Anna-Kristiina Korhonen valittiin Salon kaupunginjohtajaksi aplodien säestyksellä

4
Anna-Kristiina Korhonen on johtanut Saloa puolitoista vuotta kolmen viime vuoden aikana. (Kuva: SSS/Minna Määttänen)

Kauppatieteiden maisteri Anna-Kristiina Korhonen on valittu Salon uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Valtuusto päätti valinnasta maanantaina yksimielisesti ja antoi Korhoselle raikuvat aplodit hänen palatessaan saliin.

Korhosen valinta oli selvä, sillä hänen kannallaan olivat yksimielisesti kaupunginjohtajan valintaa valmistellut työryhmä, kaupunginhallitus ja nyt valtuusto.

Korhonen aloitti Salossa talousjohtajana vuoden 2019 alussa, mutta hän on ehtinyt toimia runsaan kolmen vuoden aikana jo puolitoista vuotta väliaikaisena kaupunginjohtajana.

Ensin hän hoiti virkaa Lauri Innan irtisanouduttua kesällä 2020. Viime syksyllä hänestä tuli kaupunginjohtajan sijainen Tero Nissisen sairastuttua ja lopulta irtisanouduttua.

Kaupunginvaltuuston valintakokous oli poikkeuksellisen lyhyt ja kesti kaikkiaan alle puoli tuntia.

 

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Pertti
1 vuosi sitten

Onnittelut! Kerrankin pääsee kehumaan Salon päättäjiä, ne ovat olleet vähissä.

Harasoo
1 vuosi sitten
Reply to  Pertti

Oletko saanut Putinilta hyväksynnän?

Hyvä, hyvä
1 vuosi sitten

Oikea valinta. Olisi vaan heti aikanaan suoraan valittu.

arki tulee
1 vuosi sitten

Tulevaisuus näyttäköön, miten, mihin ja millaisiin konflikteihin päädytään.