
18 pertteliläistä miestä kokoontui 16. kesäkuuta 1922 ”Karjottimen kentälle” viemään loppuun suunnitelmansa perustaa Pertteliin oma voimistelu- ja urheiluseura. Puheenjohtajakseen joukko valitsi keskuudestaan Nestori Kangashakan.
Ensimmäiset 12 vuotta seura yleisurheilu kesät ja hiihti talvet ja kantoi nimeä ”Perttelin V- ja U-seura.” Tammikuussa 1934 seuran nimi vaihtui Perttelin Peikkoihin, joskaan ei täysin yksimielisesti. Yksi nimiehdotus oli nimittäin ”Perttelin Pyllistys” – perusteluna, että voimistelussahan joutuu pyllistelemään moneen suuntaan.
Peikot oli kuitenkin kokouksen enemmistön valinta. 88 vuotta myöhemmin valintaa voi pitää edelleen erittäin onnistuneena, sillä ainakin henkilökohtaisissa empiirisissä tutkimuksissa on tullut selväksi, että sanaa ”Pertteli” seuraa usein ”Peikot”. Toki Pertteli on paljon, paljon muutakin kuin Peikot, mutta onko se jostain muusta asiasta niin tunnettu?
Lauantaina Peikot juhlii satavuotispäiväänsä Inkereellä Kajalan kentän maastossa. Sadassa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, ja nykyisen liitoskunnan yleisseura on yrittänyt parhaansa pysyäkseen muutoksessa mukana.
PePen satavuotisjuhla kuvastaa muutosta mainiosti, sillä perinteisen jumppasalissa tapahtuvan staattisen pönötyksen sijaan PePe juhlii raikkaassa ulkoilmassa ja juhlan kohokohta on uuden frisbeegolfradan avajaiset ja avajaiskilpailu.
– Halusimme rennon ja kaikille avoimen juhlan. Vähän kahvia ja makkaraa ja pari pientä puhetta, PePen puheenjohtajana vuodesta 2009 toiminut Satu Suominen kertoo.

PePen toiminnan episentrumi ei siis ole enää lentopalloparketilla tai yleisurheilukentällä vaan siellä missä uuden sukupolven lapset ja nuoret viihtyvät paremmin ja ennen kaikkea useammin.
– Siitähän se lähti, että uuden satavuotiskauden alkuksi vastataan näihin haasteisiin, PePen jalkapallojaoston puheenjohtaja Samuli Talvia naurahtaa.
Toimintaympäristön muutos ei kuitenkaan tarkoita sitä, että esimerkiksi 1980- ja 1990-luvun lentopallosta tuttu Peikko-henki olisi hiipunut. Esimerkiksi frisbeegolfradan talkoissa oli yli 50 henkeä, kolmevuotiaista yli seitsemänkymppisiin. Lisäksi seura sai hankittua jokaiselle 18 väylälle oman sponsorin, jolla seura sai katettua radan rakennuskustannuksia.
– Työmäärä on ollut valtava. Aika tarkalleen kaksi vuotta siihen meni. Aika kova suoritus, Talvia kehuu.
– Pelkästään suunnitteluun meni vuosi, Suominen muistuttaa.
PePellä onkin suunnitelmissa perustaa frisbeegolfille oma jaosto ja kehittää sitä kautta toimintaa.
Tällä hetkellä PePessä toimii kuusi lajijaostoa, joissa urheilua harrastaa toistasataa lasta ja nuorta.
Aktiivinen suunnistusporukka järjestää perjantairasteja, perinteiset Peikkorastit sekä tänä vuonna myös Salon seudun rastiviestin, joka käydään ensi tiistaina Nokka-Hiidessä.
Yleisurheilussa Kajalan kentälle kokoontuu joka tiistai 20 lasta, salibandyssa pyörii kolme perheryhmä ja hiihdossa järjestetään tiistaikisoja ja hiihtokoulua.
– Me olemme kasvattajaseura ja ohjaamme lapsia isompiin seuroihin kun sen aika on, Suominen muistuttaa realiteeteista.
– PePe tarjoaa ensikosketuksen liikuntaan. Olen huomannut, että pepeläisyys kantaa. Juttelin juuri neljän entisen pelaajani kanssa frisbeegolfradalla ja heille oli jäänyt positiivinen kuva PePe-vuosista, Talvia iloitsee.
Parhaiten tai tässä tapauksessa pahimmin liitoskunnan laskeva syntyvyys näkyy jalkapallossa.
– Kun tulin jaostoon, meillä oli 170 harrastajaa ja 22 valmentajaa. Nyt meitä on enää 50 lasta ja kuusi valmentajaa, vuodesta 2016 PePen jalkapallojaoston johdossa ollut Talvia kertoo.
Vaikka PePen toiminta pyörii Kaivolan ja Kajalan kentillä, seuran koti on Perttelin urheilutalolla. Kotipesän ylläpito ei ole ilmaista.
– Talo vie melkein kaikki tulot. Eikä korona-aikana täällä ole voitu järjestää tapahtumiakaan, Suominen harmittelee.
Urheilutalo onkin muuttunut vuosien saatossa enemmän monitoimitaloksi, jota käyttävät PePen lisäksi erilaiset järjestöt tapahtumiinsa ja taloyhtiöt kokouksiinsa.
Peikkojen historia pursuaa silti Urheilutalon täyteen pakatusta palkintovitriinistä.
– Itse asiassa siihen Nokiasta kertovaan tv-sarjaan (Made in Finland) haettiin täältä rekvisiittaa: pokaaleja ja vanhoja seuravaatteita. En ole vielä katsonut sarjaa niin pitkälle, että paljonko PePe siellä näkyy, Suominen paljastaa.
Perttelin Peikkojen 100-vuotisjuhlat ja uuden frisbeegolfradan avajaiset Kajalan kentällä lauantaina kello 12–16.
