Hätähuuto lähihoitajalta

0

Sairaanhoitajat ovat ottaneet paljon kantaa, mutta muistutan, että tämä työtaistelu koskee myös meitä lähihoitajia.

Itse olen suorittanut kolmivuotisen opiskelun ammattiin ja töissä kaupungin kotihoidossa. Työmme on todella raskasta, mutta myös antoisaa paitsi palkan ja arvostuksen puolesta.

Antoisuus tulee siitä, että olen odotettu ja toivottu vieras yksinäisen kotiin.

Hoidamme kotihoidossa kaikkia. Silloinkin, kun päihdehuolto, sairaalat, mielenterveyspuoli, palvelutalot, vuodeosastot ja muut sanovat, että heillä ei ole tilaa tai resursseja. Silloin nämä kaikki asiakkaat laitetaan kotiin ja sanotaan, että kyllä kotihoito hoitaa. Ei kysytä pystymmekö – meidän on pakko.

Hoidamme jouluaaton ja juhannusillat. Silloin kun te juhlitte, hoidamme teidän rakkaat vanhuksenne.

Ajamme räntäsateessa ja pimeydessä ensimmäisenä aamuisin ja viimeisenä iltaisin asiakkaan luokse.

Saamme osaksemme niin haukkumisia kuin fyysistä hyökkäävyyttä. Omaiset jättävät usein läheisensä kuin painavan repun vain meidän harteillemme. Menemme yksin sinne, minne poliisikaan ei mene yksin.
Kulutamme loppuun automme ja itsemme.

Meiltä vaaditaan valtavaa osaamista hoidollisesti, ja meidän on osattava kaikkea, mitä yksin asuva vanhus tarvitsee.

Lisäksi meidän tarvitsee tehdä toinen toistaan typerämpiä kirjallisia töitä lisääntyvässä määrin, kun laki niin määrää. Tämä aika on pois ihmiseltä.

Meitä ei ole tarpeeksi. Teemme jatkuvasti tuplavuoroja. Ei ole vapaapäivää, ettei esimies soittaisi ja kysyisi töihin.

Listoilla on valtavasti asiakkaita, kun hoitajia ei riitä. Olemme loppuja niin henkisesti ja ruumiillisesti.
Miksi tätä teemme?

Siksi, koska me välitämme meidän asiakkaistamme. Näistä ihmisistä, joille käyntimme on se päivän ehkä ainut kontakti toiseen ihmiseen. Koska he tarvitsevat meitä.

Koska monesti kukaan ei välitä tästä vanhuksesta, tai alkoholistista, tai mielenterveyden kanssa kamppailevasta.

Me oikeasti välitämme. Murehdimme, pohdimme ja yritämme näillä pienillä resursseilla, jotka meille on annettu, auttaa niin hyvin kuin voimme.

Ja mitä me saamme tästä? Hieman yli 2 000 euroa kuussa. Me emme ilmeisesti ansaitse enempää?

Muista meitä omainen ja päättäjä silloin, kun meitä ei enää ole yhtään tällä alalla. Kun vanhat ovat väsyneet ja lopettaneet, ja nuoret eivät alalle tule. Kuka silloin peittelee iltaisin äitisi tai isäsi vuoteeseen, kuka kylvettää ja kuka hoitaa haavat?

Sinäkö omainen? Ei, koska et ole sitä tehnyt nytkään.

Me lähihoitajat tarvitsemme työssämme tukeanne ja arvostustanne ja ennen kaikkea lisää palkkaa, että tulevaisuudessa myös joku hoitaa meitä ja teitä.

Kuunnelkaa nyt meitä