Salon kaupunginhallitus äänesti vakituisen sote-johtajan virasta

1

Salon kaupunki palkkaa vielä loppuvuodeksi vakituisen sosiaali- ja terveyspalveluiden johtajan. Virkaa on hoitanut määräaikaisena vuoden 2021 alusta asti Anneli Pahta. Määräaikaisuuden syynä on ollut edellisen viranhaltijan hallinto-oikeuteen tekemä valitus.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina aloittaa sote-johtajan haun. Asiasta äänestettiin. Keskustan Timo Lehti ja Johanna Riski esittivät, että virka olisi täytetty edelleen määräaikaisesti tämän vuoden loppuun. Vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhosen esitys vakituisesta virasta voitti äänestyksessä 11-2.

Määräaikaisuutta esittäneen Timo Lehden mielestä ei ole reilua, että paikkaa pedataan tietylle henkilölle, jotta hän voi hakea virkaa hyvinvointialueelta. ”Tietty henkilö” on Anneli Pahta.

– En arvioi henkilöä, vaan menettelytapaa. Tämä ei ole hyvän hallintotavan mukaista. Menettely ei edusta nykyaikaa, vaan on kuin 1960-70-luvulta, sanoo Lehti.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella tulee täytettäväksi muun muassa sote-palveluiden tuotantojohtajan virka. Sitä haetaan ilmoittautumalla. Hyvinvointialueelle liikkeenluovutuksessa ensi vuodenvaihteessa siirtyvillä vastaavassa
johtotason tehtävässä toimivilla on mahdollista ilmoittaa
kiinnostuksestaan virkaan 1. kesäkuuta mennessä. Jos määräaikaisuus päättyy vuoden viimeinen päivä, tätä mahdollisuutta ei ole.

Salon sote-johtajan viran hakuaika päättyy 30. toukokuuta.

Viran vakinaisen täytön puolesta hallituksessa äänestivät SDP:n Saku Nikkanen, Simo Paassilta ja Leena Ahonen-Ojala, kokoomuksen Juhani Nummentalo, Anu Aaltonen ja Anna-Leena Yli-Jama, perussuomalaisten Osmo Friberg, Antti Olkinuora ja Mikko Lundén, keskustan Ulla Huittinen ja vihreiden Anna Härri.

Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyvät ensi vuoden vaihteessa kunnilta hyvinvointialueille Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle tulee uuteen organisaation johtavia tehtäviä, joita voivat hakea kuntien nykyiset sosiaali- ja terveyspalveluiden johtavat viranhaltijat.

Anneli Pahta jakaa tällä hetkellä työaikaansa Salon ja hyvinvointialueen kesken. Hän on 60-prosenttisesti Salon sote-johtaja ja 40-prosenttisesti hyvinvointialueen hankejohtaja.

Lue myös: Salo haluaa vakituisen sote-johtajan viime metreillä ennen hyvinvointialuetta

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Väärä puoluekirja?
1 kuukausi sitten

Vakituinenkaan virka ei tule jäämään kaupungin rasitteeksi. Taitaa keskustalla olla jotain nykyistä viranhaltijaa vastaan.