Pekka Alisaari Someron Vesihuollon ja Someron Lämmön johtoon

0
Someron Vesihuolto vastaa Somerolla niin jätevesien hoidosta kuin puhtaan veden toimittamisesta. Vesihuolto on yksi Someron kaupungin kymmenestä tytäryhtiöstä.

Someron Vesihuollon ja Someron Lämmön uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Pekka Alisaari.

Alisaari siirtyy vesi- ja lämpöyhtiön toimitusjohtajaksi Harjavallassa nikkeli- ja koboltti-tuotteita jalostavasta Norilsk Nickel Harjavalta Oy:stä. Alisaari työskentelee yhtiössä kaupallisena johtajana ja kuuluu yrityksen johtoryhmään.

Alisaari on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän on asunut vuodesta 2019 Somerolla.

Alisaari aloittaa työt Somerolla kesäkuun lopulla. Hän seuraa tehtävässä Kalle Maarasta, joka siirtyi Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen palvelukseen. Maaranen toimi toimitusjohtajana kaksi ja puoli vuotta.

Someron Vesihuolto ja Someron Lämpö ovat Someron kaupungin omistamia tytäryhtiöitä. Yhtiöiden toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa tällä hetkellä Someron Talkkari Oy:n toimitusjohtaja Kimmo Raitanen.