Somerolaiset kaihtimet valmistuvat mittatilauksesta – toinen sukupolvi jatkaa 50-vuotiaan Kaihdin-Lehtosen työtä

0
Heli Lehtonen on seitsemättä vuotta toimitusjohtajana isänsä Kalervo Lehtosen perustamassa Kaihdin-Lehtosessa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kalervo Lehtonen alkoi valmistaa sälekaihtimia 50 vuotta sitten Someron Härkälässä. Lapsuudenkodin tyhjentyneeseen navettaan rakentui paja, jossa kaihtimet valmistuivat käsityönä säle kerrallaan. Nelimetriset kaihtimet piti säilöä vinoon, koska ne eivät mahtuneet vaakatasoon pienen pajan seinälle.

Yrityksen perustamisen aikoihin Lehtosella ei ollut edes puhelinta, joten asiakkaat saivat soittaa naapurin mammalle. Mattisen Elma pani kangassuikaleen heilumaan postilaatikolleen merkiksi siitä, että soittopyyntö oli jätetty.

Lehtonen rakensi yritykselleen ensimmäisen hallin Someron Jaatilaan vuonna 1975. Työ alkoi myös koneellistua. Edelleen käytössä olevan listakoneen Lehtonen teetti Somerteknossa.

Pelto-Lampolan Kalevin kanssa suunniteltu kone on Suomessa ensimmäisen laatuaan. Se muotoilee pellirainasta kaihtimen ylä- ja alalistan määrämittaisena.

Laajentumisten myötä tilaa on nykyisin käytössä vajaat 900 neliötä. Tehdas valmistaa aurinkosuojatuotteita mittatilaustyönä.

Kalervo Lehtonen (vas.) on tyytyväinen, että hänen lapsensa Aku ja Heli Lehtonen vievät vuonna 1972 perustettua firmaa eteenpäin. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Aku Lehtonen ryhtyi yrittäjäksi 21-vuotiaana, kun yrityksen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2009:

– Perustin osakeyhtiön ja ostin isältä liiketoiminnan. Suomen taloustilanne oli surkea, enkä tiennyt yrittäjyydestä mitään, mutta joka päivä opin uutta. Töitä tehtiin niin paljon kuin ehdittiin. Hoidin sekä myyntiä että asennuksia.

Samoihin aikoihin hänen sisarensa Heli Lehtonen oli siirtynyt ratsastuskoulusta töihin perheyritykseen. Toimistotyöt jäivät hänelle, kun sisarusten äiti Riitta Lehtonen jäi eläkkeelle.

– Luovuin toimitusjohtajuudesta terveyssyistä vuonna 2016, jolloin Heli aloitti toimitusjohtajana, Aku Lehtonen kertoo.

Nykyään hän työskentelee myös Raision Urheilijoiden uimareiden ammattivalmentajana. Heli Lehtonen ei enää opeta ratsastusta, eikä omista hevosia. Opetustyössään omiaan olevien sisarusten ihmissuhde- ja johtamistaidoista on hyötyä myös bisneksessä. Heli Lehtonen iloitsee siitä, että isojen kaupunkien asiakkaat haluavat ostaa kaihtimensa Somerolta:

– Puskaradion voima on valtava. Kun tekee työnsä hyvin, tieto vierii lumipallon lailla. Somerolaisuus näkyy tavassamme kohdata asiakas. Se on valttimme.

Senja Lastunen asettaa vetonaurua kiinni sälekaihtimen alalistaan. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Pienehkön ja ketterän kaihdinvalmistamon tulevaisuus on valoisa.

– Oman tuotannon ansiosta olemme nopeita ja pystymme toimittamaan tilauksia lyhyelläkin varoitusajalla, Aku Lehtonen toteaa.

Kaihdin-Lehtosen asiakkaita ovat sekä yksityiset ihmiset että rakennusliikkeet Turun ja Helsingin välillä. Markkina-alue ulottuu myös pääkaupungin itäpuoleisiin kuntiin. Parhaillaan on työn alla useita kohteita niin Espoossa kuin Turun seudullakin.

Sälekaihtimia on nykyään 16-, 25- ja 35-millisiä. Niiden suosituin väri on valkoinen, kun 1970-luvulla käytettiin paljon keltaisia ja punaisia.

1980-luvulla hitiksi nousseet rullakaihtimet ovat tehneet päivitettyinä uuden tulemisen. Rullakaihtimissa vallalla ovat valkoinen, harmaa ja musta. Materiaalina on useimmiten läpinäkyvä screen-kangas.

– Isoihin ikkunoihin rullakaihdin on järkevin valinta. Moottoroituja kaihtimia menee koko ajan enemmän. Ne saadaan myös yhdistettyä kotiautomaatioihin, Heli Lehtonen huomauttaa.

Kaihdin-Lehtonen myy ja asentaa myös markiiseja, jotka tulevat pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Tampereen Markiisin tehtaalta.

Sisarukset olivat pienestä asti kaihdintehtaalla kesätöissä, jolloin kaikki sen työt tulivat tutuiksi. Vielä muutama vuosi sitten Heli Lehtonen valmisti valtaosan rullakaihtimista, mutta nykyään toimitusjohtaja keskittyy myyntiin, markkinointiin ja kokonaisuuden hallintaan.

– On kunnia-asia saada jatkaa ja kehittää isän tyhjästä rakentamaa yritystä, hän painottaa.

Sisarukset kehuvat isänsä yritykselle rakentamaa verkostoa. Monet vakituisiksi asiakkaiksi jääneistä rakennusliikkeistä ovat peräisin jo hänen ajoiltaan. Myös yksityiset uusivat mielellään kaihtimensa tutussa paikassa.

Yritys työllistää sisarusten lisäksi neljä vakituista työntekijää. Vakituiset asentajat työskentelevät omien toiminimiensä lukuun. Tehtaan pihapiirissä vaimonsa kanssa asuva Kalervo Lehtonen on yhä menossa mukana ja huolehtii kiinteistöstä.

– Kaihtimia oli kauhean hidasta tehdä käsipelillä, Kalervo ”Pappa” Lehtonen muistaa. 1970-luvulla sälekaihdinten yleisin väri oli keltainen. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Ennen yrittäjäksi ryhtymistään Kalervo Lehtonen myi lehtiasiamiehenä ovelta ovelle muun muassa Salon Seudun Sanomien tilauksia. Samalla kierroksella hän alkoi kaupitella kaihtimia ensin turkulaisen Kotikaihtimen myyntiasiamiehenä.

– Kun lehtitilaus oli tehty, kerroin, että kaihtimiakin olisi tarjolla!

Lehtonen näki kaihdinten valmistuksessa bisnesmahdollisuuden ja osti tarvittavat käsityölaitteet. Ne hän haki Tampereelta, jossa alumiinisäleet ja muut tarvikkeet pakattiin Austin Miniin.

– Viialan kohdalla moottori alkoi keittää, joten piti ottaa ojasta vettä ennen kuin matka jatkui. Sataa metriä ennen kotipihaa puhkesi vielä rengas.

Kaihdinvalmistamo K. Lehtonen syntyi 10. huhtikuuta 1972. Elinkeinotoiminnan aloittamisesta on tallessa Someron silloisen nimismiehen Aarne Keturin allekirjoittama todistus.

Senja Lastunen on yksi Kaihdin-Lehtosen ammattilaisista. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Mini-Kallen nimen Kalervo Lehtonen sai kulkiessaan Minillä tekemässä kaihdinkauppaa. Turussa myyntireissuilla käydessään hän yöpyi Ruissalossa teltassa.

– Nokian kulta-aikaan Salon Tupuriin rakennettiin vauhdilla taloja ja kiersin ne kaikki ovelta ovelle. Ihmettelin, miten talo toisensa jälkeen nousi pystyyn kolmessa kuukaudessa, kun betonin olisi pitänyt välillä antaa kuivuakin. Vastaava mestari sanoi, että täytyy saada äkkiä valmista, Lehtonen hymähtää.

Hän toteaa insinööriveljensä neuvojen pelastaneen yrityksen 1990-luvulla, jolloin tarvittiin investointilainaa.

– Valuuttalainaa kehuttiin halvaksi, mutta konkurssi olisi tullut, jos olisin rahoittanut laajennuksen kokonaan sillä. Veli kehotti ottamaan valuuttalainaa korkeintaan puolet, ja sen pystyinkin maksamaan, kun markka sitten devalvoitiin.