Auton vaaleanpunaisessa takasiivessä lukee Lily. Vuoden 1960 Cadillacissa siivekkeet ovat isot, juuri sellaiset joista Anita Hallapelto haaveili.
– Pidän Cadillacin muotoilusta. Vuosimalli 1959 on legendaarisin, mutta mielestäni 1960 on linjakkaampi, hän sanoo.
Kaksi mallia ovat lähes samanlaiset, näkyvin ero on takavaloissa. Seuraavien vuosien aikana siivekkeet pienentyivät.
Lily-nimen saanut kaunotar on löytö, joka johti Hallapellon pari vuotta sitten kahden Cadillacin loukkuun. Sitä ei voinut ohittaa, vaikka yksi unelma-auto jo olikin pihassa. Lähdemme ajelulle Someron maisemiin, ja Hallapelto kertoo autoharrastuksensa tarinan.
Ensin kuitenkin on nostettava Lilyn konepelti, joka kätkee alleen vahvan V6-moottorin ja hieman teknisiä ongelmia.
– Nämä vanhukset valuttavat nesteitä. Täytyy tarkistaa moottorin öljyt sekä ohjaustehostimen ja vaihteiston öljyt, Hallapelto esittelee.
Nyt ei sentään tarvita mukaan vesikanistereita, sillä Hallapellon luottokorjaaja on saanut jäähdyttimen kuntoon. Viime kesänä siihen piti lisätä vettä ja jäähdytinnestettä aina matkan varrella.
– Monesti on kysytty, miten uskallan lähteä vanhalla autolla. Aina olen uskaltanut.
Innokkaasti mukaan on aina lähdössä myös Hallapellon koira, Lilyn tyyliin täydellisesti sopiva bichon frise Onni.
Cadillacilla ajamisessa on monta asiaa, joista Anita Hallapelto nauttii auton visuaalisen ilmeen lisäksi: kapean ohjauspyörän keveys, sohvamainen penkki, tunne siitä miten iso auto lipuu tietä pitkin ja tietysti ääni.
– Sen kun vääntää avainta ja auto jyrähtää käyntiin!
Ihan niin kovaa Lily ei karjahtele kuin Hallapellon ensimmäinen Cadillac, V8-moottorilla varustettu Lydia. Ehkä se ennemmin kehrää, hän vertaa.
Vanhassa autossa on yllättävän edistyksellistä tekniikkaa. Automaattivaihteiden ja sähköikkunoiden lisäksi siinä on jopa automaattiset pitkät valot. Ne tosin reagoivat vastaantulijoiden lisäksi katuvaloihinkin.
– Bensaa kuluu hirveästi, varsinkin jos ajaa lujempaa, mutta ei näiden kanssa kovaa ajetakaan. Parasta on ajaa korkeintaan 80 kilometriä tunnissa, kruisailla maisemareittejä – ja kaikki tänne Somerolle johtavat tiet ovat maisemareittejä.
Suuren bensankulutuksen vastapainoksi vuotuinen kilometrimäärä jää paljon pienemmäksi kuin moderneilla käyttöautoilla. Vanhoilla harrasteautoilla käydään lähinnä alan tapahtumissa tai vaikka kahvilla.
Hallapelto joutuu laskemaan kilometrit erityisen tarkkaan, sillä Lilyn bensamittari ei toimi. Sen mukaan tankissa on aina neljännes.
Anita Hallapellon viehtymys 1950–60-lukujen tyyliin lähti vaatteista. Hän pitää Muotiputiikki Helmeä ja on ollut järjestämässä monia Someron tapahtumia. Seuraava harrasteautotapahtuma on luvassa helatorstaina.
Autohaave sai alkunsa Someron Nostalgiaviikkojen yhteydessä.
– Ystävälläni ja hänen miehellään oli vuoden 1964 pinkki Cadillac, jolle oli annettu nimeksi Lydia. Ihastuin siihen, ja vaikka minulle vinkattiin monia muita autoja, halusin vain Lydian. Sitten ystäväni soitti, että auto on myynnissä, koska heille tuli mökkikuume.
Niin Hallapelto sai Lydian, joka on Lilyä pastellisemman vaaleanpunainen, alkuperäisen sävyinen. Se on museorekisterissä, mikä tarkoittaa että auton on oltava alkuperäisessä kunnossa. Museoauto on halvempi vakuuttaa ja vaatii katsastuksen vain joka neljäs vuosi, mutta sitä ei saa tuunailla.
Lily ei ole museoauto, sillä edellinen omistaja ehti tehdä siihen muutoksia. Hallapelto on poistattanut autosta esimerkiksi koristevaloja.
Miten sitten kävi niin, että Lydia vaihtui Lilyyn?
– Olin alkanut haaveilla myös vuoden 1960 Cadillacista, mutta ajattelin että ne ovat kalliita ja en varmaan löydä ainakaan vaaleanpunaista, Hallapelto kertoo.
Toisen auton aika piti olla vasta joskus myöhemmin, mutta Hallapelto oli sanonut toiveensa ääneen ja kaveri huomasi Ruotsissa myynnissä olevan, vielä nimettömän Lilyn.
– Myyjä ei vastannut kyselyihin, mutta hänet saatiin jäljitettyä ruotsalaisen Cadillac-klubin kautta. Otin rahat käteisenä mukaan ja lähdimme hakemaan hakemaan autoa Malmön läheltä. Se toimi hyvin, ja teimme kaupat.
Hakumatka oli tammikuussa 2020, ja Helsingin satamasta Hallapelto ajoi Lilyn suoraan talvisäilöön Vihtiin. Pahaksi onneksi myyjä oli pessyt auton sisältä juuri ennen hakua, eikä se ollut ehtinyt kuivua kunnolla, vaan homehtui.
Keväällä auto saatiin rekisteröityä, homeet puhdistettiin ja Hallapellon pihalla seisoi kaksi vaaleanpunaista Cadillacia.
– Vitsailin, että toisessa toimii tuulilasinpyyhkijät ja toisessa ei, joten siinä on eri autot sateiselle ja aurinkoiselle säälle.
Kaksi oli kuitenkin liikaa, varsinkin kun kotona talliin mahtuu juuri ja juuri yksi. Vaikka Hallapelto oli aiemmin ajatellut, ettei voisi luopua Lydiasta, hän päätyi laittamaan sen myyntiin Facebookiin.
– Moni himoitsi sitä, mutta tosiostajaa ei löytynyt ennen kuin yhtenä iltana puhelin soi. Mies Savonlinnasta kysyi, onko sinulla se 64 pinkki ja olisiko se myynnissä. Kerron hinnan ja hän sanoi tulevansa hakemaan.
Ostaja ei ollut nähnyt myynti-ilmoitusta, vaan oli alkanut Googlen avulla jäljittää Cadillacia, joka oli ollut 11 vuotta aiemmin hänen hääautonaan.
– Lydia on minun ensimmäinen unelmani, ja toivoin että se menisi sellaiselle, joka halusi sitä yhtä paljon kuin minä. Niin kävi, hän oli unelmoinut siitä vieläkin pitempään.
Hallapellon puhelin soi, ja soittoääni on tietysti Brand New Cadillac.
Helmen super Helatorstai 26.5. klo 10–20, Joensuuntie 47, Somero. Esiintyjinä Tony Montana, Aron, Ola K.& Sixteen tons, Three Decades, Marksmen. Harrasteajoneuvoparkki, roinakirppis, hemmotteluhoitoja, tanssimuotinäytös.
