
Salon kaupunki ja Suur-Seudun Osuuskauppa tekevät kiinteistökaupan, joka edistää kahta kaavoitushanketta.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina maanvaihdon, jolla Salo saa kaikkiaan runsaat 42 hehtaaria maata Markulan tilalta Halikon Tavolassa.
Kaupunki puolestaan luovuttaa SSO:lle pienen määräalan keskustasta Taitajankadun varresta.
Alue liittyy asemakaavamuutokseen, jolla Mariankadun ja Taitajankadun väliin jäävä entinen huoltamotontti muutetaan asuinkerrostalon tontiksi.
Salo on suunnitellut Märynummen moottoritieliittymän lähellä sijaitsevalle Tavolan alueelle uutta asuinaluetta jo pitkään. Kaupunki on tehnyt alueella useita maakauppoja viime vuosina.
Markulan tilan kaupassa kaupunki saa kolmen hehtaarin alueen Vaskiontien länsipuolisesta peltoalueesta, puolisen hehtaaria Vaskiontien itäpuolelta ja 34 hehtaaria metsää Hurtinmäestä moottoritien eteläpuolelta. Lisäksi kauppaan kuuluu pari muuta pientä metsälohkoa.
– Tämä on jatkoa aiemmille maakaupoille. Meillä on ollut tavoite saada alue kaupungin hallintaan. Isot maa-alueet on nyt saatu hankittua, ja meillä on hyvät edellytykset viedä alueen suunnitelmia eteenpäin. Pienempiä kauppoja on toki vielä tulossa, Salon yleiskaavapäällikkö Timo Alhoke kertoo.
Tavolan alueen kaavoitus on kesken, eikä Alhoke arvioi sen valmistumisen aikataulua.
SSO pitää Markulan tilasta itsellään noin kolmen hehtaarin alueen Vaskiontien itäpuolelta.
Lopun tilan vaihtoarvo puustoineen on noin 460 000 euroa. Kaupungin luovuttama alue Taitajankadun varressa on runsaan 7 000 euron arvoinen.
SSO joutuu lisäksi maksamaan kaupungille 178 000 euroa kaavoituskorvausta Mariankadun huoltamotontin kaavamuutoksesta ja rakennusoikeuden lisäyksestä.
Kaupunki maksaa vaihtokaupassa välirahaa 274 000 euroa.
Toivottavasti tajuavat rakentaa asukkaille omat parkkipaikat jonkun portin taakse. Paikat menevät muutoin koululaisille, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.