Koronaepidemia on vähitellen rauhoittumassa Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Koronaa on kuitenkin kymmenkertainen määrä viime kevään tilanteeseen verrattuna.
Neljäntoista vuorokauden ilmaantuvuus on nyt sairaanhoitopiirissä 715. Tapauksia todetaan kuitenkin edelleen runsaasti, keskimäärin 250 päivässä.
Vuosi sitten samaan aikaan todettiin keskimäärin 30 tapausta päivässä. Kaksi vuotta sitten samaan aikaan todettiin vain noin neljä tapausta päivittäin.
– Toinen vertailukohta on influenssaepidemia, joka nyt on nostanut päätään. Influenssatapauksia on todettu Tyksin mikrobiologian laboratoriossa noin sata toukokuun aikana alueellamme, eli koronaa on yhä paljon enemmän liikkeellä kuin influenssaa, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila sanoo tiedotteessa.
Sairaalahoidon kuormitus on pysynyt kuukauden ajan melko tasaisena. Tyksin sairaaloissa on päivittäin 15–20 potilasta hoidossa koronavirusinfektion takia ja lisäksi saman verran potilaita, joilla koronavirus on lisälöydös.
Tiistaiaamuna sairaalassa oli 24 potilasta, joilla on koronavirusinfektio. Teho-osastolla ei ollut lainkaan koronapotilaita.
Tyksin sairaaloissa kevennettiin tiistaina maskisuositusta. Ruokaloissa, kahviloissa ja kokoustiloissa ei tarvitse käyttää maskia, mutta niissä suositellaan riittävää etäisyyttä toisiin ihmisiin.
Tyksin potilaat ja henkilökunta käyttävät yhä maskia kaikissa potilaskontakteissa kaikkialla sairaalan tiloissa.
Myös kaikkialla sairaalan hoitotiloissa, kuten poliklinikoiden odotusauloissa, röntgenissä, laboratoriossa sekä muissa tutkimustiloissa ja osastoilla on yhä käytettävä maskia.
Myös Tyksin sairaaloiden vierailuohjeita kevennettiin tiistaina. Vierailuajankohdasta ei enää tarvitse soittaa etukäteen vaan sairaalaan voi tulla normaaleina vierailuaikoina.
Synnyttäjällä voi olla jälleen mukana kaksi tukihenkilöä synnytyssalissa ja yksi tukihenkilö perheiden ja vastasyntyneiden osastolla.
Päivystys- ja ajanvarausvastaanotoilla saattaja voi olla koko käynnin ajan mukana, jos potilaan vointi edellyttää tätä. Sairaalaan saa myös mennä hakemaan potilasta.
Miten kymmenkertainen määrä tapauksia viime vuoden kevääseen verraten saadaan käännettyä niin, että tilanne olisi muka rauhoittumassa? Ei se ilmiönä ole todellakaan rauhoittumassa jos ihmiset noudattavat näitä THL:n ja valtion älyttömiä ohjeistuksia luopua turvatoimista.
Koronarajoituksista ja ennakoivista toimenpiteistä luopuminen tulee aivan varmasti kostautumaan ja pahasti. Salon kaupunki tulee aivan varmasti olemaan taas koronatilastojen kärjessä.
Kahden Salon terveysaseman kokemusperusteinen tehokkuus vaikuttaa pahaenteiseltä. Odotusaulat tyhjinä, vain muutama henkilökuntaa oleva liikkuu käytävällä. Yksi potilas saapuu ilmoittautumaan. Pääsen vastaanotolle ennen ajanvarausaikaa.
Näinkö tässä kävi? Ovatko potilaat kotona sairastamassa, kun hoitajalakon kannatus johti hidasteluun mielipideilmaisuksi? Lupauksestaan huolimatta hoitaja ei jättänyt imoittautumiseen aikaa diabeteshoitajalle lääkärin vastaanotolta päästyäni. No, onhan tässä pärjätty omillaan jo muutama vuosi.
Hoitajan uraltani muistan sanat ”steriili omatunto”. Se ei tarkoita pelkästään toimenpiteissä suoritettua steriilityöskentelyä, vaan potilaan kohtaamista hyvän omantunnon ja eettisten ohjeiden mukaan.
Vaikka kannatan hoitajien palkankorotuksia, toivon, ettei työssä olevat löisi läskiksi kaikkea jo saavutettua.
Sama huomio terveyskeskuksesta, etenkin itäisestä. Silloin harvoin, kun siellä olen joutunut käymään, ei asiakkaita juuri näy. Yhtenä aamuna tässä hiljattain vein verenpainemittauslistaani labrassa käynnin jälkeen. Ankean oloinen hoitaja otti paperini ja mutisi, ettei lääkärillä, joka kokeet määräsi, enää säännöllisiä vastaanottoja heillä ole. Ehkä joku hoitaja suostunee katsomaan ja soittamaan. Hämmentyneenä tokaisin, että mieluummin toki lääkärin mielipidettä kuulisin, koska lääkityksiin oli tehty muutoksia. Ja niine hyvineni poistuin. Pari päivää, puhelin soi ja miellyttävä nuori mieslääkäri soitti kertoen tuloksistani, että lääkitys voi jatkua ja sitten kontrolli vuoden kuluttua. Eihän minulle, 76-vuotiaalle, ole kukaan koskaan puhunut kontrollikäynneistä. Minähän laitan teille tänne ensi vuoden… Lue lisää »
Suomi on tällä hetkellä maailman ykköspaikalla koronakuolemien määrässä ja mitä täällä tehdään; vedetään leukoja ja poseerataan.