
Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen kertoo, että muistutus ei vaikuta tässä vaiheessa skeittiparkin rakentamiseen.
– Etsimme seuraavaksi tarjouskilpailulla skeittiparkille tekijää. Tarkoitus on, että parkki olisi kunnossa alkusyksystä, Mäkinen huomauttaa.
Torin reunalle tuleva betonipintainen skeittiparkki tulee olemaan33 metriä pitkä ja 10 metriä leveä. Skeittiparkin tekemiseen on varattu kaupungin tämän vuoden talousarviossa rahaa 40 000 euroa.
Muistutuksen allekirjoittajat ovat huolissaan skeittiparkin tuomista mahdollisista häiriöistä. Asukkaiden muistutuksessa kysytään, miten kaupunki aikoo huolehtia siitä, että skeittiparkki ei tuo mukanaan kohtuutonta yöaikaista melua läheiselle asutukselle. He ovat huolissaan myös siitä, että skeittiparkki lisää turhaa moottoriajoneuvoilla pyörimistä alueella.
Muistutuksen tekijöitä askarruttaa lisäksi se, mahtuvatko isommat tapahtumat kuten markkinat tulevaisuudessa torille, kun skeittiparkki vie tilaa.
– Muistutuksessa esille nostetut asiat pyritään ottamaan suunnittelussa mahdollisuuksien mukaan huomioon, Mäkinen sanoo.
Kaupungin tämän vuoden talousarviossa on varattu rahaa myös lasten liikuntapuiston tekemiseen. Liikuntapuisto on tulossa Leivonpesän ja Tuulihatun päiväkotien lähelle.
Someron kaupungin maanrakennusmestari Jyrki Rinta-Paavola kertoo, että kaupunki odottaa parhaillaan aluehallintovirastolta päätöstä liikuntapuiston valtion avustuksesta.
– Tarjouskilpailu liikuntapuistosta käynnistyy, kun avin päätös avustuksesta on saatu, Rinta-Paavola huomauttaa.