Pinja juoksee pihan poikki mamman luo – arkea eletään paljon yhdessä, kun isovanhemmat asuvat naapurissa

0
Kolmevuotias Pinja tarjoaa leikkimökissään mammalleen Ritva Lehtoselle teetä. Toista lastaan odottava Mari Lehtonen nauttii siitä, että omat vanhemmat asuvat lähellä. – Pinjalle tämä isovanhempien läheisyys on valtava rikkaus, hän sanoo.

Kolmevuotias Pinja Mäenpää kaivaa vieressä istuvan Ritva Lehtosen kaulakorua esiin paidan alta. Hetken päästä Pinja tarjoaa mammalleen teetä leikkimökissä.

Pinja näkee mammansa talon oman kodin olohuoneen ikkunasta. Lehtonen voi puolestaan odottaa Pinjaa omilla rappusilla, kun tämä juoksee pihan poikki kylään.

Kun Pinjan vanhemmat Mari Lehtonen ja Toni Mäenpää suunnittelivat muutama vuosi sitten oman talon rakentamista, päättivät he rakentaa talon Someron Kirkonmäelle Lehtosen vanhempien viereen.
– Vanhemmilla oli heidän talonsa vieressä hyvä tyhjä tontti, jonka ympärillä kasvoi valmiina puita ja pensaita toisin kuin jollakin uudella asuinalueella. Myös paikka on loistava, sillä Kirkonmäen koulu on vieressä. Itse näin ainoastaan vahvuutena sen, että minun vanhempani olisivat vieressä ja myös Toni piti ajatuksesta, Mari Lehtonen kertaa vuosien takaista ratkaisua.

Pinja katsoo sohvalla ruskeat silmät ilosta tuikkien Ritva Lehtosta silmiin. Lehtonen vastaa hymyyn. Pinja on hänen ensimmäinen lapsenlapsensa.
– Tämä on niin hienoa, että saan isovanhempana olla mukana Pinjan jokapäiväisessä arjessa.

Mari Lehtonen kertoo, että lähellä olevat vanhemmat ovat olleet hänelle elintärkeäksi avuksi monella tapaa. Apu on ollut korvaamatonta jo omien töiden kannalta.
– Työskentelen hoitajana Lamminniemen hyvinvointikeskuksessa ja teen myös yövuoroja. Pääsen yövuorosta aamulla vasta seitsemän jälkeen ja Tonin pitää lähteä omiin töihinsä ennen kuutta. Ilman äitiä olisi yövuorojen tekeminen mahdotonta, mutta nyt äiti tulee tähän aamulla ja on Pinjan kanssa siihen asti, kun tulen töistä.

Ritva Lehtonen ajaa työkseen postia. Hänen työpäivänsä alkavat aamulla yhdeksältä ja päättyvät illalla usein vasta seitsemän-kahdeksan aikaan. Hän näkee Pinjaa usein jo ennen töihin lähtöään.
– Tulen Pinjan luokse, kun Mari lähtee aikaisin aamulla töihin. Herättelen hänet, keitän puuron ja vien hoitoon.

Mari Lehtonen on aamuisesta avusta äärimmäisen kiitollinen.
– Pinja saa nukkua rauhassa melkein kahdeksaan, kun muuten joutuisimme herättämään hänet ennen kuutta. Mamman kanssa hän saa myös viettää rauhallisen aamun ilman kamalaa hoppua ja kiirehtimistä.

Pinjalle mamman aamuinen apu sopii mainiosti:
– Pinja kysyy usein, viekö mamma hänet huomenna hoitoon. Miksei vie, hän kysyy äkkiä, jos kuulee, ettei mamma ole tulossa aamulla, Mari Lehtonen naurahtaa.

Pinjan syntymä uudenvuodenaattona 2018 mullisti hänen vanhempiensa elämän, mutta samalla se muokkasi hänen isovanhempiensa elämää.
– Pinjan tulo muutti elämän täysin. Olen etuoikeutettu, kun saan jakaa Pinjan arjen: olen kuullut hänen ensimmäiset sanansa ja nähnyt, kun hän nousee istumaan ja ottaa ensimmäiset askeleensa. Pienen lapsen arjessa mukana eläminen antaa valtavasti iloa, Ritva Lehtonen sanoo.

Hän huomauttaa isovanhemmuuden olevan aivan erilaista, kun lapsenlapsi on lähellä.
– Minulta jäisi niin paljon kokematta ja näkemättä, jos Pinja asuisi kaukana. Nyt saan olla hänen elämässään koko ajan läsnä.

Pinjan lempikysymys on ”tuleehan mammakin”, kun mietitään tulevia menemisiä. Niinpä Ritva Lehtonen on käynyt muun perheen mukana Korkeasaaret ja Muumimaailmat.
– Välillä yritän estellä, etten joka paikassa olisi mukana.

Parasta kaikessa on kuitenkin normaali arki tutussa ympäristössä. Mamma ja Pinja haravoivat yhdessä pihaa ja tyhjentävät pesukonetta, keittävät puuroa ja paistavat pannukakkuja, välillä leikitään piilosta, pelataan muistipeliä ja hypätään paljuun.

Kun tulee sopiva viikonloppu, Pinja pakkaa lammasreppunsa ja lähtee mammalle ja äijälle yökylään. Mari Lehtosen isän Heikki Lehtosen sukujuuret ovat Karjalassa, joten häntä kutsutaan vanhan perinteen mukaisesti äijäksi.
– Myös isäni nauttii kovasti siitä, että Pinja on lähellä. Isä on rakennusalalla ja teki pitkiä päiviä, kun minä ja sisarukseni olimme pieniä. Nyt hän saa olla isovanhempana mukana pienen lapsen elämässä ja on samalla tärkeä osa Pinjan lapsuutta, Mari Lehtonen huomauttaa.

Pinja pakkaa innokkaasti oman reppunsa, kun pääsee mammalle ja äijälle yökylään. Silloin mukaan tarvitaan ainakin yöpuku ja unilelu. Ritva Lehtonen toimii apulaisena.

Mari Lehtonen katselee äitiään ja Pinjaa, jotka istuvat sohvalla vierekkäin. Pinja katsoo tämän tästä mammaa läheltä syvälle silmiin ja hymyilee. Samalla pikkuinen käsi etsiytyy tämän tästä sormeilemaan mamman kaulakorua.
– Pinjan kannalta on valtava rikkaus, että hänellä on monta läheistä aikuista ihmistä elämässään. Se on ehdottomasti parasta tässä, että omat vanhemmat ovat lähellä, vaikka arjen apukin on tärkeää.

Korona-aikana myös Mari Lehtosen sisko on asunut etätöiden takia lähellä.
– Välillä Pinja on viety tädille, kun nenä on vuotanut eikä ole voinut mennä hoitoon. Apukäsiä on siis riittänyt.

Lähellä olevat isovanhemmat ovat Pinjalle lahja ja rikkaus, mutta Mari Lehtonen nauttii myös itse siitä, että saa viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Oman lapsen myötä suhde omiin vanhempiin on syventynyt entisestään.
– Äidin seura oli todella tärkeää, kun olin Pinjan kanssa kotona äitiyslomalla ja hoitovapaalla. Odotin oikein, koska äiti pääsee töistä. Tuntuu, että olimme usein Pinjan kanssa jo matkalla naapuriin, kun äiti vasta pääsi pihalle.

Välillä hän on kysynyt äidiltään myös neuvoa, kun epävarmuus ja kysymykset ovat hiipineet mieleen ensimmäisen lapsen kanssa. Tarjolla on ollut vertaistukea on asia koskenut sitten imetystä tai jotakin muuta.
– Äiti on vastannut, että samoja juttuja hän kävi itsekin aikoinaan läpi ja ettei alussa kaikki ollut selvää tai helppoa hänellekään. Itse olin ajatellut, että äitihän on aina osannut.

Kolmevuotias Pinja on tottunut siihen, että mamma Ritva Lehtonen tulee herättelemään hänet aamulla, keittämään puuron ja viemään hoitoon, kun oma äiti on jo töissä. Pinjan äiti Mari Lehtonen iloitsee siitä, että omat vanhemmat ovat lähellä ja mukana lapsiperheen arjessa.

Pinja on vanhempineen parhaillaan uuden suuren muutoksen edessä, sillä Mari Lehtosen ja Toni Mäenpään perheeseen syntyy kesäkuussa toinen lapsi. Pinja on nimennyt uuden tulokkaan loistovauvaksi. Ritva Lehtonen on jo varautunut tulevaan:
– Olen ottanut kesäloman siihen, kun vauva syntyy. Näin voin olla enemmän Pinjan kanssa, kun äiti hoitaa vauvaa. Samalla voin helpottaa Pinjaa sopeutumaan uuteen tilanteeseen, jossa vauva vie väkisin äidin huomiota.

Pinja ei pistä mamman kanssa vietettyä aikaa pahakseen.
– Pinja sanoo välillä iltapäivällä, että hänen on niin kova ikävä mammaa, vaikka on nähnyt mamman aamulla. Sitten pitää soittaa tai mennä katsomaan, kun postilenkit on ajettu, Mari Lehtonen hymyilee.

Mamman puheet tarttuvat helposti myös Pinjan suuhun. Niinpä ranskalaiset ovat ranskanmommoja ja Pinja kertoo vanhemmilleen innoissaan, miten mamma repi hänet taas sängystä ylös. Kun lautasella on paljon ruokaa, toteaa pieni tyttö, että ”onpa iso mälli”.

Pinja on Ritva Lehtosen ensimmäinen lapsenlapsi. Toinen syntyy kesäkuussa.

– Minä en pystyisi ikinä samaan. Ei onnistuisi meidän äidin kanssa. Täytyy teillä olla hyvät välit.

Mari Lehtosen muutto omien vanhempien naapuriin on aiheuttanut tuttavissa enemmän ihmettelyä kuin ihastusta.
– Suurin osa kommenteista on ollut epäileväisiä, mikä on ollut vähän yllättävää. Totta kai välien omiin vanhempiin ja myös appivanhempiin täytyy olla kunnossa, kun naapureina asutaan, mutta ei tällainen järjestely vaadi mitään ihmeitä, hän korostaa.

Ritva Lehtonen muistuttaa, että toisille pitää antaa myös tilaa, vaikka yhdessä vietetäänkin paljon aikaa.
– En minä puutu tai anna neuvoja siihen, miten Mari hoitaa kotia tai miten he Tonin kanssa kasvattavat Pinjaa. Se varmasti auttaa, että meillä on samanlaiset perusajatukset lasten kasvatuksesta. Me molemmat uskomme myös vahvasti maalaisjärkeen.

Arjessa noudatetaan yhteistä linjaa, joka syntyy luontevasti tiiviissä kanssakäymisessä.
– Esimerkiksi ennen karkin tai jäätelön antamista varmistan, onko Pinja syönyt saman päivän aikana jo paljon makeaa. Ei siinä tarvita sen kummempia sääntöjä, Ritva Lehtonen toteaa.