Danske Bank arvioi taantuman uhkaavan Suomea ja muita länsimaita

7

Danske Bank arvioi, että Suomen ja muiden länsimaiden taloutta uhkaa taantuma. Työvoiman hyvä kysyntä kuitenkin vakauttaa Suomessa tilannetta, ja palkat nousevat hieman aiempaa nopeammin.
– Odotamme, että euroalue seuraa Yhdysvaltoja maltilliseen taantumaan 2023 jälkipuoliskolla, kertoo Danske Bankin analyytikko Antti Ilvonen tiedotteessa.
Hänen mukaansa pankki ei odota toistaiseksi taantumasta poikkeuksellisen syvää eikä usko esimerkiksi työttömyysasteen kohoavan selvästi nykytasoilta.
Danske odottaa taantuman uhasta huolimatta, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,5 prosenttia. Maaliskuussa pankki arvioi kasvuksi 1,7 prosenttia.
Ensi vuodelle kasvuennuste on 1,6 prosenttia.
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki sanoo, että kotitalouksien ostovoimaa heikentää aiempaa selvästi korkeampi inflaatio. Ensi vuonna hän odottaa ostovoiman hieman kohentuvan, jos inflaatio laskee ennustetun mukaisesti.
Kuoppamäen mukaan työvoiman hyvä kysyntä pelastaa Suomen syvältä taantumalta. Työttömänä oli huhtikuussa 193 000 henkeä eli 69 000 vähemmän kuin vuosi sitten.
– Avoimien työpaikkojen määrä on ennätyksellisen korkea. Koronarajoitusten purku parantaa etenkin palvelualojen työllisyystilannetta. Palkat nousevat tällä hetkellä hieman aiempaa nopeammin, hän arvioi.
Toisaalta Venäjän kaupan romahdus ja kansainvälisen talouden heikompi suhdanne heikentävät monien yritysten liiketoimintamahdollisuuksia ja lisäävät lomautuksia.

Vuoden euribor selvästi yli prosenttiin syksyllä

Markkinakoroista 12 kuukauden euriborin Danske Bank ennakoi nousevan syksyllä selvästi yli prosenttiin.
Euroopan keskuspankin koronnostojen myötä lainojen korkokustannukset ovat kääntyneet nousuun pitkän negatiivisten korkojen aikakauden jälkeen. Danske näkee, että on olemassa yhä riskejä odotettua voimakkaammista koronnostoista.

Antti Autio

STT

Kuvat:

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Pertti
17 päivää sitten

Kun kaikki pakotteista johtuvat maksujen korotukset kertaantuvat ja muutamista tuotteita tulee jopa pula, taantuma tulee, ja se on voimakas.

Yhdysvallat ja Nato ovat sen meille aikaansaaneet.

MDI
17 päivää sitten
Reply to  Pertti

Tilanteen on aiheuttanut Venäjä valtaamalla 2014 Krimin ja aloittamalla helmikuussa hyökkäyssodan itsenäiseen ja liittoutumattomaan Ukrainaan, eikä suinkaan USA ja Nato.

Perttiin näyttävät uppoavan näiden lavrovien selitykset, ettei Venäjä muka ole hyökännyt Ukrainaan.

JT
17 päivää sitten
Reply to  Pertti

Taloudelliset pakotteet ovat seuraus Venäjän sodalle Ukrainaa kohtaan. Vain ja ainoastaan Venäjä on syyllinen niihin, ei kukaan muu. Suurimmalla osalla maita ei ennen Krimin valtausta tai nyt jo koko Ukrainaan kohdistuvaa sotaa ollut mitään ongelmaa käydä kauppaa Venäjän kanssa.

Sinusta olisi ilmeisesti ollut parempi antaa Venäjän ilman mitään seurauksia hyökätä toiseen itsenäiseen valtioon ja mahdollisesti vallata ti alistaa sen itselleen. Tai sitten vaihtoehtoisesti muun maailman aloittaa sotatoimet Ukrainan kanssa Venäjää vastaan?

Pertti
17 päivää sitten
Reply to  JT

Taloudellisia pakotteita Venäjää sekä venäläisä kohtaan oli jo ennen sotaa. Yhdysvallat on koko ajan puuttunut Venäjän sisäpolitiikkaan sekä lukemattomien muiden maiden sisäpolitikkaan. Länsi on kymmeniä vuosia vainonnut itäpuolen valtioita monin eri tavoin. Nyt Ukraina valitsi sodan, koska piti Natoon liittymistä tärkeämpänä kuin maan ja ihmisten menettämistä. En näe tässä mitään sankaruutta, kun ihmisiä kuolee ja rakennuksia hävitetään. Kysymys on kokonaan politiikan epäonnistumisesta. Minusta on paljon parempi, kun Yhdysvallat on pois Euroopasta aiheuttamasta jännitteitä ja epäsopua. Sotaa en hyväksy koskaan, enkä missään nimessä niitä, jotka lietsoivat tämän sodan eli Yhdysvallat ja Nato. Se hyvä puoli tässä saattaa olla, että EU hajoaa.… Lue lisää »

MDI
16 päivää sitten
Reply to  Pertti

Pertti jauhaa taas silkkaa lavrovia, pakotteita asetettiin Krimin laittoman miehityksen jälkeen. Sen miehityksen muuten YK:n yleiskokous tuomitsi äänin 100 vs. 11.

Ukraina ei valinnut sotaa eikä ollut hakemassa NATOn jäseneksi, johon itsenäinen valtio saa muuten hakea, jos haluaa kysymättä Venäjältä.

Ukrainaan hyökkäsi roistovaltio Venäjä, ei USA eikä NATO, tämä ei tunnu menevän Pertin tajuntaan.

Pertti
16 päivää sitten
Reply to  MDI

Yhdysvallat haluaa laajentaa poliittista valtaansa ja on saanut apuriksi Naton. Tämä ei ole Lavrovia, tämä on puhdasta viisautta. Kannattaa pitää korvat ja silmät auki, ja miettiä mitä Euroopassa on tapahtunut 20 vuoden aikana.

Juhani
15 päivää sitten
Reply to  Pertti

Pertin kanssa olen samaa mieltä. Yhdysvallat sotkeutuu liikaa muiden maiden asioihin ja saa aikaan pahaa. Yhdysvallat itse sotii ties missä öljyn ja terrorismin pelon varjolla.