Salon väkiluku on miinuksella alkuvuonna, mutta tahti näyttäisi loiventuvan

3

Salon väkiluku on vähentynyt alkuvuoden aikana 31 henkilöllä, kertoo Tilastokeskuksen huhtikuun ennakkotilasto.

Väkiluvun lasku näyttää siis loiventuneen vuoden ensimmäisinä kuukausina, sillä viimeisen vuoden aikana kaupungin asukasluvusta on lähtenyt kaikkiaan yli 200 pois.

Salon väkiluku oli huhtikuun ennakkotilastossa 51 369.

Salon väki vähenee suurimmaksi osaksi luonnollisen väestönmuutoksen takia. Alkuvuonna uusia salolaisia on syntynyt 113. Vastaavasti alkuvuonna kuolleita on on yhteensä 244. Maahanmuutto tuo kaupunkiin uusia asukkaita.

SOMEROLLA miinusta väkilukuun on tullut alkuvuoden aikana 35 henkilöä. Someron väkiluvuksi kirjattiin huhtikuussa 8 528. Someron väkiluku on laskenut vuoden aikana 87 henkilöllä.

Salon lähinaapureista kasvavia kuntia ovat alkuvuoden perusteella Paimio (+61) ja Kemiönsaari (+3). Muissa alueen kunnissa väkiluvun edessä on miinusmerkki.

RAISIO on vetänyt alkuvuonna lukumääräisesti eniten uusia asukkaita Varsinais-Suomessa. Raision asukasluku on kasvanut vuoden vaihteesta sadalla henkilöllä, ilmenee Tilastokeskuksen ennakkotilastoista.

Kaarinassa väkimäärän nousu on ollut 61 asukasta. Samoissa luvuissa on myös Lieto, jossa asukasluku on noussut 61 hengellä alkuvuodesta.

Tilanne on poikkeuksellinen, sillä Kaarina on pitkään johtanut Varsinais-Suomen väkiluvun kasvutilastoa.

Raisiossa väkiluvun kasvu on ollut 0,4 prosentin luokkaa alkuvuonna, kun taas Kaarinassa vauhti on ollut poikkeuksellisesta vain 0,2 prosenttia.

Paimiossa kasvuvauhti on ollut Raisiota ja Kaarinaa nopeampaa. Alkuvuoteen nähden Paimion väkiluku on noussut 0,6 prosenttia.

VIIME VUODEN huhtikuuhun verrattuna Turku on kasvattanut lukumääräisesti eniten väkilukuaan. Turussa on nyt asukkaita yli tuhat enemmän kuin vuosi sitten.

Kaarinassa lisäys on ollut lähes 600 ja Raisiossa reilu 300.

Kaikkiaan Varsinais-Suomessa on 12 kuntaa, joiden väkiluku on noussut viime vuoden huhtikuusta. Aikaisemmin mainittujen lisäksi tällä listalla ovat myös Lieto, Paimio, Naantali, Masku, Rusko, Oripää, Taivassalo, Kustavi ja Pyhäranta.

KAIKKIAAN Varsinais-Suomen väkiluku on noussut vuoden aikana 1 800:lla.

Maakunnan väestönkasvu perustuu maahanmuuttoon ja kuntien väliseen muuttoon.

Väkilukutilastot tarkentuvat vielä myöhemmin, kun kaikki osatekijät kirjataan tilastoihin.

KUNTIEN välinen muuttoliike on tuonut Raisioon viimeisen vuoden aikana yli 200 asukasta. Myös maahanmuutto on lähes yhtä merkittävä tekijä väkiluvun nousussa. Sen sijaan luonnollinen väestömuutos on vielä Raisiossa miinuksella.

Kuntien välinen muuttoliike tuo väkeä nyt myös muihin Turun ympäryskuntiin. Sen sijaan Turun muuttovoiton ykkössyy viimeisen vuoden aikana on ollut maahanmuutto.

TILASTOKESKUKSEN ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli huhtikuun lopussa 5 549 184. Väkiluku kasvoi tammi-huhtikuun aikana 943 hengellä. Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 6 457 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 7 033 vähemmän kuin kuolleita.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Veka
1 kuukausi sitten

Hieman liian aikaista päätellä taittuuko väkiluvun lasku vai ei.

Lapsiperheitä on liian vähän
1 kuukausi sitten

Asuntomarkkinoilla on ainakin niin hiljaista, ettei muuttoliikettä kotiinpäin näy silläkään saralla. Vielä viisi vuotta sitten oli selvästi enemmän kysyntää ja tarjontaa. Ehkä kaupankäynti oli jo silloin pitkälti asuntosijoittajien varassa, jotka nyt korkojen noustessa vetäytyvät markkinoilta. Kestävä asukasluvun kasvu tai edes väkiluvun ylläpitäminen edellyttäisi Saloon paljon lisää nuoria pariskuntia ja lapsiperheitä.

Lapset vievät rahat?
1 kuukausi sitten

Täällähän on tehty kaikki lapsiperheitten karkottamiseksi. Kouluja suljettu, jalkapallohallia ei saanut tehdä, jäähallien tilanne on mikä on, nopeampaa junaa vastustetaan jne.