ODOTUS (Suomi 2021). Ohjaus: Aku Louhimies. Käsikirjoitus:Inka Kallén ja Aku Louhimies. Kuvaus: Johan Wasicki. Leikkaus: Benjamin Mercer. Musiikki: Esa-Pekka Salonen. Näyttelijät: Inka Kallén, Andrei Alén, Aku Hirviniemi, Adeliina Arajuuri, Eino Heiskanen.
Uusimmassa Tuntemattomassa sotilaassa (2017) Aku Hirviniemen esittämä Hietanen lupaa viedä Andrei Alénin näyttelemän Rahikaisen ”meirän kylään sonniksi” jos vain sodasta hengissä selvitään.
Aku Louhimiehen uudessa ohjaustyössä profetia miltei toteutuu ja Alén pääsee vetämään eräänlaisen Rahikaisen roolin uudemman kerran, nyt nykyaikaan sijoitettuna. Tyyli on kuitenkin sama: pieni virne kasvoilla ja aina vain se yksi asia mielessä.
Odotus uudelleentulkitsee, vapaamuotoisesti mutta tunnistettavasti, Juhani Ahon klassikkoromaania Juha. Maalaismaiseman sijasta ollaan saaristolaismiljöössä, mutta henkilöasetelmat ovat hyvin ahomaiset: on kiltti mutta nahjusmainen mies jonka vaimo kärsii ja kaipaa muualle ja on taloon saapuva vieras mies, joka toteuttaa riutuvan rouvan lihalliset tarpeet.
Tosin Odotuksen tapauksessa vieras mies on vähintäänkin puolituttu, talon isännän vanha opiskelukaveri ja emännän entinen heila. Aviomies on ilmeisen tietämätön vaimonsa ja kyläsille tulleen shemeikan vuosientakaisesta suhteesta.
Lähtökohdat ovat mitä lupaavimmat, ja Louhimies on ohjaajana osoittanut moneen kertaan olevansa parasta mitä suomalaisessa elokuvassa tällä hetkellä on tarjolla. Jostain syystä hän on kuitenkin lähtenyt tekemään kelpo draamasta väkinäistä eroottista elokuvaa. Hanke on epätoivoinen, sillä jatkuva vilauttelu, nautinnosta huokailu ja merkitsevät katseet ovat harvinaisen epäeroottista materiaalia isolla valkokankaalla. Erotiikan taso liikkuu enintään lievästi Karita Mattilan twiittejä korkeammalla.
Odotuksen draamallinen puoli toimii, löysän alun jälkeen. Ensimmäinen puoli tuntia täyttyy kehnosti motivoidusta tuijottelusta tyhjyyteen ja haahuilusta pitkin metsiä. Alkupuolellaan Odotus näyttää erehdyttävästi opiskelijatyöltä. Draama jäntevöityy heti kun Louhimies kaivaa siitä esille traagisia ulottuvuuksia. Taiten rakennetut jännitteet kuitenkin lopahtavat heti kun peitto alkaa heilua.
Tuntuu kuin Aku Louhimies olisi halunnut pistää paremmaksi Teuvo Tulion lihallisista melodraamoista huomaamatta kuitenkaan, että ne olivat väkeviä juuri siksi että korkeintaan vihjailivat sopimattomiin ruumiillisiin kanssakäymisiin. Odotus lyö kortit pöytään heti, ja kun kerran on naksautettu on toinen kerta jo lähinnä vaivaannuttavaa katseltavaa.
Louhimies tuntuu hallitsevan paremmin suuren mittakaavan draaman kuin pienimuotoisen kamarinäytelmän. Tuntemattoman sotilaan, 8-pallon (2013) ja Pahan maan (2005) mestarillisuus jää Odotuksessa tavoittamatta, vaikka elokuva onkin epäilemättä tuotantona ollut kevyempi ja ”helpompi” kuin Louhimiehen suuret hankkeet.
