvokisatkin käynyt katsomassa, mutta en ole vastaavaa puolustusta nähnyt kuin minkä Tiiamari Sievänen (LP Kangasalan libero) esitti, Lemminkäinen suitsutti.

LP Kangasalan Tiiamari Sievänen teki muutamia upeita puolustussuorituksia.

Kangasalan sijainti Tampereen kupeessa on otollinen esimerkiksi opiskeluja lentopallon ohessa suorittavien pelaajien värväämiseen. Kun Kuusamossa satsataan nimisponsori Pölkyn johdolla vahvasti ja Hämeenlinnan Lentopallokerho kampeaa tämänkaltaisen katastrofikaudenkin jälkeen itsensä mitalipeleihin, ovat tulevatkin vuodet neutraalin seuraajan näkökulmista mielenkiintoisia.

LP Viesti on tullut tunnetuksi laadukkaista ulkomaalaispelaajistaan. Bechevan plusmiinusluvuksi jäi välierissä +4.

– Kangasalan yleispelaajat olivat kovia niissä peleissä, jotka me hävisimme. Vaikka Ellu ja Jessica pelasivat tänään ihan kohtalaisesti ja välillä hyvinkin, virheitä tuli yleisesti liikaa, Lemminkäinen perkasi.

Välieräsarjan ratkaisupelikään ei jäänyt täysin ilman yllättävää käännettä. LP Viesti oli pitkällä erätauolla Arvi Savolaisen ja Konsta Mäenpään painimitaleita kunnioittavalla termillä sillassa – vain voittaakseen kolmannen erän hämmentävästi 25–9.

– Aika hyvin kerättiin itsemme neljänteen erään sen jälkeen. Tärkeintä tuollaisen huonon erän jälkeen on se, miten pääsemme siitä yli, mainitsi Emmi Riikilä.

Tunteikkaassa välieräparissa ehdittiin pelata yli 18 erää ennen kuin tuomaristot nostivat kenellekään minkään väristä korttia. Sellainen tuli lopulta protestoinnista Lemminkäiselle, ja kortin väri oli joulunpunainen.

Tässä tehtiin historiaa. Lähes 650 ottelua liigassa päävalmentajana työskennellyt Lemminkäinen sai muistinsa mukaan ensimmäistä kertaa suoran punaisen kortin.

Neljännen erän tilanne muuttui pisterangaistuksen myötä 10–14:stä 10–15:een. Yksittäiseksi pisteeksi käänne oli siis varsin merkittävä.

– Mielestäni Kangasalan lyömä pallo meni yli rajan. Sanoin tuomaristolle tämän. Päätuomari perusteli punaista korttia sillä, että kommentoin asiaa sekä hänelle että rajatuomarille. Jos näin oli, niin tuomio oli aiheellinen, Lemminkäinen mietti.

Salolaisen lentopalloilun lähes muinaishistoriasta löytyy edellinen pronssimitali vuodelta 2008.

– Pelin jälkeen sanoin tytöille, että tänään pitääkin olla pettynyt, mutta ylihuomenna tullaan punttisalille jo mitalin kiilto silmillä. Henkilökohtaisesti haluan mitalin, ja pelaajiakin pitäisi se kiinnostaa, Lemminkäinen puntaroi.

Loppuottelut pelataan ensimmäistä kertaa 2000-luvulla ilman salolais- tai hämeenlinnalaisedustusta. Samalla joko Pölkystä tai LP Kangasalasta tulee täysin uusi Suomen mestari.

NAISTEN MESTARUUSLIIGAN 5. VÄLIERÄ

LP Viesti–LP Kangasala 1–3 (16–25, 22–25, 25–9, 13–25)

Otteluvoitot 2–3. LP Kangasala loppuotteluihin, LP Viesti pronssiotteluihin.

LP Viestin pisteet/plusmiinus: Viktoriia Tuchashvili (passari) 2/+2, Jessica Kosonen 14/+3, Anna Czakan 9/+7, Iina Andrikopoulou 16/+13, Kaisa Nyman 9/+8, Elena Becheva 12/+4, Linnea Kuusela 1/-1. Libero Netta Laaksosen vastaanottoprosentti 70.
LP Kangasala: Gabriela Da Silva 17/+10, Roosa Heikkiniemi 0/-3, Roosa Laakkonen 9/+6, Emmi Riikilä 17/+8, Emmi Jalonen (passari) 6/+5, Ronja Heikkiniemi 16/+13, Braedyn Tutton 5/+3. Libero Tiiamari Sieväsen vastaanottoprosentti 54.

Hyökkäysprosentti: 36–43
Vastaanottoprosentti: 41–49
Torjuntapisteet: 13–14
Ässäsyötöt/syöttövirheet: 7–3/5–4
Tuomarit: Esa Virta ja Mira Cavén
Yleisöä: 636.

OHO!

LP Viesti on hävinnyt kaikki kolme pudotuspelisarjaa, joissa on pelattu täydet viisi ottelua (vuosina 2016, 2018 ja 2022). Ne ovatkin samalla seuran ainoat hävityt pudotuspelisarjat.

Pronssiottelujen ajankohdat

10.4. Hämeenlinna kello 18, 13.4. Salo, 15.4. Salo.

LP Kangasala oli välierissä parempi torjuntapelaamisessa.

Toimittajan kommentti: Oikeus voitti

Urheilua on sanottu leikiksi. LP Kangasala joutui kokemaan noin vuosi sitten asian, joka ei tuntunut leikiltä.

Sen lähes varma finaalipaikka vaihtui kauden päättymiseen koronavirustartunnan vuoksi. LP Viestin saavuttamaa mestaruutta tulee aina varjostamaan korona, vaikka kukaan ei tiedä, olisivatko salolaiset voittaneet finaalit pelaamallakin.

Suurin osa tuosta viimevuotisesta joukkueesta pelaa Kangasalan riveissä edelleen. Tässä tapauksessa on oikeus ja kohtuus, että joukkue pääsee yrittämään mestaruutta.

+53 oli Ronja Heikkiniemelle upea luku