Romuveneitä kerätään jälleen kesällä Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa. Keräyksestä vastaavat Pidä Saaristo Siistinä ry ja Lounais-Suomen Jätehuolto.
Oman käyttökelvottoman veneen voi ilmoittaa mukaan keräykseen heinäkuun loppuun mennessä. Romuveneiden siivoaminen rannoilta vähentää muun muassa mereen päätyvän mikromuovin määrää.
– Viime kesänä M/S Roope keräsi saarilta pois miltei 50 käyttökelvotonta venettä. Nämä veneet on tärkeä saada pois saaristosta, sillä luontoon jätettynä ne aiheuttavat vesistöjen roskaantumista, kertoo PSS ry:n aluepäällikkö Katriina Murto tiedotteessa.
Käytöstä poistuneet veneet pyritään noutamaan PSS ry:n tavanomaisen jätteenkeräyskierroksen aikana reitin varrelta. Veneitä noudetaan pois ainoastaan sellaisista paikoista, joista veneen kuljettaminen maanteitse ei ole mahdollista.
Veneiden keräyksestä peritään kuljetus- ja jätteenkäsittelymaksu, jonka laskuttaa Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH). Alle 5 metriä pitkän veneen kuljetus- ja jätteenkäsittelyhinta on yhteensä 150 euroa.
Jos samasta kohteesta haetaan useampi kuin yksi vene, maksetaan seuraavista veneistä 75 euroa kappale. Mikäli vene on pidempi kuin 5 metriä, lisätään hintaan 15 euroa per metri.
Keräysalue rajoittuu idässä Kemiönsaaren Storöhön, lännessä Kihtiin ja pohjoisessa Naantalin ja Maskun saariston alueelle. Noutokohteeseen tulee viedä vesiväylä, joka on vähintään 15 metriä leveä ja 2,5 metriä syvä. Väylää ei saa rajoittaa silta, sähköjohto tai muu vastaava, jonka korkeus on alle 9 metriä.
Romuveneen voi kuljettaa lajitteluasemalle myös itse. Alle 4,5 metriä pitkiä lasikuitu- tai abs-muoviveneitä otetaan vastaan kaikilla LSJH:n lajitteluasemilla pienkuormahinnaston mukaan suurikokoisena polttokelpoisena jätteenä.
Yli 4,5 metrisiä veneitä otetaan vastaan ainoastaan Topinojan jätekeskuksessa Turussa ja Korvenmäen jätekeskuksessa Salossa.
Ilmoita veneesi keräykseen tästä.