Nyt halutaan entistä isompia laitureita – mökkibuumi ja näkyvyys suositussa tv-ohjelmassa ovat kasvattaneet Näpsä-Laitureita

0
Laitureilla on nyt kova kysyntä, kertoo Kimmo Flinki Näpsä-Laiturit-yrityksestä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Rapiat 50 kilometriä on paljon puuta.

Jos perniöläisen Näpsä-Laiturin kaikki vuoden aikana käyttämä kestopuu laitettaisiin jonoon, letka ulottuisi Salon torilta Turun Tuomiokirkolle. Ei siis ihme, että mäntypuun hinnalla on iso merkitys Kimmo Flinkin johtaman laiturivalmistajan toimintaan.

– Puutavaran hinta on noussut hirveästi ja saatavuus on heikko. Myös metallituotteista ja muoviraaka-aineesta on pula, kertoo Flink.

Kysyntä on laiturikaupassa kova ja juuri nyt on päällä vuoden kuumin sesonki. Flinkin pitkän kokemuksen perusteella suomalainen kesämökkeilijä tilaa uuden laiturinsa pääsiäisen ja juhannuksen välisenä aikana.

– Viime vuonna toimitimme noin 200 laituria ympäri Suomea. Koko ajan on tasaisesti kasvettu, edellisvuonna 17 prosenttia ja viime vuonna 22 prosenttia.

– Koronan myötä alkoi mökkibuumi, ja samaan aikaan Näpsän tunnettuus on noussut. Olemme olleet pitkään mukana television Huvila ja huussi -ohjelmassa, ja sitä kautta on tullut paljon uusia asiakkaita.

Ja mitään vanhoja asiakkaita ei laadukkaalla laiturivalmistajalla pidäkään olla, sillä Kimmo Flinkin mukaan laiturin keskimääräinen käyttöikä on 25 vuotta.

– Jälkimarkkinointia ei tarvita, ja asiakkaat eivät palaa, Flink sanoo vähintään puolitosissaan.

Perniöstä lähtee laitureita eri puolille Suomea. SSS/Minna Määttänen

Ensimmäiset laiturinsa Kimmo Flink rakensi vuonna 1987 harrastuspohjalta. Seuraavan vuosikymmenen alusta lähtien hän on ollut kokopäivätoiminen laiturimies.

Tällä hetkellä Näpsä-Laiturit työllistää kesäkaudella kahdeksan ja talvisin kolme ihmistä. Laitureiden asennustyöt yritys on ulkoistanut.

– Kun aloitin, niin yhdeksän asiakasta kymmenestä asensi laiturin itse. Nyt yhdeksän kymmenestä tilaa laiturin asennettuna.

Tähän vaikuttaa paitsi kasvanut mukavuudenhalu myös olennainen muutos tilatuissa laitureissa:

– Isompaa ja isompaa halutaan. Kun aloitimme, meni vain pieniä uimalaitureita. Nyt laituriin halutaan oleskelutilaa ja niitä varustellaan aikaisempaa enemmän penkeillä, kaiteilla ja pöydillä.

Kimmo Flink muistuttaa, että myös veneet ovat kasvaneet ja nekin vaativat entistä isommat ”kaijat”.

Näpsä-Laiturit on erikoistunut putkiponttonilaitureihin. Niissä muovinen putki kannattelee laiturielementtiä. 90 prosenttia Näpsän toimittamista laitureista on putkiponttonimalleja, loput lähinnä mataliin rantoihin asennettavia pylväslaitureita.

– Putkiponttonilaituri on yhtä vakaa kuin betoninen, mutta kestävämpi, kertoo Kimmo Flink.

– Putkella on paras noste. Kantavuus on laiturin reunoilla, jolloin laituri säilyy vakaana.

Erityisesti varttuneempi väki arvostaa vakaata laituria, josta on helppo pulahtaa saunan jälkeen mereen vilvoittelemaan. Omatoimimiesten itse nikkaroimat laiturit ovat Flinkin mukaan usein väärin mitoitettuja ja sen vuoksi kiikkeriä.

– Moni tekee ensimmäisen laiturin itse, huomaa sen kiikkeräksi ja tilaa sen jälkeen tehdasvalmisteisen laiturin.