TYTÖT TYTÖT TYTÖT (Suomi 2022). Ohjaus: Alli Haapasalo: Käsikirjoitus: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen. Kuvaus: Jarmo Kiuru. Leikkaus: Samu Heikkilä. Näyttelijät: Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen, Linnea Leino, Sonya Lindfors, Cécile Orblin, Oona Airola, Mikko Kauppila, Amos Brotherus, Bruno Baer, Nicky Laaguid.
Ensinnäkin Alli Haapasalon kolmas pitkä ohjaustyö on täysosuma.
Toiseksi se on meikäläisittäin ensimmäinen alusta loppuun uskottava nuoren urbaanin kokemuksen kuvaus sitten Tapio Suomisen Täältä tullaan, elämä (1980) -elokuvan.
Kolmanneksi Tytöt tytöt tytöt tarjoaa elokuvanäyttelemisen mestariluokan, jollaista ei ihan joka vuosi kohtaa kotimaisessa elokuvassa.
Tärkein laatusana kuvaamaan Haapasalon elokuvaa on sen kokonaisvaltainen uskottavuus. Jostain Suomisen Ollin ajoista saakka ”suomifilmin” nuorisokuvaukset ovat vaikuttaneet setien ja tätien tekemiltä ja kohdettaan ylhäältä alaviistoon katsovilta, mutta Haapasalon elokuvasta tällaista tanttamaista asennetta on mahdoton löytää.
Jutun tarinalliset käänteet pettämisineen ja jättämisineen ovat aitoja, niistä kumpuavat teemat haaveiden itsensätuhoavasta voimasta yleispäteviä. Tytöt tytöt tytöt -elokuvan koherenssi syntyy viime kädessä sen nuorten näyttelijöiden heittäytyvästä ja siksi niin aidosta näyttelijätyöstä. Aamu Milonoff , Linnea Leino ja Eleonoora Kauhanen eivät oikeastaan edes esitä tunteita, vaan elävät niitä. Valkokankaalla he ovat täysin auki ja vereslihalla, ja se lienee ennen kaikkea ohjaaja Haapasalon ansiota. Hän on antanut vastuuta nuorille tähdilleen ja nämä vastaavat siihen.
Tytöt tytöt tytöt etenee kolmen päähenkilön voimalla. He elävät jossain myöhäisteiniyden ja nuoren aikuisuuden välimaastossa. Itsenäisiä ollaan, mutta tiukan paikan tullen tulee äitiä ikävä.
Yksi tytöistä haahuilee elämässään ja tuhoaa kaiken hyvän ympärillään. Se selitetään traumatisoituneella äitisuhteella. Toinen on kehittänyt seksistä itselleen vuorenkorkuisen ongelman. Sitä ei selitetä mitenkään, koska selittely ei ole tarpeen. Kolmas, porukan kiinnostavin henkilöhahmo, on koko elämänsä taitoluistelulle uhrannut huippu-urheilija, joka lesbosuhteen kautta havahtuu näkemään maailmaa jäähallin ulkopuolellakin.
Jokainen henkilöhahmo kehittyy täydeksi, uskottavaksi ihmiseksi. Heidän tekonsa voivat hetkittäin olla spontaaneja tai jopa selittämättömiä, mutta aina uskottavia. Näin ihmisotus toimii, hyvässä ja pahassa.
Alli Haapasalon ohjaajanlaadusta todistaa hänen harvinaislaatuinen kykynsä määritellä teoksen olemusta ja minuutta sen soundtrackin kautta. Musiikkivalinnat ovat keskenään erilaisia ja eriparisia, mutta aina kohtauksen tunnelmaan sopivia ja parhaimmillaan sitä identifioivia. Vertaus Martin Scorsesen jukebox-mestaruuteen on varmasti kohtuutonta, mutta nousee vääjäämättä mieleen Haapasalon suorittamista seuratessa.
Kaikki naulataan paikoilleen lopputekstien jo pyöriessä ja rap-duo Sofan laulaessa siitä, kuinka ”tytöt tekee ihan mitä lystää”. Täsmälleen siitä on Haapasalon elokuvassa kyse. Elokuvan onni on ollut saada lystääviä tyttöjä esittämään täydelliset nuoret näyttelijät.
