Runossa on rajattomasti mahdollisuuksia – kansalaisopiston lausuntaryhmän runomatinea sisältää myös draaman aineksia

0
Pirkko Jormakka lausuu, ohjaaja Päivikki Franck (selin kameraan) kuuntelee. Myös Elina Vehmasto (vas.), Ulla-Maija Montonen, Sari Hagström, Anna-Maija Junnila, Marja Toivonen ja Aila Laaksonen seuraavat keskittyneesti. Kuva: SSS/Julian Rauhaniemi

Salon kansalaisopiston lausuntaryhmä esiintyy pitkästä aikaa yleisön edessä tulevan viikon sunnuntaina.

Ryhmän kevätesitys on nähty viimeksi vuonna 2019. Sen jälkeen korona pisti toiminnan poikki liki puoleksitoista vuodeksi.

– En nähnyt, että runonlausuntaa voisi opettaa etänä, ryhmän ohjaajana vuodesta 2018 alkaen toiminut Päivikki Franck toteaa.

Viime syksystä lähtien runosuoni on sykkinyt taas normaaliin tapaan. 11-henkinen opiskelijajoukko on valmistellut ja harjoitellut kulttuuritila Näkkärissä nähtävää Hattaraa ja harmoniaa -matineaansa, joka sisältää yhteensä 30 runoilijan lyriikkaa.

– Esitämme puhuttelevia ja ajankohtaisia runoja, joskin lähtökohtainen tavoitteemme on välittää hyvää mieltä ja elämänmyönteisyyttä, Franck sanoo.

– Kerromme tarinoita, joista osa on hauskoja, osa taas koskettavia. Hattara viittaa kepeyteen ja iloon, harmonia traagisempiin sävyihin, hän lisää.

Päivikki Franck on pitkän linjan salolainen lausuntataiteilija ja runoilija. Hän on luotsannut kansalaisopiston lausuntaryhmää vuodesta 2018 lähtien. Kuva: SSS/Julian Rauhaniemi

Arviolta vajaan tunnin pituinen Hattaraa ja harmoniaa ei ole pelkkää pönöttämistä ja paperilta lukemista.

– Esitys sisältää soolo- ja ryhmäesityksiä sekä dialogia. Kuvaamme tarinan, jolla on alku, keskikohta ja loppu, Franck selventää.

– Myös liikkeellä on oma roolinsa. Kuvailisin esitystämme yllätykselliseksi, hän jatkaa.

Franck esiintyjäkaarteineen kuitenkin korostaa, ettei kyseessä ole perinteinen teatterinäytelmä. Runot ja niiden tulkinta ovat matinean ydin.

– Lyriikan vahvuus piilee siinä, että se muuntautuu aina lausujan mukaan. Myös vastaanottaja tekee kuulemastaan omat tulkintansa. Runossa on rajattomasti mahdollisuuksia, Franck muotoilee.

”Esitämme puhuttelevia ja ajankohtaisia runoja, joskin lähtökohtainen tavoitteemme on välittää hyvää mieltä ja elämänmyönteisyyttä.”

Hattaraa ja harmoniaa sisältää pääasiassa suomalaisten runoilijoiden tuotantoa. Esityksessä kuullaan muun muassa Edith Södergranin, Rosa Liksomin, Heli Laaksosen, Tommy Tabermannin sekä Pentti Saarikosken sanaelmia.

Jokainen lausuntaryhmän opiskelija on valinnut kaksi runoa, jotka esitetään matineassa. Franck on muotoillut runoista käsikirjoituksen, minkä lisäksi hän myös ohjaa näytöksen.

Runonlausujat kuvailevat kollektiiviaan kannustavaksi, kokeilunhaluiseksi ja positiiviseksi. Franck yhtyy päätähtien näkemykseen.

– Yhteistyömme toimii ja henki on hyvä, hän tiivistää.

Porukka on ollut jo pitkään kasassa. Ryhmän vetäjänä toimiva Franck on itse asiassa yksi tuoreimmista vahvistuksista, joskin tänäkin keväänä remmiin on liittynyt uusi jäsen.

– Osa ryhmäläisistä on edelleen poissa koronan vuoksi. Hekin ovat kuitenkin hengessä mukana valitsemiensa tekstien kautta, Franck korostaa.

Lausuntaryhmän tulevaisuus näyttää valoisalta. Kollektiivi on buukattu esiintymään päänäytöksensä lisäksi kulttuuritalo Villiin.

– Saatamme keksiä jotain myös Taiteiden Yähän, Franck vihjailee.

 

Salon kansalaisopiston lausuntaryhmän Hattaraa ja harmoniaa -runoesitys kulttuuritila Näkkärissä 24. huhtikuuta kello 13. Esitykseen on vapaa pääsy.