Salon kaupunginhallituksen jäsen ja kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Anu Aaltonen on asetettu eduskuntavaaliehdokkaaksi.
– Piirin ehdokashankintatyöryhmä pyysi ehdokkaaksi, ja huolellisesti harkittuani annoin suostumukseni. Päätös ei ollut helppo, kertoo Anu Aaltonen.
Yksi mietityttänyt asia on julkisuus, jota ehdokkaalla on enemmän kuin kaupunginhallituksen jäsenenä.
– Nykyisenlainen yksityisyys on unohdettava vaalikampanjan ajaksi.
Aaltonen ylsi viime kuntavaaleissa varavaltuutetuksi. Hän on Salon kaupunginhallituksen ainoa jäsen, joka ei ole varsinainen valtuutettu.
Aaltonen sanoo olevansa luottamustehtäviensä kautta tiukasti kiinni kokoomuksen organisaatiossa ”aika laajalla rintamalla”. Hän kuuluu kokoomuksen naisten liiton hallitukseen ja on Varsinais-Suomen kokoomusnaisten varapuheenjohtaja.
Aaltosen omat kiinnostukset politiikassa ovat perusasioita.
– Kestävän tulevaisuuden takaamiseksi taloudessa ja ympäristöasioissa on paljon tekemistä. Arjen turvallisuuden takia syrjäytymisen ehkäiseminen ja siihen liittyvät resurssit ovat tärkeitä. Elämän mittaista hyvinvointia syntyy koulutuksen, työn ja terveyden kautta.
Aaltonen, 54, työskentelee perheyrityksessä Flare Trading Oy:ssä kehitysjohtajana. Hänellä on neljä lasta, joista kaksi on jo aikuisia. Lasten harrastukset ovat ”ihanan isossa perheessä” myös äidin harrastuksia. Muuten Aaltonen kertoo harrastavansa liikuntaa kuntoilumielessä.
Varsinais-Suomen kokoomus nimesi lauantaina kahdeksan ensimmäistä ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin. Aaltosen lisäksi ehdolla ovat turkulaiset kansanedustaja, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja kansanedustaja Ville Valkonen, Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom, Pöytyän kunnanhallituksen jäsen Sanna Pitkänen sekä turkulaiset kaupunginvaltuutettu Alvar Euro, varavaltuutettu Sadri Beqiri ja Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen jäsen Siiri Turunen.
Eduskuntavaalien vaalipäivä on ensi keväänä 2. huhtikuuta.
Juttuun lisätty Anu Aaltosen haastattelu 14.5.2022 klo 20.20.