Salon yöpäivystys siirtyy kesäksi Turkuun – ”Sitä on päättäjien puolelta vannotettu, ettei tämä saa muuttua pysyväksi”

8
Salon sairaalan yöpäivystys suljetaan kesällä väestöltä yli kahden kuukauden ajaksi. (Kuva: SSS Arkisto/Minna Määttänen)

Salon sairaalan yöpäivystys sulkeutuu väestöltä kesäksi. Sulku alkaa 6. kesäkuuta ja jatkuu 14. elokuuta saakka.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallitus hyväksyi esityksen yksimielisesti tiistaina.

Käytännössä päätös tarkoittaa, että Salon seudun potilaat ohjataan yöaikaan Tyksin T-sairaalan yhteispäivystykseen Turkuun.

Salon sairaalassa on yöpäivystäjä, mutta hän palvelee vain sairaalassa olevia potilaita.

– Meillä on sama päivystävien lääkäreiden määrä kuin aikaisemmin, mutta emme pysty turvaamaan lääkäreille riittäviä lepoaikoja ilman muutosta, sairaanhoitopiirin johtaja Petri Virolainen perustelee päätöstä.

Esitys sairaalan yöpäivystyksen sulkemisesta yllätti Salon kaupungin runsas kuukausi sitten.

Salon kaupunginhallitus ilmoitti vastustavansa muutosta ja moitti sairaanhoitopiiriä, joka ei ollut kysynyt Salolta etukäteen mitään. Kaupunki toivoi, että piiri neuvottelisi vielä keinoista sulun välttämiseksi.

– Olemme selvittäneet vaihtoehtoa, että olisimme saaneet Salon terveyskeskuksen lääkäreitä osallistumaan päivystykseen, mutta ei heilläkään ollut siihen resursseja, Petri Virolainen kertoo.

Päivystyksen muutos vaikuttaa myös Salon ensiapuun yöaikana. Ensiavussa on kesällä hoitaja, mutta ei lääkäriä käytettävissä.

– Vaativaa hoitoa tarvitsevat asiakkaat ohjataan suoraan Turkuun. Se on normaali käytäntö. Huonoin tilanne on, jos asiakas ohjataan Saloon ja hänet pitääkin viedä myöhemmin Turkuun. Silloin olemme menettäneet aikaa ja sitoneet autokalustoa turhaan, Petri Virolainen sanoo.

Virolaisen mukaan sairaanhoitopiiri tulee tiedottamaan ennen kesäsulun alkua mahdollisimman laajasti muutoksesta, jotta ihmiset Salon seudulla tietäisivät asiasta ja osaisivat hakeutua suoraan Turkuun.

– Hallituksessa asiasta käytiin keskustelua, mutta kaikki ymmärtävät, että olemme henkilökunnan kanssa ahtaalla, Virolainen sanoo.

Salon kaupunkia Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin hallituksessa edustavat Ulla Huittinen (kesk.) ja Marjatta Hyttinen (kok.).

Huittinen ei osallistunut asian käsittelyyn, koska hänet katsottiin Salon kaupunginhallituksen jäsenenä esteelliseksi.

– Olin poissa, kun kaupunginhallitus käsitteli kannanottoa sairaalasta, mutta sairaanhoitopiiri katsoi silti, että olen jäävi. Siksi olin poissa.

Huittisen mukaan salolaisilla on ollut ymmärrettävä pelko, että sairaalan yöpäivystyksen sulku jäisi kesän jälkeen pysyväksi.

– Sitä on päättäjien puolelta vannotettu, ettei tämä saa muuttua pysyväksi, hän sanoo.

Päivystysasia jätettiin sairaanhoitopiirin hallituksessa maaliskuussa pöydälle Marjatta Hyttisen esityksestä. Toisella kerralla hän ei enää tehnyt asiassa muutosesitystä.

– Pyysin asian pöydälle ensimmäisellä kerralla, koska esitys tuli yllätyksenä päättäjille ja kansalaisille. Pyysin myös neuvotteluita kaupungin kanssa. Ongelmana tässä on, että ei ole työntekijöitä eikä päivystäjiä ole saatu edes rahalla. Siksi en lähtenyt enää vastustamaan esitystä.

Hyttisen mukaan yöpäivystyksen sulkeminen väestöltä tulee aiheuttamaan väistämättä murheita. Salon seudulla on kesäisin esimerkiksi paljon lomalaisia, jotka voivat tarvita sairaalan palveluita.

Hyttisen mukaan nyt on olennaista, että vahingot minimoidaan. Väestölle on esimerkiksi tiedotettava muutoksesta laajasti.

– On annettava tarkka selvitys toimintojen järjestämisestä ja tiedotus hyvissä ajoin, ettei kukaan saa tietoa sairaalan ovelta.

8 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Keijo K.
1 vuosi sitten

Käsittämätöntä toimintaa, joko antaa joko sairaanhoitopiirin pompotella tai itse tehdä virhe edustajan suhteen. Hampaatonta toimintaa, joka pitää saada loppumaan. Jees, jees -toiminta ei paljon kaupungin tulevaisuudenkuvaa paranna.

Salo kuihtuu
1 vuosi sitten

Ettei vaan olisi sairaalankin henkilöstöpulassa osuutta huonolla työilmapiirillä, kun rahallakaan ei saada työntekijöitä.

Olli P.
1 vuosi sitten

Esimakua tulevasta sotesta.

Olli
1 vuosi sitten
Reply to  Olli P.

Juurikin niin, valitetavasti. Onneksi sote-pomot saavat palkan, jolla tulee toimeen, kai? (noin 15 000 euroa/kk)

Allan
1 vuosi sitten
Reply to  Olli

Joo, ja tarvitaan vielä viisi esittelijäpomoa. Heidänkään palkat tuskin ovat pieniä.

Olli P.
1 vuosi sitten
Reply to  Olli

Ei kai noin pienellä palkalla kukaan itseään kunnioittava entinen puoluejyrä ala töitä tekemään.

Allan
1 vuosi sitten

Miksei pakkolakien vaatijat ja ole vaatimassa lakimuutosta, mikä takaisi lääkärien saatavuuden kesäisin yöpäivystykseen?

Nukkuvatko Linden ja Valvira?

Pertti
1 vuosi sitten

Ei ole olemassa väliaikaista. Kaikki aikaisemmin tehdyt väliaikaiset ovat tulleet arkipäiväksi. Tietysti vähän laajennettuna.