Salon Seudun Rastiviesti juostaan Nokka-Hiidessä

0
Angelniemen Ankkuri (kuvassa Markku Elo ja Tuomo Mäkelä) sekä Paimion Rasti ovat jälleen suosikit Rastiviestin voittajaksi. Kuva on vuodelta 2019. (kuva: SSS-arkisto)

Noin neljännesvuosisadan mittaiset perinteet omistava Salon Seudun Rastiviesti järjestetään tällä kertaa Perttelin Nokka-Hiidessä. Järjestelyistä vastaa lauantaina satavuotisjuhliaan viettänyt Perttelin Peikot. Yhteislähtö tapahtuu kello 18.

Voitosta taistelevat todennäköisesti tuttuun tapaan Angelniemen Ankkuri ja Paimion Rasti. Ankkurilta on mukana seitsemän joukkuetta, ja myös seudun muut seurat saavat järjestään mukaan ainakin yhden joukkueen.

Viestissä siirrytään takaisin tuttuun malliin, jossa kukin osuus juostaan erikseen. Eli kun ensimmäisen osuuden viejä tulee vaihtoon, lähtee toinen edustaja omalle taipaleelleen ja niin edelleen.

Kuuden osuuden viestissä voittajajoukkueen tavoiteaika on tunti ja 40 minuuttia. Opastus kilpailupaikalle alkaa Somerontiellä eli kantatie 52:lla noin 15 kilometriä Salosta Someron suuntaan.