Ukraina on pyytänyt myös Suomelta neuvotteluapua terästehtaalle piiritettyjen ukrainalaissotilaiden vapauttamiseksi, kertoo Ukrainan uutistoimisto

0

Ukrainan viranomaiset ovat olleet yhteydessä useisiin maihin, myös Suomeen, jotta Azovstalin terästehtaalla Mariupolin satamakaupungissa piiritettynä olevat ukrainalaissotilaat saataisiin evakuoitua, kertoo Ukrainan valtiollinen uutistoimisto Ukrinform.
Suomelta, Turkilta, Sveitsiltä ja Israelilta toivotaan neuvotteluapua Venäjän kanssa käytäviin keskusteluihin. Ukrainan apulaispuolustusministerin Hanna Maliarin mukaan sotilaita ei saada pois tehtaalta, koska Venäjän presidentti Vladimir Putin ei ole siihen suostunut.
– Teemme koko ajan paljon Azovstalin puolustajien vapauttamiseksi, mutta kyseessä on sotilasoperaatio, josta ei voi kertoa julkisuuteen. Voimme puhua tästä avoimesti omaisten kanssa, koska heillä on oikeus tietää. Toivon todella, että valtaosa asioista olisi ratkaistu, mutta Putin ei vain yksinkertaisesti halua vapauttaa Azovstalin puolustajia.
Maliarin mukaan Ukraina on ollut yhteydessä myös lähes kaikkiin kansainvälisiin organisaatioihin, jotta sotilaat saataisiin pois tehtaalta.
Azovstalin tehdaskompleksin alueella on edelleen satoja ukrainalaissotilaita, joista osa on vakavasti haavoittuneita.

Vastahyökkäykset etenevät Harkovan lähellä

Donbassin alueella Ukrainan itäosassa Ukrainan joukot valmistautuivat venäläisten uuteen hyökkäykseen, samaan aikaan kun ukrainalaissotilaiden vastahyökkäysten Koillis-Ukrainassa lähellä Harkovaa kerrottiin edenneen niin paljon, että joukot olisivat saavuttaneet Venäjän rajan.
– No niin ihmiset, ensimmäinen ukrainalaisyksikkö on saavuttanut Venäjän rajan osana vastahyökkäystä Harkovan koillispuolella. Voimme olettaa, että Venäjä menettää myös tämän keskeisin alueen kaupungin pohjoispuolella lähipäivinä, kirjoitti Kyiv Independent -lehden toimittaja Illia PonomarenkoTwitterissä.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi varoitti venäläisten kuitenkin valmistautuvan uusiin hyökkäyksiin.
– Valmistaudumme Venäjän uusiin hyökkäyksiin Donbassin alueella, siihen, että he pyrkivät jotenkin kiihdyttämään etenemistään Etelä-Ukrainassa, Zelenskyi sanoi päivittäisessä puheessaan.
– Miehittäjät eivät vieläkään halua myöntää, että he ovat umpikujassa. Heidän niin kutsuttu erityissotilasoperaationsa on jo epäonnistunut, presidentti jatkoi.
Venäjän joukot ovat yrittäneet jo pitkään vallata Sjeverodonetskin kaupungin, joka on itäisin ukrainalaisten hallussa edelleen oleva kaupunki. Kaupungin valtaaminen antaisi venäläisille mahdollisuuden hallita koko Luhanskin aluetta. Ukrainalaiset ovat kuitenkin toistuvasti lyöneet venäläiset takaisin. Myöhään sunnuntaina ukrainalaiset kertoivat räjäyttäneensä kaupunkiin johtavan, venäläisten hallussa olleen rautatiesillan.

Brittikenraali: Harkovan läheltä perääntyminen osoittaa, ettei Venäjä pysty valtaamaan suuria kaupunkeja

Brittikenraalin mukaan venäläisjoukkojen perääntyminen Harkovan lähistöltä osoittaa, ettei Venäjän armeija pysty valtaamaan suuria kaupunkeja. Harkova oli ennen sodan alkua Ukrainan toiseksi suurin kaupunki, jossa asui noin 1,4 miljoonaa ihmistä.
– Se vain osoittautui aivan liian suureksi tavoitteeksi Venäjän armeijalle. Sillä ei ole riittävästi joukkoja, tahtoa ja kykyä vallata suuria kaupunkeja, sanoi kenraali Sir Richard Barrons yleisradioyhtiö BBC:n mukaan.
– Kun venäläiset jäivät jumiin kaupungin ympäristöön, he olivat helpompia maaleja erittäin aggressiivisille ja menestyksekkäille Ukrainan vastahyökkäyksille. Sen jälkeen Harkovan ympäristössä pysymisestä tuli huomattavasti vähemmän tärkeää kuin parhaillaan Donbassin alueella käytävästä taistelusta, Barrons jatkoi.
Barrons korosti kuitenkin, ettei Venäjän tappio Harkovassa välttämättä merkitse tappiota koko maassa. Kenraalin mukaan Venäjä keskittyy nyt etenemään maan itäosassa.

Valko-Venäjä keskittää joukkoja Ukrainan rajalle

Valko-Venäjä on keskittänyt joukkojaan Ukrainan rajalle, kertoo Britannian sotilastiedustelu päivittäisraportissaan Twitterissä. Rajalle on tuotu erikoisjoukkoja, ilmatorjuntaa, tykistöä ja ohjusyksiköitä.
Joukkojen tarkoituksena on ennen kaikkea sitoa ukrainalaisjoukkoja rajan toisella puolella, jotta niitä ei voida käyttää Donbassin alueella.
Valko-Venäjän joukot eivät ole toistaiseksi ottaneet suoraan osaa taisteluihin, vaikkakin Valko-Venäjän kautta hyökättiin sodan alussa kohti Kiovaa ja Tshernihiviä. Valko-Venäjältä on myös tehty pommituslentoja ja ilmaiskuja Ukrainaan.
Sotilastiedustelun mukaan Valko-Venäjän johtaja Aljaksandr Lukashenka yrittää tasapainoilla sen välillä, että hänen on tuettava Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, mutta hän ei haluaisi maan armeijan ottavan suoraan osaa taisteluihin.


Lähteenä myös uutistoimisto AFP

https://www.ukrinform.net/rubric-ato/3484111-putin-does-not-agree-to-rescue-of-people-from-azovstal-ukraines-deputy-defense-minister.html
https://twitter.com/IAPonomarenko/status/1525940684456435714?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1525940684456435714%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=https%3A%2F%2Fembed.sanoma-sndp.fi%2Fext%2Fembed%2F%3Ffile%3D2000008798781-3CC3982A
https://www.bbc.com/news/live/world-europe-61461805?ns_mchannel=social&ns_source=twitter&ns_campaign=bbc_live&ns_linkname=62821969c6835775caca856d%26Russia%27s%20failure%20in%20Kharkiv%20%27is%20a%20defeat%20for%20the%20country%27%262022-05-16T10%3A07%3A50.989Z&ns_fee=0&pinned_post_locator=urn:asset:a1c01271-53bf-4a55-aa47-0fc2f0141eea&pinned_post_asset_id=62821969c6835775caca856d&pinned_post_type=share
https://twitter.com/DefenceHQ/status/1526071888329441282/photo/1

Hannu Aaltonen

STT

Kuvat: