Nopeaa tahtia Natoon

0
Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo (kok.) kertoi, että valiokunnan lausunnon mukaan Suomen jäsenyys puolustusliitto Natossa on paras ratkaisu turvallisuuden takaamiseksi.

Haku Naton jäseneksi etenee Suomessa nopeasti. Natolla on vankka tuki niin kansalaisten kuin päättäjien keskuudessa. Ylen uuden kyselyn mukaan Nato-jäsenyyttä kannattaa jo 76 prosenttia suomalaisista.

Torstaina odotetaan presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) kertovan myönteisestä Nato-kannastaan. Päähallituspuolue SDP kertoo myönteisen Nato-kantansa lauantaina.

Kaikki valmiudet Nato-päätökseen ovat olemassa, eikä päätöksenteon kanssa aiota vitkutella. Lehtitietojen mukaan (HS 11.5.) presidentti ja hallitus tekevät varsinaisen hakemuspäätöksen ensi sunnuntaina yhteisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa.

Kokouksen jälkeen hallitus antaa eduskunnalle toisen selonteon, jossa on tiivis selostus Nato-prosessista ja siitä, miksi Suomi hakee Natoon. Tätä voidaan käsitellä yhdessä ensimmäisen selonteon kanssa.

Eduskunnan käsittelyn uskotaan etenevän nopeasti, mikäli Natoa vastustavat kansanedustajat eivät pitkitä päätöstä puhemaratonilla.

Varsinainen hakemus lähtee Naton päämajaan sitten, kun eduskunta on saanut selontekojen käsittelyn valmiiksi.

Suomen ja Ruotsin valtionjohdot toivovat, että naapurimaat voivat edetä jäsenhakemuksessa yhtä jalkaa. Tämä on hyvin mahdollista, sillä Ruotsin päähallituspuolue sosiaalidemokraatit kertoo myönteisestä kannastaan sunnuntaina.

Yhteinen Nato-hakemus saisi runsaasti näkyvyyttä ja toisi kummallekin hakijalle lisäturvaa hakemuksen käsittelyn ajaksi.

Varsinaiset neuvottelut Naton kanssa etenevät ripeästi. Suomi on Naton pitkäaikainen kumppani, joka täyttää kaikki jäsenkriteerit. Puolustuskyvystään hyvää huolta pitänyt Suomi tuo Natolle lisävoimaa.

Jäsenyys vaatii vielä jokaisen Nato-maan hyväksymisen, mihin kuluu hieman enemmän aikaa. Kaikkiaan 30 jäsenmaan päätöksiin on arvioitu kuluvan 4–12 kuukautta. Mahdollista kuitenkin on, että ratifiointi viedään läpi jopa muutamassa kuukaudessa.

Nopea käsittely on Suomelle tärkeää, sillä hakemuksen jättämisen jälkeinen aika ennen Nato-jäsenyyden antamia kattavia turvatakuita on riskialtista. Kaikenlaiseen Venäjän häirintään ja valeuutisiin pitää varautua Suomessa ja hakemusta käsittelevissä Nato-maissa.

Tähän on viisaasti varauduttu, ja Suomen valtiojohto on kiertänyt ahkerasti Nato-maissa. Suuret Nato-maat Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja Saksa ovat luvanneet Suomelle sotilaallista tukea jo jäsenyysprosessin aikana.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments