TikTok-Toiviainen – 668 liigapeliä päävalmentaneella toiminnanjohtajalla ei ole paniikkia pudottaa pelaajabudjettia

0
Vilppaan valmennus ja muita olennaisia taustahenkilöitä ensi kaudeksi: päävalmentajat Jussi Savolainen (vas.), apuvalmentajat Jere Anttila ja Teemu Rannikko, fysiikkavalmentaja Essi Lindgren, toiminnanjohtaja Sami Toiviainen ja myyntipäällikkö Niko Kallioniemi.

668 ottelua miesten Korisliigan päävalmentajana. Siinä vaiheessa lienee jo hyvä syy todeta: aika aikaa kutakin.

Sami Toiviainen on viihtynyt Salossa ja sitoutui jo aiemmin Vilppaaseen myös koripallokaudeksi 2022–2023. Sitoutui nimenomaan päävalmentajan pestiin.

Asiat johtivat kuitenkin toiseen. Paljon tunnustuksia pitkästä työrupeamastaan saanut Marko Vihiniemi siirtyi seuraaviin haasteisiin. Hakemuksia tuli seuran tiedotteen mukaan ihan mukavasti.

Samaan aikaan Toiviainen oli alkanut viidentoista Korisliigassa viettämänsä päävalmentajavuoden jälkeen pohtia, että jotain muutakin voisi olla mukavaa tehdä.

– Ei tätä tarvinnut miettiä kauaa. Tällä hetkellä muutos tuntuu hyvältä – saa nähdä, minkälaiset fiilikset ovat syksyllä ensimmäisten ottelujen aikaan, Toiviainen miettii.

Vihiniemen tehtävänkuva oli toiminnanjohtajana laaja. Olisi melkeinpä nopeampaa luetella ne asiat, joita hän ei seuratyön puitteissa Vilpas-vuosinaan tehnyt.

Kun työhön tarttuu moisen valmennuskokemuksen mies, on tilanne tietysti toisenlainen. Varsinkin kun Vilpas julkisti maanantaina myös uuden myyntipäällikön eli Niko Kallioniemen.

– Titteli voisi hyvin olla myös urheilutoimenjohtaja. Tietysti teen paljon yleisiä seuran asioita, mutta olen mukana myös edustusjoukkueen parissa, Toiviainen valottaa.

– Mutta kaikissa edustuksen harjoituksissa en tule olemaan paikalla enkä ole päävastuussa miettimässä sitä, kuka pelaaja on milloinkin kipeä tai loukkaantuneena, hän hymähtää.

Piakkoin ovat edessä esimerkiksi päätökset ensi kauden ulkomaalaispelaajista. Tässäkin asiassa uusi päävalmentaja Jussi Savolainen saa apuja nämä asiat erittäin hyvin tuntevilta ihmisiltä, kuten Toiviaiselta, Antero Jokiselta ja Teemu Rannikolta.

Lähtökohta on se, että edustusjoukkueeseen pystyttäisiin satsaamaan ainakin lähes yhtä paljon kuin päättyneellä kaudella. Asiaa auttoi paljon se, että Vilpas eteni loppuotteluihin ja sai seitsemän pudotuspelien kotiottelua.

– Jossain vaiheessa alkutalvesta näytti, että tulee taloudellinen pudotus. Ministeriön rahallinen tuki ja pudotuspelit nostivat sillä tavalla pinnalle, että tilanne on suhteellisen turvallinen. Ei siis ole kamalaa paniikkia pudottaa pelaajabudjettia, Toiviainen laskee.

47-vuotias mies on näin pitkän kokemuksen omistajaksi vielä hyvinkin nuori. Uuden pestin myötä salolaistuminen on yhä vankempaa.

– Jos pidemmälle tulevaisuuteen pitäisi katsoa, niin en sulje mitään vaihtoehtoja pois. Työ voi olla täällä tai jossain muualla, se voi olla tämänkaltaista tai vaikkapa valmennusta.

Vilppaan juniorien määrä on korona-aikana laskenut merkittävästi.

– Jollain aikavälillä on ehdottomasti tavoite pystyä lisäämään panostusta junioripuolellekin yhden uuden päätoimisen valmentajan muodossa, Toiviainen toteaa.

Toiviainen vietti maanantaina ensimmäisen ”virallisen” toimistotyöpäivänsä. Joitain ajatuksia toiminnan mahdollisesta kehittämisestä on jo mielessä.

– Esimerkiksi sosiaalinen media on meillä kohtalaisessa kunnossa, mutta TikTok puuttuu.

Siitäpä sitten videopalvelun avulla uutta lempinimeä ja titteliäkin käyttöön: TikTok-Toiviainen.

Syvään päähän – Vilppaan uusi päävalmentaja Jussi Savolainen saa avukseen meritoituneet miehet