Yhdet urut pitävät sisällään monta urkua – Uskelan kirkossa soivat tietokoneurut

0
Salon seurakunnan johtava kanttori Kaisa Suutela-Kuisma on innoissaan Uskelan kirkon uusista uruista, jotka tuovat uusia ulottuvuuksia muun muassa kamarimusiikkikonserteihin. Taustalla näkyy lahjoitusvaroin hankittu cembalo. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Uskelan kirkko Salossa on saanut uudet urut tai itse asiassa useammat urut. Uudet tietokoneurut kätkevät nimittäin sisäänsä muun muassa romanttiset urut saksasta ja ranskasta sekä kahdet barokkiurut Saksasta.

Salon seurakunnan johtava kanttori Kaisa Suutela-Kuisma on uruista erittäin innoissaan.

– Uudet tietokoneurut mahdollistavat muun muassa uudenlaisen konserttitoiminnan eli urut voivat olla osana orkesteria, hän sanoo.

Tietokoneuruissa olemassa olevat äänet ovat valmiina sämplättyinä tietokoneen ohjelmissa. Tietokoneurut kuulostavat hyvinkin autenttisilta riippuen tietysti tilan äänentoiston tasosta.

– Tietokoneurkuihin ostetaan erilaisia ohjelmia eli eri tavoin soivia urkuja. Urkuja voi olla ihan niin paljon kuin tietokoneen muisti antaa myöden!

Rekisteröinti eli rekisterien valinnat tehdään tietokoneen kosketusnäyttöä painelemalla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Suutela-Kuisman mukaan tietokoneurut eivät kuitenkaan ole oikeiden urkujen korvike.

– Oikeat urut on rakennettu tiettyyn tilaan ja ympäristöön, ja ne saavat koko tilan resonoimaan. Tietokoneuruilla on kuitenkin paikkansa tietyissä tilanteissa ja ne voi tarvittaessa myös siirtää toiseen paikkaan.

Salon Uskelan kirkon oikeat urut ovat peräisin 1930-luvulta ja niitä käytetään lähtökohtaisesti esimerkiksi kaikissa jumalanpalveluksissa, urkukonserteissa ja kirkollisissa toimituksissa. Oikeat urut kestävät vuosisatoja, kun niitä hoidetaan hyvin.

Esimerkiksi kamarimusiikkikonserteissa tietokoneurkujen käyttö on usein perusteltua.

– Vuorovaikutus muiden soittajien kanssa on helpompaa, kun urkuja soitetaan kirkon etuosassa yhdessä muiden kanssa. Tällöin ei myöskään tule etäisyyden aiheuttamaa viivettä ääneen.

Suutela Kuisman mukaan Uskelan kirkko on tällä hetkellä erinomainen musiikkikirkko.

– Kirkon etuosasta löytyy kanttorin pyhä kolminaisuus eli flyygeli, cembalo ja urut, hän naurahtaa.

 ”Kirkon etuosasta löytyy kanttorin pyhä kolminaisuus eli flyygeli, cembalo ja urut.”

Ensimmäiset tietokoneurut Salon seurakunta hankki jo kahdeksan vuotta sitten Helisnummen kappeliin. Helisnummen kappelin urut olivat ensimmäiset julkiseen tilan hankitut tietokoneurut Suomessa.

– Hankintaprosessi oli tuolloin mielenkiintoinen. Urut piti ostaa näkemättä ja kokeilematta Saksasta. Asennusohjeetkin saatiin saksaksi. Monet urkurit kävivätkin näitä urkuja ihmettelemässä ja kokeilemassa.

Uskelan urut hankittiin tällä kertaa suomalaiselta maahantuojalta, jonka luona urkuja saattoi käydä kokeilemassa.

Salon Uskelan kirkon tietokoneurut ovat hollantilaista alkuperää. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Suutela-Kuisman mukaan tietokoneurut ovat yleistyneet Suomen kirkoissa viime vuosina nopeasti.

– Monista seurakunnista löytyy jo tietokoneurut. Tietokoneurut sopivat hyvin tiloihin, jotka ovat haasteellisia vaikka lämpötilan tai koon suhteen. Niitä hankitaan myös paljon kotisoittimiksi, koska ne ovat erittäin hyviä harjoitussoittimia, hän tietää.

Ulkonäöltään soittopöytä voi olla ihan samanlainen kuin oikeissa uruissa.

– Salossa se on hiukan modernimpi versio, jossa koskettimistoja voi nostaa ja laskea ergonomisesti. Mutta pillejä ei näistä uruista löydy, Suutela-Kuisma esittelee.

Salon seurakunnan johtavan kanttorin Kaisa Suutela-Kuisman mukaan uudet tietokoneurut eivät korvaa kirkon oikeita urkuja, joita kuullaan edelleen muun muassa jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Kuva: SSS/Minna Määttänen
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments