Lauri Inna nousi jo neljän kärkeen Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtajahaussa

0
Lauri Inna lähti Salon kaupunginjohtajan paikalta Keskon palvelukseen vajaat kaksi vuotta sitten.

Neljä kärkiehdokasta kutsutaan aluevaltuuston kuultavaksi Kanta-Hämeen hyvinvointialueen johtajan valinnassa. Valintaa valmisteleva arviointiryhmä päätti asiasta perjantaina.

Nelikossa ovat mukana Salon entinen kaupunginjohtaja ja nykyinen Keskon Lounais-Suomen aluejohtaja Lauri Inna Turusta sekä Tero Järvinen, Sally Leskinen ja Olli Naukkarinen.

Ehdokkaat esittäytyvät valtuustolle ja vastaavat valtuustoryhmien kysymyksiin 10. toukokuuta.

Aluehallitus tekee esityksensä hyvinvointialuejohtajasta kokouksessaan 16. toukokuuta, ja lopullisen valinnan tekee aluevaltuusto 24. toukokuuta Riihimäellä.