Ryytimaan reunalla idätetään perunoita ja etsitään varaston uumenista akanveettävä

1
Annabelle, Jussi, Violet Queen ja Mulberry Beauty yhteiskuvassa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Perunansa kaupasta ostava tuskin tulee ajatelleeksi lajikkeiden nimiä tai lukumäärää. Niitä onkin valtavasti, menneitä ja tulleita kaupallisia lajikkeita, sekä kotipuutarhurien ja harrastajien vaalimia vanhoja maatiaisperunoita. Pohjoismainen geenivarakeskus NordGen on tallettanut kokoelmiinsa lähes sata pohjolassa viljeltyä perunalajiketta, tuhansien muiden kasvien ohella.

Perunanviljely on vaivatonta, se vaatii istutuksen jälkeen vain pari multausta, eikä sitä tarvitse kastella kuin äärimmäisessä kuivuudessa. Siemenperunat on hyvä idättää ennen istutusta, joten ne kannattaa hankkia ajoissa. Hyvä paikka on valoisa ja lämmin ikkuna, jotta iduista kasvaa tanakoita. Itse olen valinnut tälle kesälle varhaisperunat Jussin ja Annabellen, sekä myöhemmän kesän upeat läpivioletin Violet Queenin ja läpipunaisen Mulberry Beautyn.

Istutuksen koittaessa muutaman metrin perunavaon vetelee kuokalla, mutta suurempi ala hoituu leikiten pariskuntakäyttöisellä sahralla eli akanveettävällä. Sitä toinen vetää hevosena, ja toinen työntää vakoa avaten. Vehkeen kansanomainen nimi tullee siitä, että avaaminen vaatii käsivoimia, mutta vetäminen kevyempänä luontuu hyvin naiselle. Hevosen pitää vain osata askeltaa viivasuoraan ja sietää korvia lotkauttamatta puolison komentoa. Akanveettävällä saa vaot sekä tehtyä että peitettyä.

Akanveettävä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Peruna pitää eniten kevyestä hiekkamaasta, joten savimaan puutarhuri saa hieman etsiä ja testailla sopivia lajikkeita. Jos minulla olisi perunalle ihanteellinen maa, vaalisin ja haalisin juuri entisaikain omintakeisia maatiaisia, joita voi tuurilla löytää pienten paikkakuntien toreilta ja maalaismarkkinoilta. Eniten tilaa saisi roosanpunainen, hauskan muhkurainen ja makeahko Lemin Punanen, jonka arvellaan tulleen Etelä-Karjalaan Krimin sodasta palanneiden sotilaiden matkassa. Lemiläiset itse syövät suuremmat potaatit eturuuaksi ja pienemmät jälkiruokana, mikäli paikallista perunakauppiasta on uskominen.

Koska peruna on edullista, on mielekkäämpää kasvattaa omia erikoispottuja, joille on vaikea laskea hintaa ja joilla voi yllättää ruokavieraat. Vastanostettu peruna on jo sinällään herkkua, ja erilaisilla kyytipojilla siitä tulee juhlaruokaa. Perunaa pitäisi arvostaa enemmän ja nostaa lajikkeiden huikea kirjo jokavuotiseksi puheenaiheeksi.

Keski-Euroopassa juhlitaan uutta parsaa – miksei meillä voitaisi juhlia perunaa vaikka kaksi kertaa vuodessa, varhaisperunaa alkukesällä ja kaikkia lajikkeita syksymmällä? Aika vierähtäisi iloisesti perunamarkkinoilla lajikkeiden hienoutta vertaillen ja uusista resepteistä innostuen, sekä tottakai kotivaraa ja kiinnostavia siemenperunoita hankkien. Monipuolinen ja kotimainen peruna on sentään ruokahuoltomme perustaa ja saisi näin arvolleen sopivaa nostetta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Allan
6 kuukautta sitten

Auran ja kuokan voi jättää suosiolla pois. Ei sen maaperän eliöstöä tarvitse tuhota rikkomalla maaperää.

Ehkäpä kannattaa tutustua No dig -menetelmään tai katekasvatukseen. Myös kohopenkkiin toiselta nimeltä lämpöpenkkiin kannattaa tutustua. Kohopenkin voi toteuttaa joko niin, ettei kaiva yhtään tai hieman kaivamalla.

Tai miten olisi hiekka ja biohiili?

Itse kokeilen tänä vuonna no dig -menetelmän ja olkiviljelyn yhdistelmää potuille.