Harmaantuneen julkisivun yläreunassa kahden kuistin välissä roikkuu pressun jäänteitä. Myöhäisen kevään lumet ovat sulaneet Somerniemellä, ja Johanna Ristimäki on päässyt tutkimaan, miltä vanhan talon seinustalla näyttää talven jäljilltä.
– Pressu kuistien päällä hajosi, vaikka olin kertaalleen tyhjentänyt siitä lumet. Pelkäsin että ikkuna menisi rikki, mutta onneksi se on säästynyt.
Somerolainen opettaja Johanna Ristimäki osti tyhjillään olleen 1800-luvun hirsitalon projektiksi, jota kunnostaa vanhaa vaalien. Mukana työssä on myös hänen miehensä, rakennusalan ammattilainen Toni Ristimäki.
– Välillä on päiviä, joina tuntuu että tämä on hullun hommaa, mutta ihmisellä täytyy olla hulluja harrastuksia, Johanna Ristimäki toteaa.
– Tämä on hirveän mielenkiintoista, koko ajan oppii uutta.
Parin vuoden työn aikana historiallinen Juson talo on alkanut paljastaa salojaan. Talven iloinen yllätys on ollut vanhojen tapettien löytyminen seinien kerrostumista. Vaurioitakin on tullut vastaan, mutta ei mitään sellaista, mitä ei voisi korjata.
Pressulla oli talveksi suojattu kuusikulmaiset kuistit ja niiden välinen seinä, johon oli valunut vettä kuistien katoilta. Nyt on tarkoitus yhdistää kuistit saman katon alle, jolloin seinä jää suojaan.
Kosteusongelmia on myös kuistien ja koko talon perustuksissa, joista Ristimäki on nyt raivannut lahoa ainesta.
– Sata vuotta sitten on tehty rakennusvirhe, kivijalka on betonoitu umpeen ja jätetty ilman kunnollista tuuletusta.
Seinän alin hirsi, joka on kostunut jäätyään betonin sisään, murenee käsiin. Voi vain arvailla, miksi tällaiseen ratkaisuun päädyttiin aikoinaan, oliko betonointi ulkonäkökysymys vai kaipasiko luonnonkivistä tehty kivijalka vahvistusta.
– Uskalsin poistaa betonia selkeiden isojen kivien kohdalta. Kaikkialta ei kuitenkaan näy, millaisia kiviä siellä on, Ristimäki kertoo.
Selvää joka tapauksessa on, että tuuletusaukot on tehtävä.
– Kellarissa näkyy jotain sienirihmastoa, mutta ei onneksi laajalla alueella. Kun vaurioituneen kohdan ottaa pois ja tuuletus on kunnossa, rakenne toimii taas.
Ristimäki on aiemmin altistunut homeelle ja huomaa sen nyt helposti. Käsitellessään vaurioitunutta materiaalia hän käyttää suodattimellista hengityssuojainta.
Sisällä työtä on tehty talven aikana lähinnä keittiössä – tai huoneessa, joka oli alun perin keittiö, sitten kamari ja kohta taas keittiö. Huoneiden käyttötarkoitukset muuttuivat, kun tilan uusi päärakennus valmistui ja tähän vanhaan majoitettiin 1920-luvulla työläisiä.
Keittiön leivinuuni ja piippu oli koteloitu näkymättömiin. Ne löytyivät huonokuntoisina, ja Ristimäki purki ne viime kesänä. Talvella huoneeseen on valmistunut uusi lattia, jonka idea paljastuu kun kurkistaa suojapaperien alle:
– Lankut ovat 33 millimetriä paksut ja vaihtelevan levyiset, noin 20–26 senttimetriä. Vanhoissa lattioissa on monesti käytetty erilevyisiä lankkuja, jotka tuovat elävyyttä.
Uuden palomuurin ja piipun muuraus siirtyi sään vuoksi talvelta kesään.
– Kun saadaan jonkinlainen toimiva keittiö, tilan käytettävyys muuttuu, ja täällä voi järjestää ainakin pop-up-kesäkahvilan, Ristimäki suunnittelee.
Jo sitä ennen Juson talossa juodaan kahvit toukokuun lopulla, kun Somerniemi-seura kokoontuu siivoamaan lähellä sijaitsevan Kauramäen muistokiven ympäristöä. Kivi on entisen Kauramäen seuraintalon pihalla merkkinä paikasta, josta somerniemeläiset lähtivät sotaan.
Isompi yleisötapahtuma on vuorossa kesäkuussa, kun taloon pääsee tutustumaan Avoimet kylät -tapahtumassa.
Talossa vieraillessa kannattaa kiinnittää huomiota eteisen seiniin, joista helposti kävelisi ohi.
– Kosteusvaurioista kärsinyt pinkopahvi repsotti katossa ja oven yllä, ja sitä poistaessa löytyi alta vanhoja tapetteja, Ristimäki esittelee.
Hirsiin liimattuna on säästynyt repaleisia muistoja menneestä. Sinikuvioisen kukka- ja lintuaiheen palasista voi uskoa, että tapetti on ollut kaunis. Se on todennäköisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta. Vielä vanhempi on roiskemaalattu punertavasävyinen pinta, ehkä lumppupaperi.
Keittiössäkin riittää kerroksia. Päällimmäisten pinkopahvin ja tapetin voi päätellä olleen 1950-luvulta, sillä seinän sisään jääneessä leivinuunissa oli sanomalehti siltä ajalta. Pinkopahvin alta paljastunut puupaneeli on 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.
Kun Ristimäki poisti paneelia tulevan palomuurin kohdalta, sen alta löytyi 1800-luvun tapettia, joka tosin on vanhan uunin lähellä pahasti tummunutta.
Entä näkyykö paneelin raoista muillakin seinillä häivähdys samaa tapettia? Ristimäki innostuu tarttumaan sorkkarautaan.
– Tekisi mieli repiä, mutta on mietittävä mitä tekee, hän sanoo ja irrottaa varovasti pienen palan listaa.
Vanhoissa rakennuksissa ei ole itsestään selvää, minkä ajan asuun tila kannattaa kunnostaa. Ristimäen mielestä on parasta säilyttää kerroksellisuus.
– Monissa paikoissa häviteään kaikki ajalliset kerrokset. Mieluummin ne voisi säästää ja jättää vaikka uuden pinkopahvin alle. Vanhaa voi myös ottaa esille tauluksi. Täällä aion tehdä seiniin kurkistusikkunat, joista aikakaudet näkyvät portaittain.
Juson talo on mukana Avoimet kylät -tapahtumassa 11.6.
Maatila, kestikievari, kylätalo
Juson tilalla Somerniemen Oinasjärven kylässä on asuttu 1500-luvulta saakka. Kenraali Frans Oskar Carlstedt rakennutti tiettävästi 1870-luvulla tilalle uuden päärakennuksen, talon jonka korjausta Salon Seudun Sanomat nyt seuraa.
1800-luvun lopulta 1930-luvulle tilan omistivat Kaarlo ja Amanda Rauhankallio. Isolla karjatilalla pidettiin myös kestikievaria päärakennuksen toisessa päädyssä.
Rauhankalliot rakennuttivat 1917 uuden päärakennuksen, jossa toimii nykyään päiväkoti Leppäkerttu. Vanhan talon sali jaettiin neljään huoneeseen työväen asunnoiksi. Sittemmin talolla oli eri omistajia, se oli kesäkäytössä ja tyhjillään. Isoja remontteja ei tehty, paitsi katto uusittiin 2010-luvulla.
Johanna Ristimäki osti talon 2019 ja suunnittelee sille käyttöä Somerniemen kylätalona.
