Uhanalaisten lajien asuinpaikka –  haapa on luonnon monimuotoisuudelle tärkeä

0
Kiskon Pappilanniemen vanhat, järeät haavat ovat monimuotoisuusarvoltaan merkittäviä, Inna Salminen sanoo. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Lehtiensä havinasta tunnetulla haavalla on myös upea ruskan väri, mutta taloudellista käyttöä sille ei Suomessa juuri ole. Vielä muutama vuosikymmen sitten sitä on järjestelmällisesti poistettu metsistä.

Nykytiedon mukaan haapa kuitenkin on ehdottomasti säilyttämisen arvoinen. Luonnon monimuotoisuuden kannalta se on avainlaji. Haapa toimii noin 3 000 muun eliölajin ravintona tai elinympäristönä, ja osa niistä elää vain haavassa.

– Haavalla on paljon seuralaislajeja siihen nähden, että haapaa on Suomen puuston tilavuudesta vain 1,7 prosenttia ja haavikoita prosenttia metsäpinta-alasta. Koivulla on vain vähän enemmän seuralaislajeja, vaikka sitä on puiden tilavuudesta 17 prosenttia, vertaa aihetta tutkinut Petri Keto-Tokoi.

Metsänhoitaja ja Tampereen ammattikorkeakoulun metsäekologian lehtori Keto-Tokoi sai maaliskuussa Vuoden tiedekirja -palkinnon yhdessä Juha Siitosen kanssa tekemästään kirjasta Puiden asukkaat – Suomen puiden seuralaislajit (Gaudeamus).

Kirja kertoo 25 maassamme luontaisesti esiintyvän puulajin merkityksestä luonnolle.

– Haapa on tavattoman tärkeä esimerkiksi kolopesijöille. Puolet tikankoloista koko pohjoisella havumetsävyöhykkeellä on haavoissa, Keto-Tokoi kertoo.

Suuri osa haavan asukkaista on maallikolle vaikeammin tunnistettavia lajeja, kuten hyönteisiä, sammalia, jäkäliä ja kääväkkäitä. Puun ikä vaikuttaa sen seuralaislajistoon, ja varsinkin vanhoissa ja kuolleissa haavoissa elää uhanalaisia lajeja.

Kiskon Pappilanniemessä haapoja on säästetty sekapuuna kuusen ja männyn seassa. Aiemmin talouskäytössä ollut alue on nyt suojeltu. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Talousmetsissä haavalla on ollut huono maine männynversoruosteen vuoksi, kertoo metsän- ja luonnonhoidon asiakasneuvoja Inna Salminen Metsäkeskuksesta.

– Haapa on männynversoruosteen isäntäpuulaji, ja tauti tarttuu männyntaimiin haavan vesakoista. Haapa on kova lisääntymään juurivesoista.

Parhaillaan männynversoruoste ei Salmisen mukaan ole merkittävä ongelma, vaan eniten tuhoja mäntytaimikoissa aiheuttavat hirvet. Taudin leviämistä voi torjua jättämällä talousmetsien haavat pystyyn, jolloin ne vesovat vähemmän kuin kaadettuina.

– Siemenistä haapa leviää huonosti. Sen kevyet siemenet ovat aikoinaan onnistuneet itämään paloaukeilla, Salminen kertoo.

Valoa vaativa haapa kasvaa usein peltojen reunametsiköissä eikä helposti leviä syvälle kuusikon varjoon. Kun haapaa on pyritty lisäämään suojelualueilla, sille on raivattu tilaa tekemällä pieniä aukkoja muuhun puustoon.

Haapa viihtyy parhaiten tuoreilla kankailla ja niitä rehevämmillä kasvupaikoilla.

– Haapalaikku rehevän kuusikon keskellä voi olla myös pieni lehtolaikku, joka on metsälain turvaama erityinen elinympäristö.

Sekapuustona talousmetsissä kasvavat haavat otetaan huomioon nykyisissä metsäsertifiointijärjestelmissä.

– Sertifikaatit edellyttävät, että kookkaat haavat säilytetään hakkuissa, Inna Salminen kertoo.

Vanhat kolohaavat voivat myös olla ovat liito-oravien pesäpuita, mutta liito-oravien esiintyminen talousmetsissä ei välttämättä estä hakkuita kokonaan.

– Nykyään liito-oravametsien käsittelyyn on muitakin vaihtoehtoja kuin tiukka suojelu. Avainasemassa on hyvä suunnittelu, jolloin hakkuissa taataan liito-oravalle mahdollisuus kulkea pesäpuiden ja ruokailualueiden välillä.

Salminen löytää haavoista myös hyötyjä talousmetsälle:

– Monen puulajin metsät ovat vastustuskykyisempiä erilaisille tuhoille. Lisäksi haavanlehdistä syntyvä karike on kalkkipitoista. Se nopeuttaa osaltaan maaperän hajotustoimintaa ja lisää maan ravinteisuutta, ja näin se auttaa muiden puiden kasvua. Lehtipuukarike voi myös parantaa maan vedenpidätyskykyä.

Lehtien kalkki nostaa maan pH-arvoa. Myös haavan kuori eroaa männyn ja kuusen kuoresta vähemmän happamana.

– Haavan kuori on hyvä kasvualusta päällysvierasjäkälille ja -sammalille, koska se on aika neutraali. Vanhan haavan paksussa, uurteisessa ja huokoisessa kuoressa on myös paljon tarttumapintaa, Petri Keto-Tokoi kertoo.

Kuten kaikilla puulajeilla, haavalla on omat juurisienensä. Niistä yleisimpiä on haavanpunikkitatti, joka on hyvä ruokasieni.

Kääpä kertoo siitä, että vanha haapa on alkanut lahota sisältä päin ja tarjoaa siten onkalomaisia elinympäristöjä, Inna Salminen esittelee Kiskon Pappilanniemen metsässä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Haapaa on pidetty lyhytikäisenä, vain 100–120 vuotta elävänä puuna. Keto-Tokoi kertoo tuoreesta tutkimuksesta, joka kumoaa tämän luulon.

– Kuhmossa kairattiin luonnontilaisen metsän vanhoja haapoja, ja niiden keski-ikä oli 150–180 vuotta. Vanhin yksilö oli 213 vuotta. Vanhimmiksi elävät metsän suurimmat haavat, jotka ovat ottaneet latvukselleen ison tilan.

Osa tutkimuksen puista oli onttoja, joten niistä ei saatu laskettua kaikkia lustoja.

– Haavan puuaines on pehmeää, ja haavankääpä lahottaa sydänpuuta. Käävän, hyönteisten ja tikkojen yhteisvaikutuksesta vanhat puut ovat usein onttoja.

Onttoutuminen ei kuitenkaan juuri vaikuta puun elinvoimaan, sillä elävä kerros on pintapuussa. Ja kun puu lopulta kuolee, siinä jatkuu vilkas seuralaislajien elämä.

– On tärkeää säilyttää vanhat haavat ja myös mahdollistaa niiden kehittyminen, eli antaa puiden varttua vanhoiksi. Eikä vain metsissä, vaan lisäksi kulttuuriympäristöissä, kuten tienvarsissa, pellonreunoissa ja  pihoissa.

Suurin uhka haavoille on Keto-Tokoin mukaan nykyään hirvi, eli sama kuin männyntaimillekin. Myös kauriit syövät haapaa, mutta niiden vaikutuksesta on vähemmän tietoa.

– Jos haapa ei pysty kehittymään puuksi, se kertoo, että hirvieläimiä on liikaa. 1–2 hirveä 1 000 hehtaarilla olisi hyvä, kun niitä nyt on 3–4. Hirvet vaarantavat pitkällä aikavälillä monet haavalla elävät lajit, jos haavantaimet eivät pääse kasvamaan puiksi, Keto-Tokoi sanoo.

Kolopesijöiden koti ja monien eläinten ruoka

  • Tikkojen tekemissä haapojen koloissa pesivät myös monet linnut, jotka eivät pysty itse tekemään koloja, kuten tali- ja sinitiainen, kirjosieppo ja käenpiika. Isoissa palokärjen koloissa pesivät jopa uuttukyyhky ja helmipöllö, Petri Keto-Tokoi mainitsee esimerkkejä.
  • Liito-orava pesii pienempien tikkojen koloissa. Kesällä se syö haavan ja koivun lehtiä, talvella lehtipuiden norkkoja ja silmuja.
  • Metson talviravintoa ovat männynneulaset, mutta syksyisin se syö haavanlehtiä, mahdollisesti niiden kalsiumpitoisuuden vuoksi.
  • Nuoret haavat ovat nisäkkäiden kuten hirvieläimien, jänisten ja majavien herkkua, ja taimikoissa voi nähdä haavan lehtiä nakertavan oranssin haavanlehtikuoriaisen.
  • Kaadetusta haavasta löytyy joskus sormen mentäviä reikiä tyven keskeltä. Ne ovat runkohaapsasen toukkien tekemiä.
  • Varttuneiden haapojen lehtiä syövät mm. näyttävän haapaperhosen toukat. Vanhojen onttojen haapojen onkaloissa elää mm. marmorikuoriainen.
  • Yli 100-vuotiaiden haapojen lajeja ovat esimerkiksi haavansahajumi ja hiirakkokauniainen. Kuolleiden haapojen lajistoon kuuluvat mm. haapajäärä ja hyvin harvinainen punahärö.