Vanhan poimuvuoriston pohja lohkesi Halikossa: ”Geologinen aikapommi on voitu virittää jo miljoonia vuosia sitten”

8
Kuutio graniittia painaa noin 2 700 kiloa. Kärävuoren juurelta Salon kaupungin maankaatopaikalle kuskattu kivenjärkäle on viisi kuutiota eli se painaa noin 13,5 tonnia. Kuva: SSS/Marko Mattila.

Siinä se nyt seisoo Korvenmäen maankaatopaikalla. Kuuluisa pala Halikon Kärävuorta. Kivenlohkare, joka karkotti kodeistaan viiden talon ihmiset lemmikkeineen.
– Geologinen aikapommi, joka on voitu virittää jo miljoonia vuosia sitten, geologi Arto Luttinen sanoo.
Punaisen kiven edessä on pakko myöntää, että aikaa on joskus kovin vaikea ymmärtää.

Arto Luttinen on tohtori ja Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti, joka tutkii suurten tulivuorenpurkausten alkuperää. Häntä kiinnostavat maapallon hurjimmat magmapurkaukset, joita ei ole tapahtunut ihmiskunnan olemassaolon aikana.
– Ei vielä ole, Luttinen täsmentää.

Maapallon tarina on kirjoitettu kiviin, ja Luttinen on tutkijana perehtynyt siihen, kuinka maankuori aikoinaan repeili eteläisessä Afrikassa ja Etelämantereella.
Kymmenkunta vuotta sitten Arto Luttinen vastasi puheluun, jota hän luuli ensin vitsiksi. Soitto tuli Lontoosta – BBC pyysi häntä mukaan neliosaiseen laatusarjaan Mannerten synty . Eikä aikaakaan, kun helsinkiläistohtori seisoi Victorian putouksilla Sambian ja Zimbabwen rajalla kertomassa jättimäisistä laavapurkauksista.
– Näky olisi ollut jotain ihmeellistä, jotakin helvetistä, Luttinen maalaili dokumentissa englanniksi.

Maapallolla oli vielä silloin vain yksi supermanner, Pangea. Kärävuori oli yhtä maata Afrikan, Euraasian, Pohjois-Amerikan, Etelä-Amerikan, Australian ja Etelämantereen kanssa.
Halikkolaisen kalliomäen historia alkaa kuitenkin paljon kauempaa. Ja se voi selittää, miksi kalliosta rymisi alas raskaita kivenjärkäleitä maaliskuussa 2022.

Salon seutua sopii kutsua vuorimaaksi. Jyhkeät kalliot kulkevat kilometrien pituisina jonoina, kumpuilevat laakeina selänteinä, syöksyvät alas pystysuorina jyrkänteinä ja kompuroivat ylös jättiläismäisinä portaina.
Yli satametriset mäet kohoavat pyöreinä kuin puolikkaat munankuoret tai nousevat loivina luiskina, jotka huipun toisella puolella romahtavat särmikkääksi louhikoksi.

Maantieteilijä J.G. Granön 1920-luvulla laatiman luokittelun mukaan vuorimaaksi voidaan kutsua seutuja, joilla korkeuserot vaihtelevat 50–200 metrin välillä. Sana on yhä käytössä maantieteilijöiden esitellessä maamme pinnanmuotoja.

Kärävuoren laakea laki tavoittelee taivasta 65,6 metrin korkeudessa. Se on Salon vuorimaassa vain keskiverto. Kaupungin ja samalla koko Varsinais-Suomen korkein kohta on 163,9 metriä merenpinnan yläpuolella. Suomessa kutsutaan vuoreksi tuhansia kohoumia, mutta Kiikalan Särämäki on korkeudestaan huolimatta vain mäki.
Särämäki ei erotu maisemasta samalla lailla kuin vuoret, joiden kyljessä on usein näyttävä jyrkänne.

Kärävuori syntyi muinaisen meren pohjalla pari miljardia vuotta sitten, kun tuliperäiset mikromantereet ja saarikaaret törmäilivät toisiinsa. Maan kivikehä pusertui paineessa, poimuttui vuoriksi ja runteli kallioperään murroksia ja ruhjeita.
– Etelä-Suomessa oli 1 800 miljoonaa vuotta sitten jylhä vuoristo, Luttinen kehuu.

Svekofennidien vuorijono ei ehkä ollut nykyisen Himalajan veroinen, mutta saattoi hyvinkin voittaa korkeudessa Alpit. Luttisen sanoin se oli ihan kunnollinen vuoristo.
Aika teki tehtävänsä. Vuorijono rapautui ja mureni hiekaksi ja saveksi kovinta ydintä lukuun ottamatta. Kärävuoresta jäi jäljelle vain poimuvuoriston graniittinen pohja, joka oli kiteytynyt maan uumenissa parinkymmenen kilometrin syvyydessä.

– Vuoriston kohoamiseen meni joitain kymmeniä miljoonia vuosia ja samassa ajassa se myös hävisi lähes jäljettömiin. Varsinaista vuoristoa ei enää sadan miljoonan vuoden jälkeen ollut juuri ollenkaan, Luttinen sanoo.

Kallioperän eri osat olivat kuitenkin asettuneet nykyisille paikoilleen, ja Salon seudun maasto oli saanut hahmonsa. Missä on mäkiä nyt, siellä niitä on Luttisen mukaan ollut jo yli tuhat miljoonaa vuotta.
Edessä oli kuitenkin vielä levottomia ajanjaksoja. Vuorimaata ruhjoivat raivoisat maanjäristykset ja sulaa kiveä syöksevät tulivuoret. Suomi oli välillä jopa revetä kahtia.
– Salon seutu on ollut kahden tulen välissä, Luttinen sanoo.

Ryske kävi myös neljäsataa miljoonaa vuotta sitten, kun Norja synnytti kivuliaasti Kölivuoristoa. Kärävuori ja lukuisat muut vuorimaan kalliot saattoivat haljeta jatkuvissa maanjäristyksissä kahtia. Sitten vuorimaahan vyöryivät vielä kilometrien paksuiset mannerjäätiköt, joista toistaiseksi viimeisin vetäytyi luoteeseen noin 11 000 vuotta sitten.

Sen jälkeen on ollut rauhallisempaa. Mitä nyt jääkauden lyttäämä maa kohoaa vieläkin nelisen millimetriä vuodessa. Kärävuoresta kotipihoille yllättäen lohjennut järkäle rikkoi rauhan. Se oli ilman muuta uutinen.

Suomen kallioperä on vanhinta ja vakainta Euroopassa, mutta ei niin kovaa kiveä etteikö siinä paikoin olisi rakoilua. Kärävuoren kylki muistuttaa osittain linnoitusta, jonka seinäksi on lohkottu ja pinottu kuutioiden kokoisia lohkareita. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo.

”Kallionkieleke sortui asuinalueelle Halikossa. Lohkareet murjoivat piharakennuksen ja auton”, Salon Seudun Sanomat kertoi.
Muu media seurasi perässä.
Ilta-Sanomat loihti jyrkänteellä pesineistä huuhkajista ”vuorenpeikkoja” ja muistutti, että neljäkymmentä vuotta sitten ylhäältä oli pudonnut lapsi. MTV Uutiset kertoi saaneensa lausunnon nimettömältä salolaiselta:

”Olen kauhistellut kyseistä asuinpaikkaa useasti ohi ajaessani. Se on kuin olisi rakentanut talonsa Vesuviuksen kylkeen.”
Vesuviuksen liepeillä asuu kolmisen miljoonaa italialaista. Tulivuorten hedelmällisille rinteille on hakeutunut jopa satoja miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa.

Salon seudulla on satoja pystysuoria kallioseinämiä, kun mukaan lasketaan kaikki parista metristä ylöspäin. Kärävuoren kaltaisia 20–30 metrin korkuisia jyrkänteitä on niitäkin kymmeniä. Monesta kalliomäestä on jäljellä vain puolikas.
Kärävuoren juurella ei näy louhikkoa. Mihin kallion toinen puoli on hävinnyt?

Heikommasta puolikkaasta irronneet lohkareet ovat Arto Luttisen mukaan joko jauhautuneet muruiksi miljoonien vuosien aikana tai hautautuneet muinaisten merien pohjalietteeseen.
– Sortuneita kiviä voi olla piilossa savikkojen kätköissä. Niitä voisi ehkä löytää, jos joku innostuisi tutkimaan aluetta maatutkalla, Luttinen miettii.

Suomen kallioperä on vanhinta ja vakainta Euroopassa, ja koko maanosa on oikeastaan syntynyt Suomen ympärille. Mutta ei niin kovaa kiviainesta etteikö siinä paikoin olisi rakoilua, joka jakaa kallioperää lohkoiksi. Kärävuoren kohuttu kylkikin muistuttaa paikoin ikiaikaista linnoitusta, jonka seinäksi on lohkottu ja pinottu kuutioiden kokoisia lohkareita.

– Geologinen aikapommi on lauennut. Sen aihio voi olla satoja miljoonia vuosia vanha. Halkeama on voinut saada alkunsa jo silloin, kun vuoristo on syntynyt. Eihän siihen ole voinut pudota mitään jääkauden jälkeen, sillä silloinhan lohkareet näkyisivät, Luttinen sanoo.

Mahdollisesta täyttömaasta ei ole tietoa, eikä Salon kaupungin paikkatietopäällikkö Marko Laiho muista, että alueella olisi tehty maaperätutkimuksiakaan.

Lämpöä ja suojaa

Ihmiskunta alkoi rakennella ensimmäisiä taloja savitiilistä muinaisessa Levantissa. Tiilenteosta Välimeren itäpäässä on aikaa vasta kymmenisentuhatta vuotta.

Kärävuori alkoi pilkistää luotona merestä kivikaudella kahdeksantuhatta vuotta sitten. Vähät suomalaiset alkoivat asettua savella ja sammalilla vuorattuihin taloihin pronssikaudella.
Kärävuoren tuntumassa on asuttu yli tuhat vuotta, onhan vanhin säilynyt maininta Halikon kirkkopitäjästäkin jo vuodelta 1313.

Nyt Salon kaupunki lunastaa jyrkänteen juurelta viisi taloa, joista vanhimmat on rakennettu 1900-luvun alussa. Kiinteistöjen omistajat ovat ehtineet asua siinä pisimmillään joitain kymmeniä vuosia.

– Ihminen on aina hakenut suojaisia ja aurinkoisia paikkoja. Talon paikkaa on Suomessa valittu niin, että aurinko paistaa suuren osan päivästä ja kallio tai mäki suojaa kylmältä tuulelta, erikoistutkija Veli-Pekka Suhonen Museovirastosta muistuttaa.

Asutushistoriaa tutkivan Suhosen mielestä ei ole mitenkään tavatonta, että kallioseinämien vierellä on Suomessa asutusta.

8 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tavis torilta
1 kuukausi sitten

Salo missasi, miten tämänkin lohkareen olisi voinut hyödyntää esimerkiksi Halikon kiertoympyrässä muistuttamassa luonnonilmiöstä vuonna 2022. Tai Halikon kirkolta sijoituspaikka ja kyltit, miten lähellä oli isompikin tuho.

Salolaiset vain mitätöivät tällaiset mahdollisuudet.

Rahoiksi vaan
1 kuukausi sitten

Eikö tämä Kärävuorenkappale ole saanut niin paljon julkisuutta, että se kannattaisi huutokaupata ja käyttää tuotto kaupungin katujen paikkaukseen.

Keijo K.
1 kuukausi sitten
Reply to  Rahoiksi vaan

Hyvä idea, riittääkö päättäjien kapasiteetti toteutukseen?

Amaryllis
1 kuukausi sitten

Näiden lohkeavien kallioiden läpi aiotaan tehdä tunneleita nopeaa junaa varten. Menköön kyytiin, kuka uskaltaa?

Samaa kalliota joka puolella, moottoritielläkin
1 kuukausi sitten
Reply to  Amaryllis

Et ole tainnut huomata, että nykyinenkin juna menee useasta tunnelista. Koko talvenhan ne ovat Halikon asemalla tunnelia korjanneet ja jatkuu yhä.

Urpo
1 kuukausi sitten

Kallion sisään on tehty myös mm. parkkihalleja sekä urheilutiloja, jotka voidaan muuttaa nopeasti väestönsuojiksi.

Z.Z.Zalolainen
1 kuukausi sitten

Siinähän se. Odottelee pätevää kivenveistotaiteilijaa työstöhommiin. Nyt vaan ehdotuksia ja tarjouksia kyselemään. Joko Salon suuri poika Sauli alkaisi olla ajankohtainen kohde?

Lasse Reunanen / Salo
1 kuukausi sitten

Eiköhän sen kivenjärkäleen paikka tule olemaan siellä mihin se päätyikin – pudottuaan ja pysähdyttyään erään talon asukkaiden auton kylkeen. Kunhan nyt ensin kaupunki on lunastanut tontit asukkailta ja suunnitellut alueen uuskäytön kaavoituksen valmiiksi.