Saksan Berliinissä alkaa tänään kaksipäiväinen Nato-maiden ulkoministerien epävirallinen tapaaminen. Suomen ja Ruotsin edustajat on kutsuttu kokouksen yhteydessä pidettävälle päivälliselle tänään. Suomea edustaa kokouksessa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.).
Kokouksen yhteydessä ulkoministeri Haavistolla on myös kahdenvälisiä tapaamisia, kerrotaan valtioneuvoston tiedotteessa.
– On tärkeää käydä keskustelua Naton jäsenmaiden ulkoministerien kanssa ajankohtaisesta tilanteesta sekä Suomessa käynnissä olevasta selontekoprosessista. Olen hyvilläni, että Suomen ja Ruotsin ulkoministerit on kutsuttu tähän Naton epävirallisen ulkoministerikokouksen päivälliskeskusteluun, Haavisto totesi tiedotteessa.
Sekä Suomen että Ruotsin valtiojohto ilmaisivat tällä viikolla Nato-myönteiset kantansa. Suomessa presidentin ja hallituksen odotetaan antavan sunnuntaina eduskunnalle selontekonsa, joka esittää virallisesti sotilasliiton jäseneksi hakemista.
Turkki asettui poikkiteloin
Mikäli Suomi ja Ruotsi hyväksytään sotilasliiton jäseniksi, Naton yhteinen raja Venäjän kanssa pitenee yli 1 300 kilometrillä. Venäjä on ilmaissut pitävänsä Suomen ja Ruotsin hakemista Naton jäseniksi uhkana ja ryhtyvänsä vastatoimiin.
Suomen ja Ruotsin jäsenyys sotilasliitossa vaatisi jokaisen Berliinissä tänä viikonloppuna kokoustavan jäsenmaan parlamentin hyväksynnän. Kapuloita rattaisiin heitti juuri ennen kokousta Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan. Hän ilmoitti perjantaina, ettei pidä Suomen ja Ruotsin jäsenyyttä myönteisenä asiana.
Perusteluksi Erdogan sanoi, että ”Pohjoismaat ovat kuin vierastaloja terrorijärjestöille.” Hän viittasi etenkin kurdien sissijärjestöön PKK:hon, jonka muun muassa Turkki ja EU ovat määritelleet terrorijärjestöksi. Puheessaan Erdogan viittasi nimeltä kuitenkin Hollantiin ja Ruotsiin, ei Suomeen.
https://valtioneuvosto.fi/-/ministeri-haavisto-osallistuu-naton-epaviralliseen-ulkoministerikokoukseen
STT
Kuvat: