
Tapahtumaravintola Musine avautuu huhtikuun lopulla entisiin Paradise Gardenin tiloihin Salon Helsingintien ja Horninkadun kulmaan. Sanna Jousi ja Gildas Houessou remontoivat vanhoja ravintolatiloja oman näköisikseen. He ovat tuttuja yrittäjiä naapuritalon Bar Bizarresta, jonka toiminta jatkuu iltaravintolana. Sen keittiö sulki ovensa kuun alussa.
Esiintymislava on uusittu ja laskettu entisestä korkeudestaan. Ravintolasalin vanha baaritiski juomakaappeineen on siirretty pois peittämästä ikkunoita, joista on myös poistettu mustat teippaukset: toisesta kerroksesta on avautunut upea näkymä Salon torille ja jokirantaan.
Ruokailupöydät on sijoitettu kiertämään ikkunan vierustaa. Kolmeen ikkunaan on tehty tyylikkäät ranskalaiset parvekkeet, jotta ravintolaan saadaan kesällä ulkoilmaa ja terassin tuntua.
Ravintolapuolella on kiinteästi satakunta istumapaikkaa ruokailijoille, mutta istumapaikkoja on sijoitettu myös lavan edustalle tanssilattian puolelle.

Kymmenisen vuotta tyhjillään olleita ravintolatiloja alettiin remontoida tammikuussa. Ravintolatilan sisusta oli musta katosta lattiaan, mutta nyt valoa ja värejä on lisätty.
– Seiniä ei ole kaadettu, mutta kaikki pinnat on uusittu, Jousi huomauttaa.
Kiinteistösijoittaja Jorma Niemiseltä vuokratun tilan yläkerrassa on lähes 400 neliötä. Katutasoon avautuu myöhemmin pieni baari.
– Emme tiedä, millaista Salossa on viiden vuoden päästä, mutta suunnitelmia pitää olla ja uskomme, että kaupunki kehittyy, Gildas Houessou perustelee ravintolabisneksen laajentamista.
Sanna Jousi toteaa, että toisessa kerroksessa valmiina olleet keittiötilat helpottivat päätöksentekoa. Musine sai nimensä ranskan kielen sanoista musiikki (musique) ja keittiö (cuisine). Jousi lupaa maailman makuja tarjoilevan ruokalistan vaihtuvan dynaamisesti.

Musinen ohjelmatarjonta syntyy osin yhteistyössä Salo Jazz ry:n kanssa. Sen tuottama ohjelmisto alkaa jo 28. huhtikuuta Pope Puolitaival Nordic4:n keikalla.
– Musiikin pääpaino on soulissa, funkissa, bluesissa ja jazzissa, mutta ohjelmistossa on ajoittain varmasti myös rock´n´rollia ja poppia, Houessou kertoo.
Tanssimusiikki ei ole toiminnan keskiössä, mutta tansseja on luvassa heti toukokuussa sekä vappupäivän että äitienpäivän brunssin jatkoksi ja yhtenä toukokuun lauantaina.
– Ihmiset alkoivat muistella vanhoja ja toivoa tansseja, kun aloimme tehdä remonttia, Jousi kertoo.
Musine ohjelmatarjontaan tulevat sisältymään myös erilaiset show & dinner- ja teemaillat. Yksityisille ja yrityksille tarjotaan räätälöityjä tilaisuuksia.
Musinen avajaisia vietetään 30. huhtikuuta, jolloin lavalle nousee salolainen Emmi Raasumaa ja Salo Jazz House Band. Siinä soittavat kitaristi Konsta Mäenpää, basisti Esa Mäkynen ja rumpali Riku Koski.
Vappupäivänä on ensimmäinen soiva sunnuntaibrunssi. Sen musiikista vastaa Roope Pelo Pelottomineen. Äitienpäivän iltapäivänä tanssittaa Annika Eklund yhtyeineen.
Sulkeutuuko Helsingintien jalkakäytävä jälleen rollaattoreilta ja pyörätuoleilta?
Kuinka monta pyörätuolia siitä menee keskimäärin kesässä? Toisella puolellakin on jalkakäytävä.
Jalkakäytävä on tehty jalankulkua varten, ei terasseja varten. Kaupungin virkamiesjohdossa pitäisi terassilupia myöntäessään jättää vähintään puolet jalkakäytävän leveydestä jalankulkijoiden käyttöön.
Niin ja olutta voi nauttia sekä ruokaa syödä ihan sisätiloissakin.
Sitä varten ei tarvitse tukkia jalankulkukäytävää pienessä kaupungissa massiivisilla terasseilla.
Ei varsinkaan, jos vieressä on vilkkaasti liikennöity kaksisuuntainen autotie. Eikä varsinkaan, jos se katu ei ole alunperinkään suunniteltu miksikään ilmastoystävälliseksi kaupunkibulevardiksi.
Terassi elävöittää katukuvaa paljon enemmän kuin yksinäinen vanhus rollaattorilla.
Onhan vanhuksillakin liikkumisen oikeus, vaikka apuvälineitä tarvitaankin. Missä on ns. esteettömyys?
Tänään torstaina 21.4 Helsingintien terassi oli rakennettu ja kapeaa lankkupolku rakennettu ajoradan reunaan aiempien kesken tapaan. Ikävän näköistä ja jalankulkijoiden vapaata liikkuvuutta alentavaa.
Me vähän iäkkäämmät, etenkin naiset, muistamme tämän liikerakennuksen hienona Salonne-leninkiliikkeenä, jolla oli oma suunnittelu-ja ompelimo nykyisen kaupungintalon tontilla.
Uutta ravintolaa pukkaa Saloon. Katujen, Helsingintien-Turuntien, varsilla on erilaisia ravitsemusliikkeitä, nepalilaista, intialaista, kiinalaista yms. lisänä salolaiset kahvilat.
Asiakkaita palvellaan myös lukuisilla partureilla ja kampaamoilla sekä vielä lopuksi hierontaliikkeiden palveluksia tarjolla monilla eri nimikkeillä.
Siinä esimerkkiä, että Salosta löytyy.
Jos itselle riittää vain mämmin lusikointi kotona, niin kaikkea pitää vastustaa. Ei ymmärretä, että kaikille se ei vain riitä.
Kaikki mitä Saloon tulee, on tervetullutta.
Nyt on ollut huoli siitä, että kaljanjuojat valtaavat jalkakäytävät. Tiedossa ei ole, paljonko jalkakäytävästä tilaa aiotaan viedä. Kun kaljanjuojan asenne on ohjata kulkijat kadun toiselle puolelle, on syytä kysyä, millaista kulttuuria tähän yhteiskuntaan kaivataan.
Kyse ei myöskään ole elävöittämisen määrästä, jossa vastakkain on terassi ja rollaattorimummo. Kyse on toimivasta kaupunkirakenteesta, jossa taatusti on tilaa ilman liikkumisen haittaamista terasseille. Kunhan valitaan sopiva paikka ja mitoitus.
Kriteeri puolikkaan jalkakäytävän säästämisestä ei ole hyvä. Tärkeintä on se, että jäljelle jää riittävästi tilaa ilman tarvetta vaihtaa kadun toiselle puolelle.
Asiallinen ja hyvä kannanotto. Monet kirjoitukset tästäkin aiheesta on syrjiviä ja loukkaavia. Mihin ihmiset on menossa tänä narsistisen maailman aikana?
Vaadin ehdottomasti slaavilaista musiikkia.
Sitähän Suomessa on paljon. Kärki toi Suomeen tangon, sävelsi ne Venäläisstä romannsseiata Ja Argentiinalaisen tangon sekoituksista.
Maan ääriin kuuluu kutsumus.
Kyllä se Kärjen tango tuli Venäläisestä romanssista ja saksalaiset marssista. Odotin, että joku korjaa, mutta ei.
Ei kyllä ole minun musiikkiani.
Niin että terassi ei voi olla kummallakaan puolella, kun Urpo ei tiedä, kummalla puolella hän haluaa kulkea ja muutenkin se on turha, kun ei itse sitä käytä. Terassilla istuvat myös muut kuin kaljanjuojat, kovin yleistät kaikkia. Kysyt millaista kulttuuria kaivataan, no kaupunkikulttuuriin kuuluu terassit ja torit ja ihmiset.
Kaupunkikulttuuriin kuuluvat myös lastenvaunut, rollaattorit ja pyörätuolit. Mitä jos Urpo haluaakin mennä terassin viereiseen liikehuoneistoon, pitääkö kiertää ”kortteli” kadun toisella puolella?
Niinpä. Minähän en terasseja ollut kieltämässä, vaan edellyttämässä jäljelle jäävää jalkakäytävää riittäväksi mitoitukseltaan. Markon logiikalla jalkakäytävät saa tukkia, jos niille ei itsellä ole tarvetta. Tai ainakin Mannerheimintien, vieläpä luvatta.
Muistetaan kuitenkin valtioneuvoston asettama tavoite jalankulun ja pyöräilyn kulkutapaosuuden kasvattamisesta. Se ei toteudu väyliä tukkimalla. Tai no laitetaan terassi ajoradalle, jätetään pyörällä mentävä aukko.
Jostain syystä tällaista ei kukaan keksi edes ehdottaa.
Terassi sopii ajoradalle, olen samaa mieltä. Olen lopettanut autoilun ajat sitten joten ei häiritse. Kyseisen raflan kohdalla ei kyllä ole kuin jalkakäytävä missä ei saa muutenkaan pyöräillä. Helsingintiellä ei ole Urpo pyöräkaistaa, vain jalkakäytävät. Ottakaa edes selvää mitä siellä kaupungilla on tai ei ole ennen kuin tuomitsette. Pyörätie kulkee Vilhonkadun vieressä, ei Helsingintien!
En puhunut jalkakäytävällä pyöräilystä. Ajoradalla saa pyöräillä, vaikkei pyöräkaistaa olisikaan. En siis ymmärrä, miksi nuo asiat otit puheeksi.
Kyllä viime kesänä ainakin oli ihan hyvin hoidettu terassin ohitus Helsingintiellä. Asiallinen puinen kulkuväylä missä mahtui rollaattorit tai lastenvaunut kulkemaan. Itse en käytä kyseisiä terasseja mutta en myöskään häiriinny siitä että katukuvaa elävöitetään.